Sosialidemokraattisen peruspalveluministeri Susanna Huovisen alkoholipoliittiset avaukset ovat puhuttaneet viime päivinä. Syystäkin. Baarien aukioloaikoja ollaan suitsimassa ja kaupassa myytävä olutta laimentamassa.

Ministerin ja THL:n terveysargumentit ovat vahvoja. On selvää näyttöä että saatavuuden kiristäminen vähentää ainakin rekisteröityä kulutusta ja terveysongelmilla ja alkoholin saatavuudella on selvä korrelaatio. Kohtuullisemmin alkoholia kuluttava Suomi olisi terveempi ja eläisi iäkkäämäksi.

Kohtuukäytön valtakunta, kuten Otto Köngäs blogissaan toteaa, ei kuitenkaan ole terveysviranomaisten tavoitteena, vaan horisontissa kangastelee alkoholin kulutuksen pysyvä lasku – kansallinen absolutismi, kieltolain itseohjautuva versio.

THL ja peruspalveluministeri unohtavat että alkoholin typistäminen vain terveyskysymykseksi tuottaa ratkaisuja, jotka eivät välttämättä edes edistä kohtuukäyttöä. Alkoholi eri muodoissaan on ollut osa kulttuuriamme jo tuhansia vuosia. Ei ole lainkaan samantekevää missä, miten ja millaista alkoholia nautitaan. Kärjistäen: ryypätäänkö yksin kossua kämpillä vai lasillinen pienpanimo-olutta ravintolassa ruoan kanssa.

Nykyisen alkoholi-keskustelun pääkysymys tuntuu olevan: Miten paljon alkoholin saatavuutta voitaisiin rajoittaa?

Voitaisiinko sen sijaan etsiä vastausta kysymykseen: Voisiko meillä olla terveyspainotteisen alkoholipolitiikan sijaan kokonaisvaltaista alkoholikulttuuripolitiikkaa?

Voimme yhteiskunnan keinoin vaikuttaa lähinnä alkoholin saatavuuteen ja hintaan. Näitä voidaan ohjata mm.:
– anniskeluajoilla ja anniskeluluvilla
– vähittäiskaupan alkoholimonopolilla ja myyntirajoitteilla
– alkoholiveron suhteella alkoholin vahvuuteen

Mitä tavoitteita meillä voisi olla pelkän kieltolinjan sijaan?
– suomalaisten tulisi juoda nykyistä miedompia juomia ja
– se mikä juodaan, tulisi nykyistä useammin juoda ravintolassa eli työllistäen ja sosiaalisessa kontrollissa

Tämän lisäksi tulisi keskustella myös vähittäiskaupan keskittymisestä, jossa Alkojen sijoittuminen ei ole vähäinen tekijä – yli 70 prosenttia Alkon myymälöistä sijaitsee tällä hetkellä kauppakeskuksen, marketin tai tavaratalon yhteydessä. Ja ne eivät muuten ole niitä kivoja pieniä korttelikauppoja: kaikista Alkon myymälöistä 43 % sijaitsee lähempänä suurimman kauppaketjun myymälää ja 38 % lähempänä toiseksi suurimman kauppaketjun myymälää.

Suoraan alkoholiin liittyvien tavoitteiden lisäksi me siis voisimme ainakin:
– vastustaa kaupan keskittymistä ja tukea pienempiä liikkeitä
– tukea monipuolista alkoholikulttuuria edistämällä mm. pienpanimoiden toimintamahdollisuuksia

Mitä konkreettisia keinoja meillä on?

Voisimme esim.:
– suosia pienpanimoita mm. sallimalla ulosmyynnin.
– muuttaa alkoholiverotusta siten että THL:n suosima II-olut olisi käytännössä verotonta ja vastaavasti kossu kallistuisi kunnolla. Käytännössä tämä tarkoittaisi vain nykyisen asteikon tiukentamista.
– alentaa alkoliveroa ravintoloille ja helpottaa anniskelulupien saantia. Nostaa veroa vähittäismyyntiin.

Miten kuvittelen näiden toimien muuttavan kulutusta? Varmaankin nykyistä suurempi osa alkoholista olisi ostettu ravintolassa verot maksaen ja työllistäen Suomessa Viron sijaan, juomat olisivat nykyistä miedompia ja toivottavasti esim. pienpanimoita suosimalla nykyistä laadukkaampia.

