Vaalit lähestyvät ja puolueet ja ehdokkaat mainostavat omaa erinomaisuuttaan. Sosiaalinen mediani muuttuu päivä päivältä epäsosiaalisemmaksi. En itsekään ole syytön.
Ehdokkaan rooli on kaksijakoinen. Politiikan arkea tekevänä tiedän miten rajallinen yksittäisen valtuutetun, rivikansanedustajan, kaupunginhallituksen jäsenen tai jopa ministerin valta on. Ehdokkaana minun pitää kuitenkin vaikuttaa kaikkivoivalta. Minä, juuri minä, saan muutoksen aikaan. Olen yksinäinen soturi järjestelmää vastaan. Tiedän kaiken, olen ennustanut kaiken, enkä erehdy koskaan.
On mielenkiintoista havaita miten vähän ehdokkaita – ja ehkä ihmisiäkin – tuntuu kiinnostavan missä mitäkin päätöksiä tehdään. Kansanedustajat päättävät ilmeisesti kaikesta päiväkodin piha-aidan väristä lähtien. Eivät muuten päätä. Ja sille että eduskunta ei päätä lähikouluista on ihan pirun hyvät perustelut – paikalliset asiat kannattaa päättää paikallisesti. Tätä ei vaalipuheista arvaisi. Jos ehdokkaanne puhuu kampanjassaan lähiterveyskeskuksista, lähimetsistä tai lähipäiväkodeista kysykää häneltä miten eduskunta näihin asioihin vaikuttaa.
Ehkä kaikkein vaikeinta meidän poliitikkojen on hahmottaa sitä, miten valtaamme rajoittavat myös kansainväliset sitoumuksemme ja maailman muuttuminen Kekkosen ajoista. Tämän viikon kuuma keppanakeskustelu on hyvä esimerkki.
Alkoholilla on selkeitä haittoja. Tästä ei ole epäselvyyttä. Tämän myöntävät kaikki, myös liberaalimman alkoholipolitiikan kannattajat. Perinteisesti viranomaisilla on kolme konstia vaikuttaa alkoholin kulutukseen:
1. Hinta – ”verot ylös, kulutus alas!”
2. Saatavuus – ”keppana Alkoon, ei viinejä kauppoihin”
3. Valistus – ”kännissä olet ääliö”
Nämä konstit tehosivat menneinä vuosikymmeninä mainiosti. THL:kin viittaa Ruotsin kokemuksiin 1970-luvulla. Nykyisin vaikutus on jatkuvasti kyseenalaisempi.
Hintaa ei voi nostaa ilman vaikutuksia tuontiin – Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta on kasvanut viimeisen vuoden aikana yli viidenneksellä. Rajoja ei saa enää kiinni. Ihmisten liikkumista ei vapaassa Euroopassa ei oikein voi estää. Ja hyvä niin.
Saatavuuden rajoittamisen kanssa on samanlaisia ongelmia. Mitä väliä on sillä saako viiniä ”vain Alkosta”, jos nettitilauksena saa laillisesti kotiovelle viiniä Italiasta tai laatuoluita Belgiasta. Ja hinta on kotiinkuljetettunakin kilpailukykyinen lähikaupan tai Alkon kanssa.
Valistuksen toimivuuden kanssa on aina ollut vähän niin ja näin. No, ainakin nuorison alkoholin kulutus on laskussa. Mitä todennäköisimmin hinnasta, saatavuudesta ja valistuksesta – eli viranomaisten ja poliitikkojen päätöksistä riippumatta.
Maailma on muuttunut. Me emme saa enää rajoja kiinni. Ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti kansallisvaltioiden rajoista riippumatta. Ja immateriaalinen kauppa ei ole rajoista piitannut enää pitkään aikaan. Tämän oppi oma alani, musiikki, karusti tällä vuosisadalla. 80-luvun konstit eivät 2020-luvulla pelitä.
Yksilöiden valta kasvaa, kansallisvaltioiden vähenee. Historiallisessa perspektiivissä tämä on erinomaista.
Jos yritämme suitsia digitaalista kauppaa tai alkoholin kulutusta suljetun maailman konstein avoimessa maailmassa, ovat lopputulokset surkeat. Musiikin nettipiratismi romahti vasta kun musiikkibisnes hyväksyi uuden todellisuuden ja tarjosi Spotifyta. Myös alkoholin saatavuuden suhteen pitäisi tunnustaa tosiasiat – viranomaisvallan mahdollisuudet säännellä saatavuutta eivät ole entisellään. Pitää keksiä uusia keinoja.
Siksi muutosta on syleiltävä. Viinin kauppa pitää Suomessa vapauttaa. Ei abstraktin ”yksilön vapauden” nimissä, vaan siksi että viinikauppaa ei oikein voi enää rajoittaa avoimessa Euroopassa. Meidän kannattaa antaa kotimaisille vähittäis- tai nettikaupoille mahdollisuus osallistua kilpailuun. Rakennetaan kieltojen sijaan kokonaisvaltaisemmin alkoholikulttuuria.