Kokoomus on johtanut Helsinkiä vuoden 1980 kunnallisvaaleista lähtien. Koko 80- ja 90-lukujen ajan poliittinen marssijärjestys oli selvä: Kokoomus vie, Demarit avustavat ja muut vikisevät. Syksyn 2000 kunnallisvaalien jälkeen Vihreät olivatkin yllättäen toiseksi suurin puolue ja askelmerkit menivät uusiksi. Kaikkea ei voitukaan sopia valmiiksi Kokoomuksen ja SDP:n kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Muuttunut asetelma oli vähitellen pakko ottaa huomioon myös kaupungin johdon kokoonpanossa: vihreille räätälöitiin säälistä oma apulaiskaupunginjohtaja. Silti järjestys säilyi. Kokoomuksella oli kaupunginjohtaja ja yksi apulaiskaupunginjohtaja, demareilla kaksi apulaiskaupunginjohtaja ja vihreillä vain yksi, Pekka Sauri. Vaikka Vihreät olivat Sosiaalidemokraatteja suurempi puolue.

2004 kunnallisvaaleissa hävisimme ja kaupungin johdon kokoonpano oli jälleen oikeutettu. Olimme sdp:tä pienempi puolue Helsingissä 2005-2008. Ja vuonna 2007 Ilkka-Christian Björklundin tilalle valittiin Tuula Haatainen (sd).

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa asetelma muuttui jälleen. Kokoomuksella on tällä hetkellä 26 valtuutettua, Vihreillä 21 ja Sosiaalidemokraateilla vain 16. Mutta koska apulaiskaupunginjohtajien toimikaudet ovat seitsemän vuoden mittaisia, ei tällä vaalikaudella ollut tulossa muutosta läänityksiin – vasta Tuula Haataisen valinta Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi sekoitti pakan.

Vuoden 2008 vaalituloksen perusteella sivistys- ja henkilöstoimen apulaiskaupunginjohtajan paikka kuuluu Vihreille.

Eilen valtuusto valitsi kuitenkin Ritva Viljasen (sd) sivistys- ja henkilöstoimen kaupunginjohtajaksi. Kaupungin toiseksi suurimmalla puolueella on yhä vain yksi apulaiskaupunginjohtaja ja selvästi pienemmällä kaksi.

Ja koska kaupunginjohtajien toimikaudet ovat seitsemän vuoden pituisia, jää Viljanen pestistään pois vasta aikaisintaan 2019! Vuoden 2004 kunnallisvaalien mandaatilla sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja aina vuoteen 2019! Tittidii.

Eihän tän kansanvallan näin pitäny mennä. Täysin kestämätön tilanne. Aivan päivänselvää vaalituloksen ja yleisen toimintatavan halveksuntaa. Myös Kokoomuksen osalta. Sulle-mulle, mulle-sulle.

Miksi näin sitten toimittiin? Pääsyy lienee se että Paasitornissa odotellaan ensi syksyn kunnallisvaaleja housunpuntit tutisten. Tuore gallup ennustelee paitsi Kokoomuksen johtoaseman säilymistä (29,7%) myös Vihreiden kakkossijan vahvistumista (22,6%) ja Demareiden äänimäärän merkittävää laskua neljän vuoden takaisesta (14,1%).

Sosiaalidemokraatit pitävät kynsin hampain saavutetuista eduistaan. Kuvaa puolueen toimintaa mainiosti yleisemminkin.

Vihreät on perinteisesti tehnyt Helsingissä erittäin rakentavaa politiikkaa: kompromisseja on haettu ja niihin ollaan sopeuduttu. Kivuliaastikin. Eilinen päätös apulaiskaupunginjohtajan valinnassa osoitti liian selkeästi että muut suuret ryhmät eivät ole valmiita vastaavaan reiluun peliin.

Vihreä valtuustoryhmä onkin linjannut että vetäydymme toistaiseksi kaikista neuvotteluista. Turha joustaa omista linjoista jos kukaan muukaan ei viitsi.

Eräs linjauksistamme on se että Helsingissä tulee seuraavalla valtuustokaudella siirtyä ns. pormestari-malliin. Eli tulevat ”Pajuset” valittaisiin suoralla henkilövaalilla. Tällöin esim. Guggenheimin kaltaiset avaukset pitäisi kertoa kansalle jo vaalikampanjan aikaan eikä vedellä hihasta matkan varrella. Ja toimikaudet olisivat vaalikauden mittaisia, jolloin vaalitulokset vaikuttaisivat suoraan vallankäyttöön.

Omassa unelmamallissani apulaiskaupunginjohtajista luovuttaisiin kokonaan ja muodostettaisiin ”ministereistä” koostuva kaupunginhallitus, jonka jokaisella jäsenellä olisi oma vastuualueensa. Näin poliittinen valta jakautuisi nykyistä tasaisemmin myös pienemmille puolueille. Lisäksi muutos vahvistaisi poliitikkojen valtaa suhteessa virkamiehiin.

Jos tähän ei vielä olla valmiita, niin vähimmäisvaatimus on se, että myös apulaiskaupunginjohtajien toimikaudet muutetaan nelivuotisiksi ja valta jaetaan vaalituloksen mukaisesti. Mä kun oon aina luullu että se on demokratian perusidea. Ilmeisesti Helsingin Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit ovat eri mieltä.