Erityisen tyhmältä Huovisen ehdotukset tuntuvat mielestäni siksi että alkoholikulttuurin tervehtymisestä on ollut hyviä merkkejä: nuorison humalajuominen ja kuukausittain alkoholia käyttävien määrät ovat laskeneet ja jopa täysraittiiden osuus nuorisosta on lisääntynyt. Nuoriso on ollut viimeksi yhtä kunnollista vuonna 1985! Ja muutostrendi on todella nopea.

Jotain on selvästikin tapahtunut kulttuurissa kun saatavuus on säilynyt käytännössä samana.

Ministeri ei ehdotuksissaan ota myöskään huomioon sitä että vain saatavuuteen ja hintaan perustuvan alkoholipolitiikan ohjausmahdollisudet ovat varsin rajalliset. Kimmo Herttuan väitöstutkimuksen mukaan:

”Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että alkoholin hinnanalennus voi johtaa huomattavaan kasvuun alkoholiin liittyvässä kuolleisuudessa ja sairastavuudessa. Suuret väestöryhmittäiset erot ovat kuitenkin todennäköisiä. Erityisesti huono-osaiset, kuten pitkäaikaistyöttömät, ovat erityisen herkkiä hintojen laskulle, mitä taas nuoremmat sukupolvet ja varsinkaan työssäkäyvät eivät sen sijaan näytä olevan. Vanhimmat ikäluokat ovat ehkä jopa hyötyneet halvemmista hinnoista vähentyneen sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden ja kokonaiskuolleisuuden muodossa. Halvempi alkoholi ei näytä välttämättä lisäävän väkivaltarikollisuutta. Alkoholi- ja sosiaalipoliittiset toimenpiteet tulisi kohdistaa niihin väestöryhmiin, joissa alkoholihaitat lisääntyvät herkästi hintojen laskiessa.”

Hyvä esimerkki ohjausvaikutusten hankaluudesta on Kampin K-marketin oluthylly. Kuvan kaikki tuotteet siirtyisivät Alkoon kansanterveyden nimissä. Arvatkaa ostetaanko näitä pelkän halvan hinnan ja nopean kännin vuoksi? Keskihinta 0,5 litran pullolle taitaa olla neljän euron tuntumassa. Hintaohjautuvuutta ei oikein ole.

Eikä näitä laatuoluita aleta tuottaa vain muutamaa hassua pohjoismaata varten laimeampina versioina. Kotimaisilla pienpanimoilla taas ei olisi mahdollisuutta kilpailla kaupan hyllyllä isojen kanssa kun ravintoloihin pitää kuitenkin tuottaa se laadukkaampi vahva olut. Kakkoshylly tarjoaisi tulevaisuudessa todennäköisesti vain kotimaista bulkkikaljaa. Palaisimme nykytilanteesta 1990-luvun alkuun. Olisiko tämä toivottavaa kehitystä oluen kulutuksen kulttuurille?

Ja jos laadukas keskiolutkin pitää hakea Alkosta, tarttuu mukaan helposti väkevämpääkin. Alkoholin kokonaissaatavuuden heikkeneminen on vähintäänkin kyseenalaista, jos Alko todella suunnittelee perustavansa sata uutta myymälää lakimuutoksen toteutuessa. Kossun saatavuuttako tässä yritetäänkin edistää? Altian ongelmat kerralla kuntoon?

Loppujen lopuksi kysymys on myös periaatteellinen. Voidaanko yksilön vastuu ulkoistaa kokonaan ”kansanterveydelle”? Missä määrin vapaassa yhteiskunnassa ylipäätään pitää rajoittaa yksilöiden valintoja? 1970-luvun pakkokeinot eivät toimi enää 2010-luvulla. Viron matkailuakaan ei oikein voi estää.

Itse olen sitä mieltä että oikeiden, eli tässä tapauksessa terveellisten, valintojen tekeminen pitää tehdä helpoksi. Tätä voimme edistää mm. edellä mainitsemallani alkoholiveron painopisteen muutoksella. Haittojen torjumisessa toimenpiteet pitäisi puolestaan kohdentaa niihin väestöryhmiin, joissa alkoholihaitat ovat lisääntyneet. Hallinnollisesti tämä tarkoittaa uutta ajattelua – viinapiru ei kuuluisikaan enää vain peruspalveluministerin asialistalle, vaan mukaan olisi otettava ainakin elinkeinopolitiikkaa ja ehkä ripaus kulttuuriakin.

Kieltolakia kokeiltiin ja sen ansiosta koko Suomi oppi juomaan viinaa. Voitaisiinko nyt yrittää jotain muuta?