Jokunen viikko sitten kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eteläisten kaupunginosien joukkoliikennesuunnitelmasta. Ihan asiallisesta esittelytekstistä pomppasi silmiini kaupunginmuseon Huvilakadun ratikkalinjauksesta antama kommentti:

”Raitiovaunulinjan rakentaminen kapeahkolle Huvilakadulle toisi tullessaan kadun kokonaisilmeettä oleellisesti muuttavia elementtejä kuten ajolangat tolppineen, kiinnityksineen rakennuksiin yms. Joten kaupunginmuseo ei voi puoltaa raitiovaunulinjaa Huvilakadulle.”

En tietenkään ole kaupunginmuseon veroinen kaupunkihistorian asiantuntija, mutta lausunto on tavallaan huvittava, jos ottaa huomioon että Huvilakatua risteävällä Tehtaankadulla alkoi sähköistetty raitioliikennöinti jo vuonna 1908. Ja suurin osa Huvilakadusta rakennettiin vasta sen jälkeen.

I.K. Inhan kuva Tehtaankadun ja Kapteeninkadun risteyksestä

Sen sijaan minua häiritsee eräs kaupunkikuvallinen elementti, jota Huvilakadulla ei ollut vielä rakentamisaikoihin. Ensimmäiselle oikein arvanneelle tikku silmään! Viiden pisteen vihje: maamme ensimmäisen ajokortin sai helsinkiläinen liikemies Yrjö Weilin vuonna 1907.

Vastaus: Vanhoissa valokuvissa kadun varteen pysäköidyt autot huutavat poissaolollaan.

Tänään Hesari kertoi Laajasalon moottorikadun muuttamisesta kaupunkibulevardiksi:

Laajasalon päätie, Laajasalontie, on sata metriä leveässä kuilussa kulkeva, ruma ja rutosti tilaa vievä moottorikatu.

Nelikaistaista tietä reunustavat hylätyltä näyttävät ryteiköt. Autoja kulkee harvakseltaan.

Se on moottoritie, joka on irrotettu moottoritieverkosta.

Laajasalossa saatetaan ryhtyä kokeilemaan ideaa moottoritien muuttamiseksi bulevardiksi.

Se tarkoittaisi, että kaistoja kavennettaisiin, autojen nopeudet rajoitettaisiin neljäänkymppiin ja nykyisten ryteikköjen tilalle rakennettaisiin taloja.

”Vertauskohtana voisi käyttää vaikka Mäkelänkatua”, bulevardi-ideasta innostunut yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen kuvailee.

Erinomaista! Juuri näin! Kaupunkibulevardit ovat tulevaisuutta! Tiiviimpää kaupunkimaista kaupunkia ihmisten ehdoilla. Laajasalontiellä kulkee päivittäin vain 11 200 autoa, joten ne kyllä mahtuvatkin kapeammallekin väylälle.

Mutta sitten aamukahvit lensivät ulos nenän kautta luettuani Kaupunginmuseon edustajan kommentin:

Sanansa voi olla sanottavana myös museoviranomaisilla.

Kaupunginmuseon kulttuuriympäristöstä vastaava päällikkö Anne Mäkinen vertaa Laajasalon moottorikatua toiseen autoiluhuuman muotokuvaan, Makkarataloon.

”Ilman muuta sillä on historiallista arvoa.”

Nyt kyllä kerrassaan. Aivot sulaa. Että ”ilman muuta” ”historiallista arvoa”. Oikeesti. Niinku sillai ihan oikeesti.

Ihailkaa Laajasalontien ainutkertaisia historiallisia arvoja.

Makkarataloja ramppeineen löytyy tästä maasta vain yksi, sen sijaan metsän keskelle rakennettua motaria löytyy satoja kilometrejä. Spot the difference? Laajasalon moottorikatu ei ole millään tavalla ainutlaatuista tai ainutkertaista ”kulttuuriympäristöä”.

Kolmas esimerkki tuli äskettäin vastaan ”Itä-Pasila iskuun!” -ryhmän Facebook-sivuilla. Olivat miettineet mahdollisuuksia ”pimpata” Itä-Pasilaa vähän modernimpaan kuosiin kansainvälisten esimerkkien mukaisesti. Vastaus oli kuitenkin tyly:

Väriä Itä-Pasilaankin? Asukastilaisuudessa tuli ilmi, että kaupunki ei salli julkisivuremonttien yhteyteen esimerkiksi kirkkaampia värejä talojen julkisivuissa vaan sävyjen tulee olla lähellä alkuperäistä.

Mielestäni rakennusten on voitava elää ajassaan. Värityksen palauttaminen alkuperäiseksi ei edes luulisi olevan mahdotonta, jos 2050-luvulla betonibrutalismi nouseekin jälleen arvoon arvaamattomaan.

Onko todella niin että kun 60-80 -lukujen huumassa tässä maassa voitiin tuhota mikä tahansa arvorakennus, niin nykyisin ei saisi tehdä enää mitään muutoksia? Onko maamme vain valtaisa ulkomuseo? Toivottavasti sinällään arvokasta työtä tekevä kaupunginmuseo löytää tulevaisuudessa myös hiukan positiivisemman asenteen. Aina ei kannata huutaa sutta.