2030 tuntuu vielä kaukaiselta. Silloin varmaan autot lentävät ja lomalla käydään kuussa.
Siihen on kuitenkin aikaa vain saman verran kuin mitä nyt on kulunut vuosituhannen vaihteesta. Ja sehän oli aivan eilen! Jestas sentään, Hatten är din -biisikin on jo 15 vuotta vanha! Näinkö se keski-ikä hyökkää pyytämättä ja yllätyksenä?
Yritän aina aika-ajoin muistuttaa itseäni tästä kuvaajasta:
Tilasto kuvaa Suomen väestöllistä huoltosuhdetta, eli alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrää verrattuna työikäiseen väestöön. Mittari ei ole täydellinen – harva aloittaa nykyisin enää työnteon 16-vuotiaana tai jatkaa 65-vuotiaaksi. Suunta on kuitenkin selvä: meillä on yhä enemmän väestöä, jotka aiheuttavat kustannuspaineita julkiselle sektorille – erityisesti terveydenhuoltoon – ja yhä vähemmän veronmaksajia. Suomelle on mahdotonta ennustaa nopeaa talouskasvua tällaisella väestöprofiililla.
Huoltosuhteen lopputaso ei välttämättä ole ongelma. Vaikeus on muutos ja sen nopeus. Nykyinen järjestelmämme on rakennettu 80-luvun hyvälle väestölliselle huoltosuhteelle ja vielä paremmalle taloudelliselle huoltosuhteelle.
On toiveajattelua kuvitella että voisimme jatkaa nykyisillä rakenteilla ongelmitta. THL:n tekemien teknisten laskelmien mukaan terveyden- ja vanhustenhuollon menot tulevat kasvamaan pelkästään väestön ikärakenteen muutoksen johdosta arviolta 4,5 mrd euroa (+36 %) vuoteen 2030 mennessä ja 7,4 mrd euroa (+59 %) vuoteen 2040 mennessä nykyisestä, jos palvelujen saatavuus, laatu ja määrä pysyvät nykytasolla.
2030 tulee yllättävän pian. Jotta järjestelmämme kykenee ottamaan tämän valtaisan +36% lisälastin kantaakseen, olisi palikoiden oltava järjestyksessä jo paljon ennen sitä. Mieluiten eilen.
Tätä kokonaisuutta ei pienillä kosmeettisilla korjauksilla paikata. Tarvitaan yhtäaikaisesti lisää työntekijöitä, uusia tehokkaampia tapoja tehdä työtä, kattava ja kokonaisuutta täydentävä veroreformi – ei mitään pisteveropelleilyä – sekä muutoksia miten ja mitä palveluita ylipäätään tuotetaan. Ja soteuudistus on pakko saada maaliin mahdollisimman pian.
Tulevia muutoksia päätettäessä päätöksenteon motiivit ja moraali kirkastuvat. Onko poliitikko vain oman ryhmänsä etujen ajaja vai ajatteleeko hän kokonaisuutta? Onko meillä selkärankaa tehdä päätöksiä, jotka lyhyellä tähtäimellä toimivat omien intressiemme vastaisesti, mutta tuottavat pidemmällä tähtäimellä ehjemmän paketin? Onko rohkeutta rakenteellisiin uudistuksiin rampauttavan juustohöylän sijaan?
Minä haluan ajatella kokonaisuutta. Haluan puolustaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa kaikista pidetään huolta. Ja jos erityistä tukea annetaan, se kohdennetaan niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, ei niille jotka osaavat lobata kaikkein kovimmin. Muutoksia ja päätöksiä pitää olla rohkeutta tehdä. Minulla on.
