Fakta 1: UMO on ihan perkeleen kova bändi, jossa on uskomattoman taitavia ja lahjakkaita muusikoita.

Fakta 2: UMOlla on ollut taloudellisia vaikeuksia pitkään.

Fakta 3: UMOlta ei kesäkuussa tehdyssä päätöksessä leikattu euroakaan.

Niin pitkään kuin olen harrastanut kunta- ja kulttuuripolitiikkaa on UMO ollut talousvaikeuksissa. Käytännössä sen toiminta on ollut kengännauhojen venyttämistä jo siitä lähtien kun YLE vetäytyi roolistaan orkesterin vakituisena tukijana. (Alunperin orkesteria siis tukivat YLE, Helsinki ja valtio.)

Viime syksynä konsernijaoston kokouksessa UMO:n tilannekatsausta kuunnellessani aloin miettiä että mikään terve organisaatio ei voi toimia niin että työntekijät lomautetaan kahdeksi kuukaudeksi vuodessa joka vuosi. Ei mikään orkesteri voi kehittyä tai keskittyä taiteelliseen toimintaansa, jos sen talous on vuosi vuoden jälkeen konkurssin partaalla.

Sen vuoksi ideoinkin syksyn kokouksessa että UMOsta tulee teettää selvitys, jonka tulokset esitellään konsernijaostolle maaliskuussa 2018. No, maaliskuu muuttui kesäkuuksi, mutta selvitys tehtiin ja siitä tuli erinomainen, kannattaa tutustua. Selvityksen valmisti Riitta Heinämaa.

Selvityksessä on käyty kattavasti läpi UMOn historiaa, merkitystä, henkilöstöä, imagoa, strategista suuntaa, tilaratkaisuja, taloutta ja toimintamallia. Ja lopuksi selvityshenkilö Riitta Heinämaa antaa 14 toimenpide-ehdotusta:

(1) Selkeiden tulostavoitteiden sopiminen
(2) Säätiön hallituspohjan laajentaminen
(3) Säätiön hallitustyöskentelyn jatkuvuuden turvaaminen
(4) Uusimuotoisen valtuuskunnan perustaminen
(5) Säätiön toimitusjohtajan aseman selkeyttäminen
(6) Taiteellisen johtajan/pääkapellimestarin rekrytoiminen
(7) Orkesterin rakenteen muuttaminen joustavammaksi
(8) Hallinnon työskentelyedellytyksien kehittäminen
(9) Taiteelliseen ytimeen perustuvan strategian laatiminen
(10) UMO:n nimen vaihtaminen – Helsinki Jazz Orchestra
(11) Vaikuttajaviestintään panostaminen
(12) UMO:n verkkolähetysten käynnistäminen
(13) Taiteellisen keskustelun jatkaminen YLE:n kanssa
(14) Kompromissiratkaisun neuvotteleminen tilatarpeisiin

Selvitykseen perehdyttyäni pidin kaikkia ehdotettuja toimenpiteitä hyvinä. Selvitys oli kertakaikkiaan ehkäpä paras ja konkreettisin kulttuuriselvitys mitä olen vuosiin lukenut. Ja niitä on kyllä tullut muutamia lueskeltua. Jos nämä toteutetaan, UMO – tai siis HJO – on varmasti vaikuttavampi ja aktiivisempi toimija sekä Helsingissä, Suomessa että Euroopassa.

Näistä muutama on aika itsestäänselviä – kuten mm. bändin nimen muutos. Ehdotuksen luettuaan tuli olo että tietenkin, näinhän sen olisi pitänyt olla jo hyvän aikaa. Samaten orkesteri tarvitsisi kasvot: taiteellinen johtaja voisi hyvinkin ratkoa tämän.

Suurin keskustelu, ymmärrettävästi, syntyi kohdasta seitsemän: orkesterin rakenteen muuttaminen joustavammaksi.

Rakenteen ”joustavoittamisen” perussyy on se että UMOn nykyinen rahoitustaso johtaa taloudellisiin ongelmiin:

”UMO-säätiö rekisteröitiin vuonna 2008 ja säätiön toiminta on ollut tappiollista käytännössä koko sen olemassaolon ajan. UMO-säätiön kannattavuus, vakavaraisuus ja maksuvalmius on todettu heikoksi. Tilintarkastuksessa todetaan “toiminnan jatkuvuuteen liittyvä olennainen epävarmuus”:”

”UMO-säätiön ongelmana on yksinkertaistettuna se, että tulot eivät kata juoksevaa toimintaa, koska kiinteät kulut ovat niin suuret. ”

UMOn kuluista 73% on henkilöstökuluja, tästä syystä orkesterin säästöpaineet ovat jo edeltävinä vuosina kohdistuneet henkilöstöön: UMOn muusikot olivat lomautettuna 2017 n. 2kk ja ovat lomautettuna myös 2018 n. 2kk, jotta talous ei kaatuisi.

