Hankin koronakesäksi itselleni käyttöön leasing-auton. Erityisesti täällä taajama-alueella ajaessani olen huomannut että jos asetan nopeusrajoittimen rajoituksen mukaiseksi, esim. 30km/h tai 40km/h, jään jatkuvasti jälkeen liikennevirrasta. Suuri osa ajaa siis ainakin lievää ylinopeutta.
Jonkun aikaa rajoitusten mukaan köröteltyäni ryhdyin miettimään nopeudenrajoittimia laajemminkin. Ylipäätään leasing-autossani alkoi ärsyttää se että minun pitää itse säätää rajoitinta nopeusrajoituksen vaihtuessa.
Tästä ajatuksesta pääsinkin aika nopeasti siihen että miksi ylipäätään pitäisi olla oikeus ajaa ylinopeutta? Etenkään taajama-alueella, jossa jalankulkijoiden turvallisuus on keskeistä.
Siksipä lähetinkin Helsingin Sanomiin oheisen mielipidekirjoituksen, jonka he julkaisivat tänään:
Helsingin liikenneturvallisuus on kehittynyt suotuisaan suuntaan jo vuosikymmeniä. Keskeinen muutos on liittynyt nopeusrajoitusten laskuun – jalankulkijan kuoleman todennäköisyys kasvaa törmäyksessä eksponentiaalisesti tilannenopeuden ylittäessä 30 kilometriä tunnissa.Vuodesta 2018 lähtien kaikissa uusissa henkilöautoissa on ollut paikannuksen mahdollistava laitteisto (eCall). Samoin uusissa ja vähän vanhemmissakin autoista on sekä vakionopeudensäädin että nopeudenrajoitin.
Nopeusrajoitukset on säädetty suojelemaan meitä kaikkia liikenteessä liikkuvia. Niiden vaikutus liikenneturvallisuuteen on kiistaton. Fysiikan lakeja emme voi ohittaa.
Siksi tulisikin säätää lailla uusiin autoihin pakolliseksi automaattinen paikannukseen perustuva nopeudenrajoitin. Taajama-alueella nopeudenrajoitin vaihtelisi tieosuuden mukaan välillä 20–50 kilometriä tunnissa ja taajamien ulkopuolella välillä 60–130 kilometriä tunnissa. Tarvittaessa hätäkeskus voisi poistaa tai asettaa rajoituksia auto- tai aluekohtaisesti.
Teknisesti tämä ei ole mahdotonta, onhan autoissa jo nyt sekä nopeuteen että paikannukseen liittyvää automatiikkaa.
Ehdotus parantaisi liikenneturvallisuutta sekä ehkäisisi turhia kuolemia ja vammautumisia. Se myös pienentäisi samalla liikenteen päästöjä.
Myös ylinopeussakot olisivat rajoitinten tultua pian historiaa. Ylinopeuden ajaminen – siis lain rikkominen – ei ole perusoikeus, jota tulisi suojella.
Hannu Oskala
Helsinki
”tulisikin säätää lailla uusiin autoihin pakolliseksi automaattinen paikannukseen perustuva nopeudenrajoitin”. Sillä lailla! Ja automaattista paikannustahan ei sitten käytettäisi mihinkään muuhun seurantaan ja kyttäämiseen! Isoveli vain hyvää hyvyyttään katsoo vähän perään, etteivät lapset ymmärtämättömyyttään joutuisi vallan hukkateille.
Kuinka saatanan naiivi voi iso mies olla?
Parahin Jörgen Jörgensön,
jokaisessa vuoden 2017 jälkeen myydyssä autossa on jo nyt paikannuslaitteisto eCall-direktiivin myötä.
Lähes jokaisella suomalaisella on lisäksi taskussaan paikannuksen mahdollistava laite.
Lisäksi tietysti on niin että ehdottamani järjestely ei vaadi paikannuksen kertomista järjestelmälle. Auto ottaa vastaan paikkatiedon satelliitista ja nopeusrajoitusinformaation matkapuhelinverkon kautta tai jollain muulla tavalla – staattinen järjestelmä voisi esim. ladata tiedot kerran vuodessa katsastuksen yhteydessä.
Tämä ehdotukseni ei siis välttämättä lisäisi ”kyttäämistä” millään tavalla.
Parahin hra Öskala
Voit olla ihan saletti, että jos tietoa vain voidaan kerätä, niin sitä myös kerätään ja myydään halukkaille. Ja niitä kyllä riittää. En tiedä missä ruusunpunaisessa kuplassa elät, ja sen kun vaan, mutta älä nyt saatana hehkuta tuommosia automaattisia paikannussysteemejä täysjauhoisille.
ootko hannu IKINÄ ajatellut että voit olla ja todennäköisesti silloin tällöin oletkin VÄÄRÄSSÄ? miksei otsikko ole tässäkään kysymysmuotoa eli keskustelunavaus jossa haetaan viisaampien kantoja vaan vaatimus,se jo kertoo pienen tanhuspeden kaikkivoipaisuusharhasta. korruptiokonsultin* liksalla skujataan liisarikiesillä ja laitetaan maailmaa sen mukaseks ku pienen miehen pieneen päähän mahtuu.mitä pahaa pitää maalaisen tanhuspeden lapsuudessa tapahtua että tuloksena on aikuisena totaalikyvyttömyys pitää ajatukset auki asiantuntijoiden ja hallintoalamaisten ajatuksille.miten vaurioitunut itsetunto pitää olla että oma naukuva nörttiääni kuulostaa kaikkivoivan jumalan sanalta.kysymyksiä kysymyksiä,tanhuhannu vastausten sijaan laittaa hilipatipippaa ja esittää stadilaista kultturellia vaikkei todellisuudessa ole kuin ikuiseen junttinörttiyteen tuomittu sekundamallin juha sipilä.
*kunnes toisin todistetaan (niin kauan oot epäilty korruptiosta kunnes avaat asiakkuudet JULKISESTI eikä tää laulu sun selityksillä lakkaa)