Vuoden viimeinen kaupunginhallitus! Neljäskymmenes neljäs tapaaminen ja asioita on paljon. Itselleni tärkeimpänä Tanssin talon eteneminen ja lisäksi Sturen ja Aleksin pyöräkaistat sekä Tukholmankadun ja Paciuksenkadun joukkoliikennejärjestelyremontti, jonka yhteydessä myös siellä pyöräilyn olosuhteet paranevat. Huomenna päätetään myös viedäänkö opetuslautakunnan toimivallan kasvattaminen valtuustoon vai ei.

Koko lista liitteineen löytyy täältä.

2 V 20.1.2016, Koulun ja oppilaitoksen perustamista ja lakkauttamista koskevan toimivallan siirtäminen opetuslautakunnalle

Viime viikolla asiasta ei vielä äänestetty kun sosialidemokraateilla oli tyhjä tuoli kokouksessa ja vältämme tilapäisten enemmistöjen syntyä. Huomenna äänestetään.

Itse olen kallistunut sille kannalle että perusteluista ja kannasta riippumatta valtuuston toimivallan rajaamisesta tai rajaamatta jättämisestä kannattaisi päättää valtuustossa. Tämä keskustelu kuuluu valtuustosaliin.

SIVISTYSTOIMI

1 V 20.1.2016, Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun
2 V 20.1.2016, Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi
V 20.1.2016, Ylä-Malmin peruskoulun ja Kotinummen ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi

ok. Päätökset ovat olleet yksimielisiä asiaan syvemmin perehtyneessä opetuslautakunnassa.

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

1 V 20.1.2016, Punavuoren tontin 114/16 asemakaavan muuttaminen (nro 12110; Punavuorenkatu 16, Ajurien tallit)

ok. Punavuorenkatu 16 sisäpihalla sijaitseva vuodelta 1906 peräisin oleva talli suojellaan ja muutetaan asuinkäyttöön. Se on ollut varastokäytössä.
www_hel_fi_static_public_hela_Kaupunginhallitus_Suomi_Esitys_2015_Kanslia_2015-12-14_Khs_44_El_C30D5063-14D7-46CF-9B9D-25B7D20BC8B8_Liite_pdf
KAUPUNGINJOHTAJA

4 Helsingin Bussiliikenne Oy:n omistusjärjestelyyn annettuun ennakkosuostumukseen liittyvän täytäntöönpanon tarkistaminen

ok. HelBin työntekijöiden lisäeläkkeet voidaankin hoitaa Kevan kautta ja kaupunginhallituksen päätöstä muutetaan vastaavasti.

5 Taitaja 2017 ja EuroSkills 2020 -tapahtumien järjestäminen Helsingissä

Hienot tapahtumat, vaikka kokonaisbudjetti vaikuttaakin kovalta – yhteensä Taitaja2017 -kisoihin menee 2,3 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 6,3 miljoonaa. Osallistumisen ehtona on valtion vähintään 2 miljoonan euron osuus.

6 Tilahankkeiden käsittelyohjeet

ok. Esittelijän mukaan ”Tilahankkeiden käsittelyohjeiden keskeinen muutos on tilakustannusten kohdistamisen ja sisäisen vuokran määrittämisen lisääminen osaksi ohjetta.” Tämän voisi ajatella tuovan kustannustietoisuutta mukaan hankkeisiin jo varhaisemmassa vaiheessa.

Poliittisesti ehkä mielenkiintoisin lause on ”Hankesuunnitelmassa voidaan poikkeustapauksissa esittää kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle rakennukselle alempi kuin 3 % korko.” Millä ehdoin, siihen käsittelyohje ei ota kantaa.

7 Määrärahojen myöntäminen tilakeskukselle alueiden käyttöönoton edellyttämiin toimenpiteisiin
8 Kaupunginhallituksen käytettävänä olevien projektialueiden katujen määrärahojen siirtäminen

ok. Noin 2,3 miljoonaa pääasiassa rakennusten purkamiseen ja teknisluonteisia siirtoja.

9 Määrärahan myöntäminen kaupunginhallituksen käyttövaroista Helsingin kaupungin eMBA-valmennusohjelmaan ja valmennusohjelman osallistujakohtaisten kokonaiskustannusten tarkistaminen

ok. Kaupunginjohtoa on koulutettu johtamaan paremmin.

