Valtion kulttuuripolitiikassa on tullut viime aikoina sekä hyviä että huonoja uutisia. Ensin 21.4. kerrottiin 127,36 miljoonan euron koronatukipaketista kulttuuriin ja taiteeseen. Noin puolet summasta, 64,8 milj. euroa, kohdennetaan alan ammattilaisille apurahoina sekä toiminimille ja yksinyrittäjille avustuksina. Tämä on erinomaisen hyvä juttu ja tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan aiemmin. Suomi onkin jäänyt jälkeen muista pohjoismaista kulttuurin tuessa pandemian aikana.
Valitettavasti budjettikehysneuvotteluista saatiin sitten huonompia uutisia. Ministeri Saarikko oli jo aiemmin linjannut että veikkausvoittovarojen laskua ei enää 2022 kompensoida täysmääräisesti kuten vielä tälle vuodelle. Ja näin sitten päätettiin. Vuodelle 2022 kompensaatio on 330 miljoonaa. Ja kun Veikkausvoittovarat ovat laskeneet noin 400 miljoonaa euroa, tarkoittaa tämä varsin merkittävää leikkausta, josta n. 17,5 miljoonaa kohdistuu kulttuuriin.
Tämä ei ole ihan vähän.
Valtiomme on tukenut kulttuuria pitkään kahta eri reittiä: talousarvion ja veikkausvoittorahojen kautta. Tämä on sopinut valtionvarainministeriölle kun rahoitusta on voitu hankkia muutenkin kuin verottamalla. Ja tämä on sopinut myös ”kulttuuriväelle” koska kuviteltiin että jos suuri osa rahoituksesta tulee ”budjetin ulkopuolelta”, olisi se päivänpolitiikan yläpuolella ja ”turvassa poliitikkojen leikkauksilta”.
No nyt nähdään miten turvassa oltiin kun rahoitusratkaisun ydin paljastui kestämättömäksi.
Veikkausvoittovaroista on rahoitettu erityisesti mm. kansalliset kulttuurilaitokset (kansallisooppera, kansallisteatteri, kansallisgalleria), elokuvasäätiö, noin puolet teattereiden, orkesterien ja museoiden valtionosuuksista sekä Taiken kautta monenlaisia tärkeitä harkinnanvaraisia avustuksia, jotka kohdentuvat pienillekin taiteenaloille, joilla ei ole omaa taidelaitosjärjestelmäänsä. 17,5m€ leikkaus onkin noin 7-8% leikkaus Veikkausvoittorahoista rahoitettavaan kulttuuriin.
Toteutuessaan tuo tulee tarkoittamaan todella kamalia lähivuosia suomalaiselle kulttuurille. Etenkin kun pahoin pelkään ettei OKM kykene käyttämään harkintaa leikkauksissa, vaan ne toteutetaan siten kuin ne on helpointa toteuttaa, ”juustohöyläämällä” kaikkialta tasaisesti. VOS:n henkilötyövuoden summaa lasketaan, avustuksista leikataan jne. Silloin leikkaus iskee suhteellisesti eniten mm. pieniin harkinnanvaraisesti avustettaviin taiteenaloihin, joilla vapaan kentän osuus on suuri. Ja toisaalta myös ns. VOS-laitokset eli teatterit ja orkesterit toimivat säästöjen myötä tehottomammin.
Itse toivoisin, vaikka se olisi vaikeampaa, että nyt tehtäisiin harkintaa ja esim. VOS-järjestelmän parista karusti tiputettaisiin toimijoita pois – jotta muiden rahoitusta ei tarvitsisi leikata lainkaan. Tämä on haastavaa ja tarkoittaisi joidenkin toimijoiden toiminnan lakkaamista, mutta onko parempi että koko kenttä kituu ja kitkuttaa? Tätä mallia ei suomalainen hallinto kuitenkaan todennäköisesti kykene toteuttamaan, laadulliselle tarkastelulle ei valitettavasti oikein ole kriteereitä eikä perinteitä.
Miten eteenpäin?
Mutta nyt ei pidä jäädä vellomaan viime viikkojen päätöksiä, vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Alan tulee pitää painetta yllä valtion suuntaan: ensi vuoden budjetti on päätetty vasta kun eduskunnan nuija kopahtaa. Ja valtion talousarvion kokonaisuudessa tuo 17,5 miljoonaa on promillen viidenneksen luokkaa, 0,02%. Päätöksen perumiseen on varaa, jos vaan tahtoa löytyy. Keskeistä olisi saada myös koko rahoitus kehyksen sisään jotta tulevat hallitukset eivät voi vaan jättää kompensaatioita kokonaan tekemättä.
Toinen, juuri nyt ajankohtaisempi suunta on kunnat. Suuri osa suomalaisesta kulttuurista on rakennettu kahden kivijalan päälle: kuntien ja valtion. Jos valtio päättää leikata kulttuurista 17,5m€ kääntyy katse kohti kuntakenttää ja erityisesti isoja kaupunkeja. Mitä tekee Helsinki jos valtio leikkaa helsinkiläisiltä teattereilta ja orkestereilta esim. 5 miljoonaa euroa? Katselee vierestä? Toivottavasti ei.
Helsingillä on joka tapauksessa varaa kulttuurin tuen tasokorotukseen. Meidän omien kulttuuritalojemme rahoituksen ja monien avustustemme olisi tullut kasvaa nopeammin, väkiluvun kasvun ja kustannusnousun mukaisesti. Mutta erityisen keskeistä on pitää huolta kulttuurin avustuksista ensi syksynä jos valtio toteuttaa uhkauksensa leikkauksista.
Jos pandemiavuoden jälkeen teattereille, orkestereille ja pienemmillekin toimijoille isketään vielä säästökuuri, tulee tuho olemaan laajaa ja Helsinki näyttäisi kovin erilaiselta kuin 2019. Kulttuuri ei ole Helsingille menoerä, vaan välttämättömyys ja yksi menestyksemme kulmakiviä, se mikä tekee Helsingistä Helsingin.
Vaalien jälkeen kirjoitettavaan Helsingin uuteen pormestariohjelmaan (kaupunkistrategia) tuleekin kirjoittaa Kulttuurin kukoistuspaketti – ratkaisut joilla paitsi paikataan pandemian ja veikkausvoittovarojen vähentymisen tuhoja, myös rakennetaan tietä uuteen nousuun.
Ensi syksynä punnitaankin paitsi valtion, myös kuntien aito kulttuuritahto. Onko sitä? Tästäkin päätetään nyt kesäkuun kuntavaaleissa.