Jokunen viikko sitten kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eteläisten kaupunginosien joukkoliikennesuunnitelmasta. Ihan asiallisesta esittelytekstistä pomppasi silmiini kaupunginmuseon Huvilakadun ratikkalinjauksesta antama kommentti:
”Raitiovaunulinjan rakentaminen kapeahkolle Huvilakadulle toisi tullessaan kadun kokonaisilmeettä oleellisesti muuttavia elementtejä kuten ajolangat tolppineen, kiinnityksineen rakennuksiin yms. Joten kaupunginmuseo ei voi puoltaa raitiovaunulinjaa Huvilakadulle.”
En tietenkään ole kaupunginmuseon veroinen kaupunkihistorian asiantuntija, mutta lausunto on tavallaan huvittava, jos ottaa huomioon että Huvilakatua risteävällä Tehtaankadulla alkoi sähköistetty raitioliikennöinti jo vuonna 1908. Ja suurin osa Huvilakadusta rakennettiin vasta sen jälkeen.
Sen sijaan minua häiritsee eräs kaupunkikuvallinen elementti, jota Huvilakadulla ei ollut vielä rakentamisaikoihin. Ensimmäiselle oikein arvanneelle tikku silmään! Viiden pisteen vihje: maamme ensimmäisen ajokortin sai helsinkiläinen liikemies Yrjö Weilin vuonna 1907.
Tänään Hesari kertoi Laajasalon moottorikadun muuttamisesta kaupunkibulevardiksi:
Laajasalon päätie, Laajasalontie, on sata metriä leveässä kuilussa kulkeva, ruma ja rutosti tilaa vievä moottorikatu.
Nelikaistaista tietä reunustavat hylätyltä näyttävät ryteiköt. Autoja kulkee harvakseltaan.
Se on moottoritie, joka on irrotettu moottoritieverkosta.
Laajasalossa saatetaan ryhtyä kokeilemaan ideaa moottoritien muuttamiseksi bulevardiksi.
Se tarkoittaisi, että kaistoja kavennettaisiin, autojen nopeudet rajoitettaisiin neljäänkymppiin ja nykyisten ryteikköjen tilalle rakennettaisiin taloja.
”Vertauskohtana voisi käyttää vaikka Mäkelänkatua”, bulevardi-ideasta innostunut yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen kuvailee.
Erinomaista! Juuri näin! Kaupunkibulevardit ovat tulevaisuutta! Tiiviimpää kaupunkimaista kaupunkia ihmisten ehdoilla. Laajasalontiellä kulkee päivittäin vain 11 200 autoa, joten ne kyllä mahtuvatkin kapeammallekin väylälle.
Mutta sitten aamukahvit lensivät ulos nenän kautta luettuani Kaupunginmuseon edustajan kommentin:
Sanansa voi olla sanottavana myös museoviranomaisilla.
Kaupunginmuseon kulttuuriympäristöstä vastaava päällikkö Anne Mäkinen vertaa Laajasalon moottorikatua toiseen autoiluhuuman muotokuvaan, Makkarataloon.
”Ilman muuta sillä on historiallista arvoa.”
Nyt kyllä kerrassaan. Aivot sulaa. Että ”ilman muuta” ”historiallista arvoa”. Oikeesti. Niinku sillai ihan oikeesti.
Makkarataloja ramppeineen löytyy tästä maasta vain yksi, sen sijaan metsän keskelle rakennettua motaria löytyy satoja kilometrejä. Spot the difference? Laajasalon moottorikatu ei ole millään tavalla ainutlaatuista tai ainutkertaista ”kulttuuriympäristöä”.
Kolmas esimerkki tuli äskettäin vastaan ”Itä-Pasila iskuun!” -ryhmän Facebook-sivuilla. Olivat miettineet mahdollisuuksia ”pimpata” Itä-Pasilaa vähän modernimpaan kuosiin kansainvälisten esimerkkien mukaisesti. Vastaus oli kuitenkin tyly:
Väriä Itä-Pasilaankin? Asukastilaisuudessa tuli ilmi, että kaupunki ei salli julkisivuremonttien yhteyteen esimerkiksi kirkkaampia värejä talojen julkisivuissa vaan sävyjen tulee olla lähellä alkuperäistä.
Mielestäni rakennusten on voitava elää ajassaan. Värityksen palauttaminen alkuperäiseksi ei edes luulisi olevan mahdotonta, jos 2050-luvulla betonibrutalismi nouseekin jälleen arvoon arvaamattomaan.
Onko todella niin että kun 60-80 -lukujen huumassa tässä maassa voitiin tuhota mikä tahansa arvorakennus, niin nykyisin ei saisi tehdä enää mitään muutoksia? Onko maamme vain valtaisa ulkomuseo? Toivottavasti sinällään arvokasta työtä tekevä kaupunginmuseo löytää tulevaisuudessa myös hiukan positiivisemman asenteen. Aina ei kannata huutaa sutta.