10 Lähiöprojektin projektisuunnitelma kaudelle 2016−2017

ok. Lähiöprojekti on kaupungin hallintokuntien yhteistyöprojekti / toimintamekanismi, joka keskittyy keskustan ulkopuolisiin alueisiin. Kaudella tavoitteina mm. täydennyskaavoituksen edistäminen (-> Meri-Rastila, Jakomäki), julkisen ympäristön parantaminen (kehäradan asemanseutujen kehittäminen (Pohjois- Haaga, Kannelmäki, Malminkartano)) sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen.

11 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla vuonna 2016 ja vuoden 2015 rahoituspäätöksen tarkistaminen

ok. Iso läjä hankkeita ja iso läjä rahaa. Yhteensä 818 680 euroa hankkeiden jatkorahoitukseen ja 2 134 525 euroa uusien hankkeiden ja muutaman aiemmin vain vuodeksi kerrallaan tukea saaneen hankkeen rahoittamiseen.

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖTOIMI

1 Selvitys toteutetusta ylijäävän kouluruoan noutoa koskevasta kokeilusta

ok. Selvitys Petra Malinin aloitteen pohjalta toteutetusta ylijäämä ruoan jakelusta:

– Ruokaa noudettiin päivittäin 2-8 kg, keskimäärin n. 4 kg päivässä. Asukastalo halusi vastaanottaa lähinnä kasvisruokaa ja lämpimät lisäkkeet, joskus otettiin myös kala- ja kanaruokaa.

– Vastaanottavien järjestöjen etsiminen, toiminnan suunnittelu, neuvottelu eri tahojen kanssa, sopimusten tekeminen, toiminnan koordinointi yms. työllisti huomattavasti. Edellä mainituista tehtävistä aiheutuneet kustannukset olivat noin 5000 euroa. Päivää kohden arvioitu kokonaiskustannus on n. 27 €/pv ja vuositasolla n. 5000 €/toimipaikka.

– Asukastalo oli muodostanut ruokailijoista tekstiviestiryhmän. Ruokailijoille ilmoitettiin mikäli ruokaa ei ollut tarjottavana. Halukkuutta ilmaiselle ruualle olisi saattanut olla alueella enemmän, mutta kokeilua ei mainostettu, koska ruokaa ei olisi riittänyt suuremmalle ruokailijamäärälle. Kokeiluun osallistuneet asiakkaat olivat käyttäneet asukastalon palveluja ennen noutokokeilua ja saivat sieltä tiedon ruokailumahdollisuudesta.

2 Helsingin kaupungin hulevesistrategian toimenpiteiden edistymisen tilannekatsaus

ok. Hulevesien huomioiminen näyttää edenneen kaikissa hallintokunnissa.

SIVISTYSTOIMI

1 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen visuaalisen ilmeen hyväksyminen

ok. Viime viikolla Marcus Rantala kysyi ruotsinkielisen nimen käytöstä ja asia jäi pöydälle.

2 Tanssin talon toteuttamista koskevan puitesopimuksen hyväksyminen

ok. OK! Upeaa että Tanssin talo on toteutumassa. Valtio ja kaupunki satsaavat rakennukseen molemmat 6 miljoonaa euroa ja vuotuisiin käyttökuluihin valtio satsaa 650 000 euroa ja kaupunki lisää siten että julkinen tuki kokonaisuudessaan on 1,334 miljoonaa euroa per vuosi.

Jonkin verran keskustelua on herännyt ratkaisusta, jossa Tanssin talon valtion rahoituksesta suurin osa hoidetaan siirtämällä Helsingin kaupunginteatterin ns. VOS-rahoitusta Tanssin Talolle. Nykyisessä taloustilanteessa ja myös hallituksen kokoonpanolla, Helsinkiin ei vaan kyetty saamaan enemmän VOS-henkilötyövuosia. Kannattaa kuitenkin muistaa että Tanssin Talo starttaa todenteolla vasta vuosien kuluttua ja VOS-järjestelmässäkin voi tapahtua vielä muutoksia ennen sitä. Ts. kaupunginteatterin lovi ei välttämättä 2020 ole konkreettisesti niin suuri kuin miltä nyt näyttää.

