Pidin oheisen puheen kaupunginvaltuustossa 20.1.2021 liittyen päätökseen Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelmaan.
Helsinki on Suomen ratikkakaupunki. Raitiotie perustettiin Helsinkiin hevosvetoisena 1890 ja sähkön käyttöön siirryttiin 1900. 121 vuotta sitten.
Helsinki myös piti kiinni ratikoistaan vuosikymmenten läpi vaikka mm. Turku niistä luopui – päätös jota ovat varmasti monesti katuneet. Ratikka kuuluu Helsinkiin.
Tällä vuosituhannella Euroopassa on ollut varsinainen ratikkaboomi. Uusia, nopeita ja mukavia ratikkalinjoja on syntynyt joka puolelle maanosaamme ja myös Helsinki on laajentanut ratikkaverkkoaan merkittävästi. Uudet kaupunginosat kuten Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuori ovat jo saaneet omat ratikkansa, tai päätöksen niistä.
Tänään päätetään, hyvässä yhteistyössä valtion kanssa, ratikoidemme seuraavasta vaiheesta. Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelma jatkaa Helsingin pitkää linjaa ratikoiden kotikaupunkina ja tulee todella tarpeeseen.
Kaupunkimme kasvaa ja liikennejärjestelmän on myös kasvettava sen mukana. Ratikka on moderni helsinkiläinen ratkaisu. Vihdintien myötä ratikka mahdollistaa paljon uutta rakentamista, koteja uusille helsinkiläisille ja kaupungille tuloja työpaikkoina, verotuloina ja maanarvon nousuna.
Samalla tämä yhteys parantaa koko ratikkaverkon luotettavuuden luoden vaihtoehtoisen reitin Mannerheimintielle Topeliuksenkadun kautta ja yhdistää myös Kampin Bulevardiin.
Hanke siis kannattaa toteuttaa joka tapauksessa. Mutta olemme vielä silläkin tapaa onnellisessa asemassa että valtio haluaa osallistua hankkeeseemme 105 miljoonan euron osuudella. Loistavaa.
Muistuttaisin herroja siellä oikealla että nyt käytössä olevassa allianssimallissa kustannuksia pystytään myös karsimaan. Myös Raidejokerissa kävi niin että ensimmäinen ilmoitettu kustannusnousu ei ollut se lopullinen summa.
Eteenpäin katsovan valtuustomme kannattaa ehdottomasti satsata tähän hankkeeseen.