Orkesteri on siis jo nyt kaksi vuotta toiminut käytännöllisesti katsoen osa-aikaisesti.

En itse pidä kestävänä tilannetta jossa orkesteri lomauttaa työntekijänsä säännöllisesti pariksi kuukaudeksi. Lomautuksen tulisi olla hätätoimenpide, ei normaali toistuva toimintatapa. Ja vaikka lomautuksilla on saatu talous juuri ja juuri pinnalle, johtaa se täyspäiväiseen toimintamalliin yhdistettynä kuitenkin vain leikattuun, heikompaan kokonaislopputulokseen myös toiminnassa.

Pähkinänkuoressa voi ajatella että orkesterin julkinen tuki on riittänyt juuri ja juuri vuokrien ja palkkojen maksuun, eli ns. kiinteisiin kustannuksiin – rahoitus taiteelliseen työhön ja muuhun toimintaan on täytynyt yrittää saada muutoin. Ratkaisu ei ole kestävä.

Heinämaa ehdottaa selvityksessään kahta toimenpidevaihtoehtoa orkesterin toimintamallin joustavoittamiseksi:

Vaihtoehto 1 – vakituisen muusikkotyön osa-aikaistaminen (maksimi):

”DR Big Bandin tapaan UMO:n vakituisesti palkatut muusikot voisivat työskennellä vuosittain kaksi kolmen kuukauden kautta orkesterissa (3 + 3 kuukautta). Lisäksi UMO:n toimiston töistä osan voisi jakaa muusikoille. Vakituisen muusikkotyön osa-aikaistaminen vaikuttaisi laskevasti toteutuneisiin henkilötyövuosiin. Toimenpiteen kustannusvaikutusta valtion rahoitukseen on vaikea ennustaa, koska vakituisten henkilöstömenojen lisäksi myös muut toimintamenot vaikuttavat valtionosuuslaskelmaan.

Mutta osa-aikaistaminen edellyttäisi mahdollisuutta allokoida olemassa olevaa rahoitusta uudella tavalla. Osan vapautuvasta rahoituksesta voisi kohdistaa selvityksen toimenpide-ehdotusten kustannuksiin ja osan voisi käyttää UMO:n toiminnan strategisiin painopisteisiin; muun muassa kanta-esityksiin, kansainväliseen toimintaan ja yleisötyöhön.”

Vaihtoehto 2 – määräaikaiset työsuhteet (minimi):

”UMO:lla voisi jatkossa olla 5-vuoden määräaikaisia pestejä, joihin haettaisiin koesoitolla. Sopimusosapuolet arvioisivat neljännen vuoden jälkeen molemminpuolista halukkuutta 2-vuoden jatkokauteen. Pestit täytettäisiin sitä mukaan, miten virkoja vapautuu. Lisäksi UMO:ssa voisi olla myös freelancer-pestejä. Näin UMO:n rakenne olisi joustavampi henkilökierron kautta, mikä tiivistäisi entisestään UMO:n siteitä kotimaiseen jazzkenttään.”

Mielestäni molemmat toimenpiteet olivat kannatettavia. Ensimmäinen erityisesti jotta talous saadaan kuntoon – mielestäni tulisi tavoitella esim. tasoa, jossa kiinteät kustannukset olisivat noin 70% julkisesta perusrahoituksesta – näin orkesterille jäisi 30% perusrahoitusta joka vuosi jäljelle mm. tilaussävellyksiin, yleisötyöhön, tai vaikkapa johonkin ihan muuhun. Siihen toimintaan.

Toinen sen vuoksi että orkesterin rakenne olisi elävämpi. Sinne ei mentäisi koko elämäksi, vaan haettaisiin yksi useamman vuoden pätkä ja sen jälkeen taas etsittäisiin työnkuvaa muualta.

Mitä tarkoitan tällä?

