f-35

Pitkänäperjantaina puoli kahden maissa yöllä kaksi Tupolev Tu-22M3 pommikonetta ja neljä Suhoi Su-27 hävittäjää nousivat ilmaan kentältään Laatokan lähettyvillä. Ne lensivät muodostelmassa tavanomaista reittiään yli Suomenlahden kohti Kalingradia. Ruotsin, Naton ja Suomen asevoimat seurasivat koneita tutkillaan. Tupolevit pystyvät kuljettamaan ydinaseita.

Kuva: Alex Beltyukov / Wikimedia Commons CC-lisenssi

Kello 02.00, Suomen jo ohitettuaan, koneet kaarsivatkin reitiltään kohti Ruotsille kuuluvaa Gotska Sandön saarta. Toinen pommittaja ja kaksi hävittäjää irtautuivat kohti Tukholman seutua ja toinen puolestaan eteni kohti Etelä-Ruotsia. Hiukan ennen Ruotsin ilmatilaa koneet kuitenkin kääntyivät pois ja palasivat Venäjälle. Ruotsin ilmavoimat eivät saaneet ainuttakaan konetta ilmaan. Nato lähetti paikalle Liettuasta kaksi F-16 -hävittäjää.

Iltalehden mukaan ”Ruotsi yllätettiin housut kintuissa” ja Ruotsin sisäpoliittisessa keskustelussa ”nimettömät sotilaslähteet” kertoivat että on ”hyvin vakavaa” ettei Ruotsi saanut omia koneitaan ilmaan näyttääkseen että se oli havainnut koneet. Maallikko hiukan ihmettelee miksi tilanne oli ”hyvin vakava”? Onko toimiva hävittäjäpuolustus ainoa syy, joka pidättelee Venäjää pommittamasta Ruotsia maan tasalle? No, kai se sitten on vakavaa jos vakavalla naamalla niin sanotaan.

Todellisuudessahan Top Gun -fantasioita ei ole päästy toteuttamaan sitten kylmän sodan ja hävittäjä-ässän nimeen oikeuttavaa viittä ilmasotavoittoa ei ole enää ainoallakaan aktiivipalveluksessa olevalla pilotilla. Yhdysvaltain viimeiset ”ässät” ansaitsivat arvonimensä Vietnamin sodassa – yli 40 vuotta sitten.

Tämän sotaleikin jatkuvat kustannukset ovat kuitenkin valtavat – torjuntahävittäjät ovat asekauppiaan märkä uni: monimutkaisia ja kalliita järjestelmiä, joiden hankkiminen ja ylläpito on kallista. Suomen 1990-luvulla hankkimat Hornetit olivat puolustusvoimiemme historian suurin yksittäinen hankinta. Ja ne alkavat lähestyä käyttöikänsä päätä. Ensimmäiset Hornetit poistuvat käytöstä noin vuonna 2025 ja koko kalusto pitää uusia noin vuoteen 2030 mennessä. Päätökset mahdollisista uusista hävittäjistä tehdäänkin viimeistään seuraavalla hallituskaudella, ilmavoimien mielestä toki mitä pikemmin, sen parempi.

Kuva: USAF, Public domain

Vaihtoehtoina esillä on ollut mm. Yhdysvaltain viidennen sukupolven stealth-hävittäjä F-35, jonka kehityskustannukset ovat karanneet täysin käsistä, yksikkökustannuksen noustua hankintahintana (flyaway cost) noin 130 miljoonaan ja koko elinkaaren osalta 618 miljoonaan dollariin per kone.

Edullisemmatkin vaihtoehdot, kuten esim. Australian ilmavoimien juuri valitsema F-18 -hävittäjän päivitetty versio, ”Super Hornet”, maksaa noin 67 miljoonaa taalaa per kone. Suomen 64 koneen ilmavoimien päivittäminen ”edullisiksi” Super Horneteiksi maksaisi siis ainakin 3,3 miljardia euroa. Tämän päälle tulevat toki asejärjestelmien päivitykset ja ylläpito. Kokonaisuudessaan puhutaan siis ainakin noin 10-12 miljardin euron elinkaarikustannuksesta. Vuonna 2013 puolustusvoimien materiaalihankintoihin käytetään 592 miljoonaa euroa. Hävittäjähankintojen puristaminen nykyisen puolustusbudjetin raameihin onkin, kauniisti sanottuna, haasteellista.