Kiinnitin samaan huomiota aamulla lukiessani Laajasalon moottorikadun muuttamisesta kaduksi. Eli onko kaupunginmuseon kanta nyt sitten ei asuinympäristön muuttamiseksi viihtyisämmäksi ja lisäneliöiden merkittävälle lisäämiselle??? Järjetöntä.
Mutta ehkäpä kaupunginmuseon edustaja ei vain ollut ymmärtänyt toimittajan kysymystä. Laajasalon moottorikadun tyyppistä kaupunkiautiomaatahan on neliökilometritolkulla. Ei tällainen harmaa ja kuollut biotooppi muutu uhanalaiseksi vielä vuosikymmeniin.
Vasta, kun jäljellä on enää viimeinen sadan metrin pätkä tätä karua ja tehotonta kaupunkitilan raiskiota, voidaan itkeä ainutlaatuisen ja ainutkertaisen “kulttuuriympäristön” katoamisen perään.
Mä kans toivon että kyse oli väärinymmärryksestä. Ja että ”historiallinen arvo” ei tarkoita suoraan ”suojeltavaa kohdetta”.
Vaikea nähdä että tuolla motarinpätkällä olisi Suomessa erityistä suojelullista arvoa – samanlaista ryteikön läpi kulkevaa moottoritietä voi ihailla monessa paikassa. Oma suosikkini on Iisalmen ohitustie.
Väitän, että museoalan ammattilainen on pätevämpi arvioimaan jonkun kaupunkiympäristöllisen elementin rakennus- tai kulttuurihistoriallista arvoa kuin kaikkitietäväksi itsensä kuvitteleva bloggari.
Samoin väitän, että tuollaisissa duuneissa kuuluukin olla nihkeä ja kompromissiton maailman tappiin mikäli haluaa palvella asetetun tehtävän tarkoitusta.
Muuten olen samaa mieltä siitä, että museoväki on silloin tällöin erittäin kiusallinen ja epäloogiselta vaikuttava kehityksen jarru. Kuten vaikka Lahes, jossa ei saa pistää torinvieruspuistikkoa järkevämpään kuosiin koska kuulemani mukaan tuuheilla pensailla on ”kaupunkihistoriallista arvoa” ja ne liittyvät jollain tavalla puiston ”alkuperäiseen suunnitelmaan” vuodelta X ja Y. Seuraus: erinomaisella paikalla sijaitsevan, aivan liian suojaisan puistikon peloittava kusenhajuinen tunnelma ja sen jatkuva käyttöfunktio alaikäisten ja pultsarien OPM-anniskelualueena ei tule koskaan muuttumaan.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa pistää silmään suhteellisuudentajun lopullinen hukkuminen. Yhden talon yksi julkisivumakkaraelementti ei aiheuta muuta kuin visuiaalista mielipihaa, parin kilometrin motarin suojelu estäisi noin 2 000 asunnon rakentamisen ja muutenkin huonontaisi usean kymmen tuhannen ihmisen elämää. Yleisemmin:
Ongelma on siinä että on erillaisia sektoriviranomaisia, joilla on vastuu tasan siitä yhdestä asiasta. Museoviranomainen on yksi niistä. Lisäksi ympäristöviranomaiset valvoo luonnonsuojelun lisäksi, melua, päästöjä, esteettömyyttä ja ironista kyllä sekö sitä että pysäköintipaikkoja on paljon että sitä että joukkoliikenne toimii. Ja tuo ympäristöviranomainen on monikko eli tietenkään yhden alueen kaikki asiat ei ole yhdellä virkamiehellä, koska se saattaisi tuottaa sektorinillitystä häiritsevää kokonaisnäkemystä. Sitten on vielä erillaisia rakennusvirkamiehiä joilla on esimerkiksi tiukka näkemys siitä että millä tahansa kärrypolulla pitää pystyä ajamaan viisi metriä leveällä puhdistusauralla. Sitten on erikseen ELYn ja kaupungin liikennesuunnittelijoiTa joidenka mukaan ”liikenne” vaatii niin ja niin leveät kadut, eritasoliittymät ja näkymäalueet
Seuraus tuosta on että kun tämä komitea on saanut sen Täydellinen Maailma -listansa kasaan niin todetaan että ne täydellisyydet sulkee toisensa pois, eli mitään ei saa tehdä, ja joka tapauksessa ainakaan ei saa rakentaa mitään. Ja jos vahingossa rakennetaan niin tulos on sellaista tasapaksua hehtaarikaavoitettua komiteasuunniteltua paskaa jolla on tuhottu kirkonkylien lisäksi jopa kokonaisia kaupunkeja. Että tuo on se mitä saa sille nihkeydelle ja kompromissittomuudella saa aikaiseksi.
