Hannu Oskala

Tekijänoikeudet ovat vähemmistön oikeuksia

: 26 kommenttia

Eräs kansanvallan perusongelmista on enemmistön diktatuuri; ehdoton enemmistö voi halutessaan murskata vähemmistön vapauden, kulttuurin ja mahdollisuuden mielekkääseen elämään. Vain parin sadan kilometrin ja muutaman tunnin junamatkan päässä Pietarissa yritetään homoseksuaalisuutta suitsia lailla. ”Homopropaganda” kun ei ole kansan mieleen. Vähemmistön ihmisoikeuksista viis.

Suomessa tilanne on onneksi toinen. Kielivähemmistöjen oikeuksista omaan kulttuuriin huolehditaan, liikuntarajoitteisia varten kaikki rakennukset suunnitellaan esteettömiksi, kuulovaurioisille tekstitetään tv-ohjelmat ja lähetetään omia uutislähetyksiä viittomakielellä. Ja jos oikein silmiin katsotaan kaikki me kuulumme johonkin vähemmistöön; vasenkätiset, lihavat, laihat, pitkät, lyhyet, aseharrastajat, pasifistit, turkulaiset, jääkiekkoilijat, tuubistit, alkoholistit, absolutistit jne. Täydellisen keskiarvoista ihmistä joka aina edustaisi enemmistöä ei ole olemassakaan.

Pähkinänkuoressa: yhdessä pidämme huolta heikommista. Ja näin toimitaan, vaikka se maksaa rahaa, paljonkin. Näin toimitaan, koska se on oikein ja oikeudenmukaista. Se miten huolehdimme vähemmistöjen oikeuksista kertoo paljon koko yhteiskunnan ilmapiiristä. Sivistynyt enemmistö käyttää valtaansa harkiten ja sivistysvaltiossa kaikilla on mukavampaa.

Tämä yhteiskunnallinen solidaarisuus on ollut minulle aina tärkeä osa vihreää politiikkaa ja identiteettiä. Sen vuoksi minua niin kovasti sapettaakin useiden piraattihenkisten vihreiden nuorten retoriikasta kumpuava välinpitämättömyys. Määrittelemätön ”kansa” ja ”kuluttajat” voittaisivat, jos latailu laillistettaisiin ja tekijänoikeuksien suoja-aikaa leikattaisiin. Mitä sillä väliä jos muutama säveltäjä tuntisi sen sitten taskussaan – keksikööt uusia ansaintalogiikkoja.

Enemmistön diktatuuri in action.

Tekijänoikeuksista puhuttaessa kannattaa muistaa että myös musiikin tekijät; säveltäjät, sovittajat, sanoittajat ja muusikot ovat vähemmistö. Pieni sellainen. Teosto ry, edustaa noin 26 000:ta suomalaista musiikin tekijää ja kustantajaa. Tämä on vain noin 0,5% Kansasta.

Toimivat tekijänoikeudet kuuluvat samaan pakettiin muiden kehittyneiden länsimaisten oikeuksien kanssa. Sanan- ja ilmaisunvapaus, riippumaton oikeuslaitos, liberaali yksilönvapaus ja vahvat tekijänoikeudet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Vastaavasti taas tekijänoikeuksista ei pidetä huolta esim. Kiinassa, Venäjällä, Iranissa ja Nigeriassa. Kummasta suunnasta löytyy parempia esimerkkejä suomalaisen tietoyhteiskunnan ja immateriaalimarkkinoiden kehittämiselle?

Kyllä, tekijänoikeudet ovat ”monopoli”. Kyllä, tekijänoikeudet hyödyttävät suoraan vain harvoja. Ja kyllä, toisinaan tekijänoikeudet ”haittaavat” ”enemmistön” mahdollisuuksia käyttää tai nauttia kulttuurista. Niiden tarkoituksena onkin suojata vähemmistön, tekijöiden, oikeuksia enemmistön mielivallalta.

Pitkällä tähtäimellä tekijänoikeudet ovat kaikkien etu, kun laadukkaan kulttuurin tuottaminen säilyy taloudellisesti kannattavana.

markkinataloudesta

: 22 kommenttia

Markkinatalousjärjestelmämme perustuu luottamukseen ja vaihtokauppoihin. Myyjä luo tavaran tai palvelun ja ostaja neuvottelee myyjän kanssa kulloinkin sopivan hinnan.

Jos hinta on liian korkea niin kauppoja ei synny. Jos hinta on liian matala myyjä jää tappiolle. Kysynnän ja tarjonnan laki.

Tämä ketju ja vapaa kilpailu ajaa luontevasti tehokkuutta ja innovaatioita: jos tuotteesta saatava hinta on liian matala on tuottajan pyrittävä madaltamaan omia tuotantokustannuksiaan. Esimerkiksi kodin elektroniikan kohdalla tämä on tapahtunut ulkoistamalla henkilöresursseja vaativa tuotanto halpojen työvoimakustannusten maihin. Ns. Kiina-ilmiö siis.