Sotilaallisten uhkakuvien muuttuessa yhä kuvitteellisemmiksi, väestön ikääntyessä ja konehankintojen jatkuvasti kallistuessa onkin hyvä hetki käydä keskustelua siitä miten ja millaisiin uhkiin Suomi varautuu tulevaisuudessa. Nykyisen kokoisiin ilmavoimiin Suomella ei ole enää tulevaisuudessa varaa. Käytännössä vaihtoehtoina ovat joko hävittäjistä luopuminen tai liittoutuminen – ainakin ilmavoimien osalta. Pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat olisivat maailmanlaajuisestikin vertailtuna korkeatasoiset ja riittävät torjumaan kaikki kuvitellutkin uhkakuvat.

HS uutisoi joku aika sitten ilmavoimien uudistavan Hornetien aseistusta ja että lysti maksaa arviolta 1 625 miljoonaa euroa. Puolustusministeriössä ilmavoimien hinta-arvio kiistettiin ja kiirehdittiin tiedottamaan, että uudistustyöt maksavat ”vain” noin 1 047 miljoonaa euroa.

No hyvä! Vain miljardi! Halapaa kuin saippua! Mitä sillä saadaan? ”Lisää käyttöikää”, päheän näköiset kypärätähtäimet ja ilmasta-maahan -ominaisuus. Käyttöiän pidentämisen ymmärrän, kannattaahan Hornettien rungoista ottaa kaikki mahdollinen irti. Myöskään kypärätähtäimet eivät suhteellisesti ole mitenkään hirvittävän kallis hankinta ja parantavathan ne selvästi ilmasta-ilmaan ominaisuuksia. Mutta mihin Suomen ilmavoimat tarvitsee ilmasta-maahan -aseistusta, joka on myös uusimisohjelman kallein osa?

Hornettien muuttaminen myös rynnäkkökoneiksi pelkän hävittäjätoiminnan lisäksi hyväksyttiin puolustuspoliittisessa selonteossa 2004. Mitä tällä lisäominaisuudella haetaan? Onko se miljardin väärti? Mihin sitä tarvitaan? Onko asiasta käyty varsinaista poliittista keskustelua? Oliko ohjelman hinta poliittisten päättäjien tiedossa kun pommeista päätettiin?

Close Air Support ei kuitenkaan ole varmaankaan realismia jos itäinen naapurimme hyökkäisi? Jo Venäjän ilmavoimien kymmenkertainen määrällinen ylivoima takaisi sen, että Suomen ilmavoimat keskittyvät vain torjuntatehtäväänsä. Onko Hornetien jäljellä olevan käyttöiän (noin 10-15 vuotta) aikana näköpiirissä ylipäätään mitään sotilaallista kriisiä, jota varten Suomen tulisi varautua ilmasta-maahan ohjuksin?

Uusia ohjuksia tarvitaan Nato-yhteensopivuutta ja kansainvälisiä tehtäviä varten. Tätä ei kuitenkaan sanota suoraan ja asiasta ei käydä julkista keskustelua. Kuten lehdistä saa aina silloin tällöin lukea, pommittaminen ei ole sisäsiistiä rauhanturvaamista. Lisäksi ”valmistautuminen” yli miljardilla eurolla tehtäviin, joita nykyinen lainsäädäntö ei edes hyväksy on perin outoa ja ongelmallista.

Olen jostain syystä seurannut viime aikoina Worldwide War Pigs-blogia, joka kertoo mm. Australian ilmavoimien tulevista hankinnoista ja F-35 -hävittäjän kehittelystä yleisemmin.

Hävittäjät ovat jumalattoman kalliita, josta luonnollisesti seuraa se, että niiden myyminen poliittisille päättäjille rauhan aikana on erittäin vaikeaa. Siitä syystä järjestelmien todelliset kustannukset pyritään peittämään erilaisiin arvioihin ja esim. hankintakuluihin ei sisällytetä kaikkia kustannuksia, elinkaarikustannuksista puhumattakaan. (Nyrkkisääntönä: hävittäjien kokonaiskustannus on n.2-3 kertaa hankintahinta.) Sama kuvio toistui Suomen historian kalleimman asekaupan, Hornet-hankinnan yhteydessä.

Hornetien seuraajien suunnittelu on takuulla jo käynnissä. Onko vain sattumaa, että Lockheed Martinin esittely-slideista löytyy jo maamme nimi:

Varovainenkin arvio tulevasta kauppahinnasta on noin 10 miljardin euron luokkaa. Tarvitaanko Suomessa ilmavoimia hinnalla millä hyvänsä?

/nojatuolistrategi

618 miljoonan dollarin kone

horneteista