Joo. Omnipotenssia riittää ilman henkistä Viagraakin.
Silti haluaisin erityisesti tuosta Huvilakadun esimerkistä nostaa sen että selvästi suojeluratkaisut ovat myös poliittisia päätöksiä; ne katutilan vallanneet pysäköidyt autot ovat myös valtaisa kaupunkikuvallinen elementti, jota on erittäin vaikea perustella kaupunki- tai kulttuurihistoriallisilla arvoilla, joita ko. seudulla kyllä on.
Miksi kaupunginmuseo ei sitten puutu kadunvarsipysäköintiin? No, sehän olisi mahdotonta. Teoriassa toki autot ovat poistettavissa kadulta noin tunnin varoitusajalla, mutta käytännössä ne ovat olleet siellä jo 40 vuotta joka päivä.
Moottoritien bulevardiksi muuttamisen puolesta ja vastaan on varmasti monia hyviä argumentteja, mutta historialliset arvot on kyllä typeryyden huippu.
Museovirasto tekee paljon tärkeää työtä, mutta tälläiset idioottimaiset kommentit vievät uskattavuuden aidosti suojelun arvoisilta kohteilta. EU:kin luopui lopulta kurkkudirektiivistä.
Asiasta toiseen: ihmetyttää, miksi nopeusrajoitukseksi suunnitellaan 40km/h. Kyseessä on 2-kaistainen asuinalueen päätie, eikö niiden nopeusrajoitus yleensä ole 50km/h – esim. Mannerheimintie tai Hämeentie.
Ainakin 40 km/h nopeus todennäköisesti alentaa katumelua sen verran että nykynormituksella asuntoja ylipäätään saa rakentaa… Ja kyllähän se luo myös miellyttävämpää katutilaa, jossa esim. terassit ovat mahdollisia.
Itä-Pasilan säilyttäminen on kansainvälisestikin tärkeä kulttuuriteko: Missä muualla maailmassa enää pääsee näkemään DDR:n rakentamiskulttuuria, kun entisessä DDR:ssäkin nämä harmaat betonikorttelien vuoristot on jo revitty aikaa sitten alas ja korvattu ihmisille sopivammalla asutuksella?
Kommentoin tähän Laajasalon-jutun tehneenä toimittajana:
Tuo Laajasalon pätkähän on historiallinen kuriositeetti, ja kyselin viranomaisilta, onko sillä sellaisenaan historiallista arvoa. Kaikki olivat sitä mieltä, että on, olivatpa sitten kaupunkisuunnittelijoita tai museopäälliköitä
Mielipiteet erosivat siinä, onko historiallinen arvo suurempi kuin kehittämistarve. Museopuoli oli sitä mieltä, että asiaa on syytä selvittää, suunnittelupuoli sanoi ettei jää pätkää kaipaamaan.
Kiitos tiedosta. Erottava tekijä tunnetaan suhteellisuudentajuna. Ja muuten, missä se Kaupunginmuseo luuraa siloin kun korvaamattomia moottoritiehistoriallisia arvotaan tuhotaan rakentamalla niille uusia eritasoliittymiä?
Itä-Pasila ja Merihaka ovat huikeita paikkoja <3
Jostain kumman syystä asut kuitenkin maaseudulla mieluummin? Joo, kyllä mäkin Merihaan kohdalla suojelutarpeen ymmärrän. Itä-Pasilassa jostain syystä hiukan heikommin.
Kaikki mikä on uniikkia, ei ole säilyttämisen arvoista.
Mä asun maaseudulla koska siellä on ihan vähän halvemmat neliöt kuin Helsingin kantakaupungissa…
Mikko, mikä sitten on säilyttämisen arvoista? Se, mistä juuri SINÄ tykkäät?
Jos oletetaan että Mikko ei ole ihan omituinen, niin se mistä hän tykkää on keskimäärin mistä ihmiset muutenkin tykkää, rakennettu ympäristö on yksi niitä makuasioita joissa ihmisten mielipiteet ovat hämmentävän yhteneviä. Se miksi se että se nyt vaan näyttää kivalta/rumalta olisi huonompi peruste kuin pseudotieteellinen tautologia ”ajalleen tyypillinen” on minulle mysteeri. Ihmiset tekevät yksilötasolla isoja päätöksiä parisuhteen, työn, kulutuksen, tms. suhteen ihan vastaavilla tykkään tai en perusteilla, joten miksi huomattavasti pienemmät kollektiiviset päätökset olisi jotenkin ihan eri asia?