Oma kokemukseni VOS-orkesterin pyörittämisestä on Suomalaisesta barokkiorkesterista, jonka hallitusta puheenjohdin neljän vuoden ajan. Suomalainen barokkiorkesteri toimii täysin freelance-pohjaisesti. Jokaista konserttia varten taiteellinen johto kerää kokoonpanot ohjelmiston vaatimusten mukaisesti ”muusikko-kollegiosta”, johon kuuluu noin 50 barokkimuusikkoa. Budjetin ja taiteellisen sisällön asettamien raamien rajoissa konserteissa sitten esiintyy vaihtelevasti jopa pienen sinfoniaorkesterin verran väkeä tai vain kvartetti, tai keskikokoinen soitinyhtye ja pieni kuoro. Mitä tahansa mitä ohjelmisto vaatii.

Itse koen että Suomalaisen barokkiorkesterin toimintamallin ytimessä on voimakkaasti taide ja taiteellinen laatu. Yhteissoittoa ja esim. ilman kapellimestaria soittoa on kyetty kehittämään kollegion toimesta.

Toivoisin tietenkin että myös Suomalaisen barokkiorkesterin talous vahvistuisi siten että orkesteri voisi maksaa vielä enemmän ja parempia palkkoja, mutta toivon että orkesteri säilyttää toimintatapansa joustavana. Ja tämä joustavuus tarkoittaa myös sitä että se kykenee tuottamaan käytännössä saman verran tapahtumia kuin UMO, mutta julkinen tuki on vain noin neljännes UMOn julkisesta tuesta.

Ei tietenkään ole järkevä tavoite että UMO muuttuisi täysin free-keikkailijoiden bändiksi. Mutta jokin välimuoto 12kk kk-palkkaisen orkesterin ja free-tuotantotalon väliltä olisi varmasti löydettävissä.

Ja mitä tämä malli sitten mahdollistaisi?

No, ensinnäkin UMOn talous olisi tasapainossa ja toimintaan – myös siihen taiteellisen toiminnan ytimeen, korkealaatuiseen big band -taidemusiikiin – olisi varaa. Toiminnan suunnittelu olisi myös helpompaa eikä elettäisi jatkuvaa kriisiä.

Toisaalta se mahdollistaisi kokonaan uudenlaisen taiteen ja taiteellisten sisältöjen tuottamisen.

Itse toivoisin että HJO uskaltaisi etsiä jotain ihan radikaalin uutta. Ei vain 3+3 tai 4+4 kuukautta soittavaa osa-aikaista big bandia, vaan roolia ympärivuotisesti erilaisia konserttisisältöjä tuottavana jazz-laitoksena, tuotantotalona.

UMOn identiteetti on tällä hetkellä ”jazzin sinfoniaorkesterin”. Mutta vaikka vakituisiin työsuhteisiin perustuva kk-palkkainen toimintamalli toimii sinfoniaorkesterin kohdalla, kannattaa kysyä minkä kokoiselle organisaatiolle se on enää toimivin malli. Jazzin puolella ajatus ”Mäntsälän kunnan jazz-kvartetista”, jossa samat neljä gubbea soittaisivat eläkettä odotellen beboppia vuodesta toiseen kuulostaa perverssiltä. Se olisi merkittävän kaukana jazz-musiikin perinteisestä toimintatavasta ja kehityksestä.

Itse voin ainakin suoraan tunnustaa että mielestäni se ei ole paras mahdollinen malli oman alani, kansanmusiikin, ainoan VOS-orkesterin kohdalla. Neljän muusikon Tallari ei edistä koko alan kehittymistä ja elävyyttä tavalla, jonka sama rahoitus muulla tavoilla organisoituna mahdollistaisi.

Big band tippuu väliin. Se on vakiintunut orkesterimuoto, jolle on paljon ohjelmistoa, mutta toisaalta se on osa kulttuuria ja musiikin muotoa, jossa yksittäisen muusikon rooli on laajempi kuin pulttisoittajan sinfiksessä. Ala myös kokonaisuutena on elävämpi ja kehittyvämpi – jazz ei ole yhtä vakiintunut toimintatavoissaan kuin klassinen orkesteri musiikki – ja hyvä niin!

Miksei voisi kuvitella ”HJO Projects” -alabrändiä jonka alla esim. bändin trumpetisti voisi kerätä ympärilleen bändin, saisi orkesterin markkinoinnin, brändin ja keikkamyyjät avukseen ja sitten myös jonkin subvention keikkoihin. Tällä hetkellähän UMOa tuetaan n. 57€ per kuulija. Entäs jos ”HJO Project” -bändejä tuettaisiin vaikka 250€ per muusikko?