Tällainen kilpajuoksu halpojen hintojen perässä on kuitenkin vain osittain tervettä. Osa edullisuudesta selittyy myös tuotteen laadun heikentämisellä, joka saattaa johtaa loppujen lopuksi siihen, että halvempi tuote on kokonaiskustannuksiltaan kalliimpi pitkällä tarkkailuvälillä. ”Köyhän ei kannata ostaa halpaa” tapasi iso-mummuni sanoa.

On myös olemassa absoluuttisia rajahintoja, joiden alle ei tuotteita ainakaan pitkään voi myydä. Jos tuotteesta saatava hinta on raaka-aine- ja pääomakustannuksia alhaisempi, menee yritys kuin yritys konkurssiin.

Kulttuurituotteiden kohdalla pelaa sama mekaniikka.

Levyjä voidaan tuottaa johonkin rajaan asti halvemmalla: käytetään vähemmän päiviä äänitykseen, vähemmän päiviä miksaukseen, halvempia mikrofoneja, halvempia äänipöytiä, vähemmän eläviä muusikoita, tehdään kannet itse ja hoidetaan masterointi nyrkkipajassa Finnvoxin sijaan.

Laatu laskee, mutta jos kuluttaja ei sitä huomaa, niin silloinhan ”laatu” olikin turhaa luxusta.

Absoluuttinen alaraja on erittäin liukuva käsite. On monia tyylilajeja, joissa suurin osa tallenteista on keikkatallenteita, jotka sitten vain miksataan julkaisukelpoisiksi. Jos miksataan.

En kuitenkaan usko että kovinkaan moni haluaisi kuunnella vaikka kuinka hyvällä samplepankilla toteutettua versiota Sibeliuksen Karelia-sarjasta. Myös nykyaikaisen populaarimusiikin esteettiset vaatimukset tuotannolle ovat erittäin korkeat. Amatöörilaittein ja amatöörin taidoilla miksattu musiikki nyt vaan kuulostaa… …amatöörimaiselta ja mitään asiaa soittolistaradioon ei ole.

Suomalaista viihdemusiikkia kuunnellessa voi helposti huomata, että tuotannot on jo nyt viritetty äärimmäisen tehokkaiksi. Löysät on todellakin otettu pois.

Lisäksi kustannusten alarajaa laskee meidän musiikin tekijöiden halu tuottaa uusia levyjä omasta osuudestamme tinkimällä. Ilmaista työtä, jonka uskotaan maksavan jollain tapaa takaisin ”pitkässä juoksussa” tehdään todella paljon. Ja voi olla että kannattaakin. Saas nähdä. Mutta se, että studiotyölle ei voi välttämättä laskea mitään palkkaa vähentää jo nyt selvästi mahdollisuuksia ja halukkuutta raivata tilaa kalentereista.

Piraattien ja Vihreiden nuorten vaatimus ’epäkaupallisen’ jakamisen sallimisesta romuttaa tämän markkinatalouden perusteena olevan logiikan.

1. Muusikko tekee levyn.
2. Muusikko tarjoaa levyään kaupaksi.
3. Kuluttaja on kiinnostunut levystä ja maksaa siitä muusikon pyytämän hinnan.

Jos hinta on liian korkea, jää kauppa tekemättä. Jos hinta on liian matala jää muusikko tappiolle. Kysyntä ja tarjonta asettavat hinnan oikealle kohdalleen.

Piraattien visiossa
1. Muusikko tekee levyn.
2. Muusikko tarjoaa levyään kaupaksi.
3. Kuluttaja on kiinnostunut levystä, lataa sen ilmaiseksi ja näyttää keskisormea Muusikolle.

Kysynnän ja tarjonnan lakia ei enää ole. Muusikko jää aina tappiolle.

Kysymys latailun hyväksyttävyydestä ei ole tekninen vaan moraalinen. Se että lataaminen on mahdollista ei tee siitä hyväksyttävää.

Ennemmin tai myöhemmin saavutetaan absoluuttinen alaraja. Sen jälkeen ei ammattimainen kulttuurin tuotanto ole enää mahdollista.

Ja tämä absoluuttinen alaraja ei kosketa pelkkää musiikki- tai elokuvateollisuutta. Sama helpon kopioitavuuden aiheuttama haaste koskee kaikkea netitse jaettavissa olevaa sisältöä. Jos leffoja kerran saa jakaa ilmaiseksi, niin miksei sitten myös aikakauslehtiä, tietokoneohjelmia ja graafista suunnittelua?

