Edellisessä postauksessani käsittelin esimerkkinä tekijöille epäreilusta tilanteesta Googlen yliolkaista asennetta Youtube-palvelunsa sisältöjen tekijänoikeuksiin.
Miten sitten yksityisen ja julkisen, kaupallisen ja epäkaupallisen ero voitaisiin käytännössä Youtubessa toteuttaa? Onko se tyystin mahdotonta? Mielestäni ei. Vaatiiko se muutoksia? Kyllä. Vastustaisiko Google näitä muutoksia? Takuulla.
Kuten määristä käy ilmi, kaiken materiaalin ennakkotarkistaminen olisi täysin mahdotonta. Jopa automaattinen tarkistus olisi hankalaa. Lisäksi, kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, pienimuotoinen jakelu Youtubenkin kautta on ”yksityistä” ja siten mielestäni paitsi sallittua, niin suorastaan kannustettavaa!
Harva video kuitenkaan saa edes sataa katsontakertaa, tuhansista puhumattakaan. Uskallan vankalla mutu-tuntumalla väittää että 90% videoista jää alle tuhannen katsontakerran. Ja yli sataantuhanteen yltää takuulla alle prosentti.
Ei siis varmaankaan olisi mahdotonta toteuttaa sisällön filtteröintiä siten, että vaikkapa 100:n katsontakerran jälkeen video menisi automaattiseen tarkastukseen, joka tsekkaisi esim. onko videon ääniraita tekijänoikeuksilla suojattu. Tämä on teknisesti täysin mahdollista.
Jos raita olisi suojattu, Youtube tarjoaisi lataajalle vaikka viittä vaihtoehtoa:
1. Ääniraidan vaihto tekijänoikeusvapaaseen materiaaliin, jota Youtube tarjoaa itsekin jo nyt halukkaille.
2. Videon muuttaminen ”julkisesta” ”yksityiseksi”.
3. Tekijänoikeusmaksun maksaminen. Esim. 1€/100 katsontakertaa. Käytännössä siis pakkolisensointi.
4. Mainosrahoitteisuus, jossa videon alkuun lisätään esim. 30 sekuntia kestävä mainos jota ei voi ohittaa.
5. Videon poistaminen.
Videon ylittäessä 500 katsontakertaa, sen tarkistaisi sitten Youtuben työntekijä, joka voisi myös tarkistaa videon kuvamateriaalin laillisuuden. (Olen ymmärtänyt, että video/kuvamateriaalin automaattinen tunnistaminen on hankalampaa kuin äänen, voin olla väärässäkin.)
Pakkolisensointi toimisi johonkin rajaan saakka. Ja vaikka 1000:n katsontakerran jälkeen Google ilmoittaisi alkuperäisteoksen oikeudenomistajille uudesta käytöstä, jotka voisivat sitten halutessaan vaatia videon poistamista.
Järjestelmä mahdollistaisi pienimuotoisen ”epäkaupallisen” käytön, mutta kuitenkin perinteiset tekijänoikeudet laajemmassa mittakaavassa huomioiden.
Googlen intresseissä tällainen, tai itseasiassa mikään tekijänoikeuksia puolustava, järjestely ei ole. Ei pidäkään. Googlen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ja siinä se on onnistunut erinomaisesti viime vuosina. Silti sen etu ei ole aina sama kuin koko länsimaisen yhteiskunnan yhteinen hyvä.
Chris Anderson avaa kirjassaan ”Free” mielenkiintoisella tavalla internetin dynaamisia vaikutuksia: hyötyjiä häneen mukaansa ovat (hiukan yksinkertaistaen) ne, jotka a) voivat käyttää uusia ”ilmaisia” palveluita ja b) ne, joiden mittakaava tuo suuruuden edut. Toisin sanoen internet-busineksessa pärjäävät todella isot ja todella pienet.
Tämä dynamiikka johtaa siis todella helposti monopolistisiin markkinoihin. Niin paljon kuin ”piraattipuolella” itketäänkin ”tekijänoikeusmonopolien” vuoksi, niin näitä todellisia miljardiluokan oligarkkeja ja niiden haittoja ei kyetä näkemään.
Vaikka Googlen motto ”Don’t be evil” saattaa rehellisesti kuvata yhtiön ja sen työntekijöiden arvoja, niin kyllä kilttikin norsu posliinikaupassa hajottaa helposti paljon arvokkaita astioita.