Tai että ihan vaan big bandiinkin olisi varaa palkata 5 trumpetistia jos ohjelmisto sitä vaatii.

Tai HJO voisi tilata yleisötyö/yhteistötaide -projekteihinsa ihan kokonaan eri kaverit vetämään. Sellaiset jazz-muusikot, jotka ovat erikoistuneet yhteisötyöhön. Nykytilanne on osin absurdi – maamme kovimpien soittajien pitäisi saada keskittyä enemmän siihen huipputyöhön.

Tai ihan jotain muuta. Entä jos fonisektio olisikin jonkun pari viikkoa duunissa ilman muita? Ja palkkaisivat rinnalleen vielä 50 fonistia ympäri Euroopan? Ja sitten tööttäisivät niin maan perkeleesti?

En minä tiedä. Ei ole minun tehtäväni kehittää taiteellisia sisältöjä. Mutta mahdollisia malleja tuottaa palveluja kaupunkilaisille on lukuisia. Osa niistä voi ehkä tuottaa jopa luovempaa taidetta. Ehkä HJO loppujen lopuksi päättää että orkesterin tehtävä on tuottaa vain big band -musiikkia. Sekin on ok, mutta se sitten täytyy tehdä joka tapauksessa mallilla, joka on taloudellisesti nykyistä kestävämpi.

Uskon että uudella mallilla julkinen tuki on entistä parempi ”vipu” jolloin UMO kyennee nostamaan omarahoitusosuuttaan merkittävästi. En pidä utopiana että HJO kykenisi nostamaan liikevaihtonsa yli kahden miljoonan euron. Tällöin nykyistä selvästi useampi jazzmuusikko työllistyisi UMOn riveissä tavalla tai toisella.

No entä se ensimmäinen vastalause jonka arvaan? Miksei UMOlle vain anneta lisää rahaa? Tätä ehdottivat myös UMOn muusikot kannanotossaan.

Ensinnäkin toimintamallin rakentaminen sen toiveen varaan että aina tulee lisää rahaa ei ole kestävä ajatus.

Lisäksi perspektiivistäni päättäjänä kysymys on karusti siitä että jos saisin 500 000 euroa lisää kulttuurille, tai vaikka jopa kohdennetusti rytmimusiikille ja jazzille, olisiko se parhaassa mahdollisessa käytössä annettuna juuri UMOlle – joka siis jo saa 1.35 miljoonaa euroa julkista tukea joka vuosi.

Minun on pakko sanoa että keksin muita kohteita jotka menevät UMOn edelle.

Jazzissa haluaisin tukea enemmän esim. Kokojazz-klubia sekä muita klubi- ja konserttisarjoja. Haluaisin tukea enemmän myös kaupunkimme kulttuuritaloja, jotta niillä olisi varaa tilata bändejä keikoille ja maksaa niistä. Haluaisin lisää rahaa erilaisille musiikkikouluille, haluaisin jokaiselle lapselle mahdollisuuden opiskella musiikkia, haluaisin taiteilija-apurahoja, haluaisin kiertuetukijärjestelmän. Haluaisin lisää rahaa myös teattereille joiden tuki on pysynyt samalla tasolla jo vuosia. Haluaisin lisää tukea tanssille, sirkukselle, kuoroille, gallerioille. Haluaisin työtiloja ja treenikämppiä taiteilijoille. Kohteiden lista on loputon. Ja sen kärkeen minun on vaikea nykyistä UMOa lykätä.

Lopuksi

En tehnyt tätä syksyllä esitystä kevyesti, enkä missään nimessä rytmimusiikki-, jazz- tai kulttuurivastaisesti. Päin vastoin.

Toivon että UMO löytää itselleen uuden roolin ei vain big band -musiikin airueena maassamme, vaan Helsinki Jazz Orchestrana. Jazzin ja rytmimusiikin esitaistelijana, tukijana ja tuottajana – korkeatasoisinta uutta big bandmusiikkia unohtamatta.

Itse uskon ihan vilpittömästi että kesäkuisen päätöksen lopputulemana on muutaman vuoden kuluttua entistä selvästi elävämpi, vahvempi, tunnetumpi, kysytympi, räiskyvämpi ja jopa laadukkaampi UMO, jossa on töissä tyytyväisempiä ihmisiä.