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

1 Runkolinja 500:n osa: Paciuksenkadun ja Tukholmankadun liikennesuunnitelma, Meilahti

ok. Paciuksenkatu ja Tukholmankatu saavat bussikaistat. Samalla myös pyöräilyn olosuhteet paranevat. Verkko rakentuu. Runkolinjojen eteneminen erinomaista.
www_hel_fi_static_public_hela_Kaupunginhallitus_Suomi_Esitys_2015_Kanslia_2015-12-14_Khs_44_El_A643D5CE-227F-4D95-903C-8D481813A063_Liite_pdfMyös viime kesänä kohtalokas risteys uusitaan.

2 Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun liikennesuunnitelma

ok. Todella erinomaista. Ajoin kyseistä pätkää vuosia fillarilla ja loistavaa että olosuhteet paranevat merkittävästi. Tasoerottelua tulee kaikkialle minne se on saatu mahtumaan. Tärkeää myös se että suunnittelu on johdonmukaista, uudet väylät ovat loogisempia ja myös siten turvallisempia.

Hyvä myös että Aleksis Kiven kadulla Sturenkadun ja Kinaporinkadun välillä pyöräily siirretään kadun keskellä olevalta puukujanteelta pyöräkaistoille.

5 Valtuutettu Maija Anttilan toivomusponsi monipuolisen palvelukeskuksen perustamisesta Koivusaaren tai Lauttasaaren alueelle

ok. Selvitys kertoo että viraston tilankäyttösuunnitelmissa Koivusaareen ei ole osoitettu erillistä tilantarvetta ikääntyvien ihmisten palveluita varten. Esittelijän mukaan eteläiseen Helsinkiin tulee uusi monipuolinen palvelukeskus, joka sijoittuu Marian sairaalan alueelle. Uutisissa kerrottiin viime viikolla että Marian sairaalaan tulee startup-keskus…

6 Valtuutettu Asko-Seljavaara toivomusponsi Koivusaaren osayleiskaavan läntisen venesataman laajentamisesta

ok. ”Esittelijä viittaa edellä esitettyyn ja toteaa yhteenvetona, että Koivusaaren osayleiskaavassa osoitettu läntinen venesatama on suunniteltu niin, että sitä on mahdollista laajentaa Espoon puoleiselle vesialueelle.”

7 Valtuutettu Ulla-Marja Urhon toivomusponsi Koivusaaren metroasemalle johtavista jalankulku- ja pyöräily-yhteyksistä

ok. Esittelijä viittaa edellä esitettyyn ja toteaa että Koivusaaren metroasemalle on järjestettävissä sujuvat ja turvalliset jalankulku- ja pyöräily-yhteydet, jotka täyttävät esteettömyyden vaatimukset.

8 Valtuutettu Laura Kolben toivomusponsi Olympiakylän alueen historiaa ja arkkitehtuuria esittelevän infotaulun tuottamisesta

ok. ”Olympiakylän historiaa ja arkkitehtuuria esittelevän infotaulun pystyttämistä pidetään kannatettavana ja sille pyritään osoittamaan sopiva paikka Olympiakylän alueelta. Soveltuvan paikan löytämiseksi ja sisällön tuottamiseksi aloitetaan yhteistyö kaupunkisuunnitteluviraston, kaupunginmuseon ja rakennusviraston kanssa. Yhteistyön pohjalta päätöksen infotaulun sijoittamisesta tekee rakennusvirasto.”

9 Valtuutettu Päivi Storgårdin toivomusponsi hissien rakentamisesta asuintalojen museaalisia arvoja kunnioittaen

ok. ”Noin viidesosassa Olympiakylän asuinrakennuksista ja kaikissa Kansanasunnot Oy:n asuinrakennuksissa hissin sijoittaminen asuntovyöhykkeelle on mahdollista. Näissä tapauksissa hissin sijoittaminen vaatii kuitenkin esimerkiksi sähkömittarikomeron siirron tai hissi vähentää asunnon säilytystiloja. Talot ovat enintään nelikerroksisia, joten hissi palvelisi vain yhtä, kahta tai kolmea ylintä asuinkerrosta. Hissi ei myöskään välttämättä ratkaisisi esteettömyyttä täysin, koska joidenkin talojen pääsisäänkäynti on ensimmäisen kerroksen asuntojen sisäänkäyntiä matalammalla.

Noin neljään viidesosaan Olympiakylän kaava-alueen asuinrakennuksista hissin rakentaminen asuntovyöhykkeelle on mahdotonta tai vaatii mittavia muutoksia. ”