”Vapaan jakamisen” salliminen tuhoaa markkinatalouden edellytykset digitaalisesta maailmasta. En voi uskoa tämän olevan ”tietoyhteiskunnan” kehityksen etujen mukaista. Ilmaisia lounaita ei vaan kertakaikkiaan ole olemassa.

tekijänoikeudet piiloon

: 24 kommenttia

Usealla foorumilla minne on tullut eksyttyä näiden tekijänoikeuskeskustelujen myötä on yksi jos toinenkin kirjoittaja väittänyt että ”tekijänoikeudet eivät de facto ole olemassa Spotifyssa.”

Mietin syytä moiseen kerrassaan outoon väitteeseen.

Sitten tajusin. Spotifyssa, jossa tekijänoikeudet siis ovat voimassa, tekijänoikeudet eivät ole näkyvissä.

muna

Palataan tavallaan aikaan, jolloin kuluttajan ainoa vaihtoehtoa hankkia mekanisoitu musiikkituote oli levykauppiaan tiskin yli. Silloin kukaan ei kiinnittänyt huomiota tekijänoikeuksiin. Ei tarvinnut. Ne oli hoidettu huomaamatta. Pinnan alla toki tapahtui paljon: cd-levyn hinnasta kun vain noin 2-5% on itse levyn painokustannusten kattamiseen.* Loput menivät eri tahoille – suuri siivu myös tekijöille.

Tekijänoikeudet eivät siis haittaa keskimääräistä kuluttajaa, kunhan niitä ei itse tarvitse miettiä tai kohdata.

Verkosta ostamisen tai ”vapaan lataamisen” valintatilannetta voisi verrata kananmunien kauppaan. Kaupassa myytävistä kananmunista noin 90% on tavallisia häkkikananmunia ja vain noin 10% luomua. Oletettavasti me kaikki tiedämme häkkikanaloiden tehotuotannon olot hirvittäviksi. Silti vain 10% tekee moraalisen valinnan kanojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Loput 90% edistävät omaa hyvinvointiaan rationaalisella päätöksellään ostaa halvempia munia.

Ymmärrettävästi suurin osa teineistä (74%) päätyy moraalisessa pohdinnassaan ohittamaan tekijänoikeudet ja ostaa mieluummin vaikka karkkia viikkorahoillaan kuin 100% ilmaista kalliimpia mp3-tiedostoja verkkokaupasta.

Ihmisillä on myös tarve rationalisoida päätöksensä, myös sellaiset, jotka tiedetään moraalisesti epäilyttäviksi. Tähän filosofiseen markkinarakoon syntyi Piraattipuolue. Rationalisointia ei ollut vaikea löytää, olihan levyteollisuus pissinyt kuluttajien, omien ystäviensä, nilkoille koko internet-aikakauden ajan.

”Kopiointi ei ole keneltäkään pois”, ”levy-yhtiöt riistävät köyhää muusikkoa”, ”tekijänoikeusmafia uhkaa sananvapautta”, ”kuollut teollisuudenala korisee”, ”keksikööt uuden ansaintalogiikan”, ”vapaa jakaminen edistää kulttuuria” jne.. Argumentit ovat tuttuja kaikille, jotka vähääkään ovat nettikeskusteluja aiheen ympäriltä seuraneet.

Osalle vapaan lataamisen käyttäjistä ja kannattajista edes rationalisoinnille ei ole tarvetta: musiikintekijöiden ansaintalogiikka on niin kaukana omasta kulutuskokemuksesta. Mietinkö minä muka japanilaisen autoteollisuuden työntekijöiden työsuhde-ehtoja Toyotan käynnistäessäni? En. Eikä minun tarvitsekaan, joku muu on jo miettinyt ne valmiiksi puolestani.

Tekijänoikeuksien moraalinen perusta on kuitenkin yhä olemassa. Yhä suurin osa kansasta on valmis maksamaan n. 20€ äänilevystä. Yhä suurin osa musiikin kuluttajista ymmärtää että jaettavaa munaa ei voi olla ilman kanoja, kanaloita ja erilaisten kanatuotteiden kirjon vähittäismyyjiä. Ja tietysti rokkikukkoja.

Miten tekijänoikeudet voitaisiin piilottaa ”internetin pinnan alle”? Jos tässä onnistuttaisiin myös tekijöitä tyydyttävällä tavalla, ei piraattiliikettä tarvittaisi enää juuri mihinkään.

(*Tästä itseasiassa johtuu immateriaaliseen kauppaan siirtymisen suurin ongelma musiikin tekijöiden näkökulmasta: lopputuotteen arvosta 95% oli immateriaalista jo ennen internettiä. Jos painokustannukset olisivat olleet vaikkapa 75% levyn kustannuksista, internet olisi otettu haltuun jo 90-luvulla.)