Kirjoitin tämän tekstin kolumniksi Cult24-lehteen.
Suomen kulttuurirahasto julkaisi männä viikolla erittäin mielenkiintoisen kyselytutkimuksen suomalaisten suhteesta kulttuuriin ja kulttuurin kuluttamiseen.
Hyvä uutinen kaikille Cult24:n lukijoille lienee se että suomalaiset ovat kulttuurikansaa – 77% koki tärkeäksi tai melko tärkeäksi sen että ”taide tuottaa esteettisiä kokemuksia” ja peräti 83% sen että taide tuo ”viihdytystä tai lohtua arkeen” – naisista näin ajatteli jopa 89%. Kalevalaista kulttuurikansaa yhä syvällisemmän sivistyksen äärellä siis?
No ei.
Kysymykseen onko ”kulttuurilaitosten tarjonta minulle ja hyvinvoinnilleni tärkeää” vastasi myönteisesti enää 44% kansasta ja 57% on sitä mieltä että ”eliitin tulisi itse maksaa taide, josta se pitää”.
Keitä sitten on ”eliitti”, jonka tulisi maksaa itse taiteensa? Kyselytutkimuksesta voi päätellä että eliittiä lienee ainakin se 6% väestöstä, jonka tutkimus luokittelee aktiivisiin suurkuluttajiin. He ovat keskimäärin ikääntyneempiä, useimmiten naisia, akateemisen tutkinnon suorittaneita ja asuvat pääkaupunkiseudulla. Ryhmään kuulumista leimaa yhteiskunnallinen hyväosaisuus. Kaikille konserteissa kävijöille tuttuja kulttuuritätejä siis.
Melko suoraviivainen johtopäätös onkin se että tuemme merkittävästi erityisesti hyvinvoivan keski-ikäisen kansanosan kulttuurinautintoja.
Tätä näkee harvemmin julkilausuttuna. Paljon kovempaan ääneen puhutaan siitä miten kulttuurin pitää olla ”kaikkien” saavutettavissa – ja sen tulee olla edullista jotta ”kaikilla” on siihen varaa. Ja orkestereita ja teattereita tulee olla joka niemen notkelmassa, jotta syrjäytyvä lähiönuori voi elävöityä Sibeliuksen sinfonioista ja vetää itsensä niskasta kohti keskiluokkaista onnelaa. Lisäksi viime vuosina korkeakulttuurin julkista tukea on perusteltu hyvinvoinnilla – kulttuurin uskotaan tuovan terveyttä ja pitkää ikää.
Olisi vähitellen parasta tunnustaa että ei se niin mene. Eikä koskaan tule menemään – ainakaan nykyisillä resepteillä. On ihan puuta heinää kuvitella että nykyinen tukijärjestelmämme vastaisi millään tavalla niihin haasteisiin, joita sen eteen on puheiden tasolla heitetty. Kylläkylläkyllä, kulttuurilla voi olla terveysvaikutuksia, mutta sitten sen pitää olla ruohonjuuritasolta asti rakennettua terveysvaikutteista kulttuuria, eikä vaan mitä tahansa hyppelehtimistä kunnallisessa kulttuurikeskuksessa. Eikä lähiönuori jätä hyvin alkanutta syrjäytymistään kesken sen vuoksi että Oopperassa veivataan komeasti Seitsemää veljestä.
Kulttuurin julkista tukea pitää ohjata radikaalisti uudella tavalla jos aidosti halutaan niitä vaikutuksia, millä sitä usein perustellaan.
Korkeakulttuurilla on tietenkin sijansa. Meidän tulee ehdottomasti pitää kiinni siitä että Suomi säilyy sivistysvaltioiden kerhossa, jossa harjoitetaan korkeatasoisesti teatteria, orkesterimusiikkia, tanssia ja oopperaa. Pitää vaan tunnustaa ihan suoraan että sen olemassaololle ja tuelle on muut perusteet kuin se että koko kansan pitäisi olla siitä kiinnostunut. Eliittikulttuuri on ihan okei, own it.