Törmäsin jokunen viikko sitten muutamaan huikeaan kuvajaan. Iso-Britanniassa, jossa kivihiilen poltto alkoi jo teollisella aikakaudella satoja vuosia ennen Suomea, hiilen poltto tippui viime vuonna vähäisimmälle tasolleen sitten vuoden 1666. Tuhatkuusisataa kuusikymmentäkuusi. Se on 358 vuotta.
TÄNÄÄN Suomi menee vielä pidemmälle: Salmisaaren voimalan sulkemisen myötä hiilen aikakausi Suomessa päättyy. Se ei ole tapahtunut ihan sattumalta.
Vielä 2014 Suomeen tuotiin noin 4.1 miljoonaa tonnia kivihiiltä – tästä suurin osa Venäjältä. Nyt olemme irrottautuneet tästäkin riippuvuudesta.
Salmisaaren sulkemisen myötä Helenin päästöt puolittuvat ja koko Helsingin päästöt tippuvat noin -30%. Olemme saavuttamassa 2030 -luvun alkuun mennessä noin -80% päästövähennyksen vuoteen 1990 verrattuna – samanaikaisesti Helsingin väkiluku on kasvanut noin 200 000 hengellä! Se ei tietenkään vielä riitä, vaan tavoitteen pitää olla hiilineutraaliuden sijaan hiilinegatiivisuus – meidän pitää sitoa enemmän hiiltä kuin päästämme.
Tätä muutosta ei olisi tapahtunut ilman rohkeaa politiikkaa. Sekä valtakunnan tasolla että paikallisesti. Minä olen niin vanha että muistan vielä Helenin linjaukset 2010-luvun alkupuolelta: silloin yleinen näkemys oli että koska Helenin hiilivoimalat ovat maailman parhaalla hyötysuhteella toimivia, niitä on suorastaan velvollisuus polttaa! Tuotettiinhan niissä sekä sähköä että lämpöä toisin kuin etelämpänä jossa lämpö menee harakoille.
Valtakunnan tasolla taustalla on eduskunnan vuonna 2019 äänin 170–14 tekemä päätös lopettaa hiilen energiakäyttö vuoteen 2029 mennessä, ja paikallisesti taustalla on erityisesti Helsingin Vihreiden pitkäaikaisesti puskemat muutokset Helenin strategiaan. Erityisen merkittävä rooli Helsingissä oli sittemmin ympäristöministeriksikin nousseella Emma Karilla. Kunnia sinne minne kunnia kuuluu.
Tänään juhlitaan hiilenpolton loppumista. Ehkä samalla voi juhlia sitä että Helsingissä ei kukaan, edes politiikan taantumuksellisin siipi, haikaile hiiltä takaisin. Kaikki tajuavat että hiilenpoltto on sekä kallista, ilmastolle tuhoisaa että vielä pienhiukkasineen haitallista helsinkiläisillekin.
Ja myös: vaikka emme lämmitä enää hiilellä, tuvat ovat lämpimiä ja sähköä riittää. Tämä on vaatinut valtavasti työtä ja investointeja – ja vaatii jatkossa vielä lisää, mutta tätä välietappia on hyvä hehkuttaa. Ja muistuttaa että ilmastonmuutoksen vastainen työ ei tarkoita vain asketismia, kylmää lanttua maakuopassa. Se tarkoittaa muutoksia, mutta niistä merkittävimmät tapahtuvat konepellin alla – sekä Helenin että autojen.
Kevään kuntavaalit ovat myös kunnianhimoisen ilmastopolitiikan vaalit. Onnistumisista on hyvä jatkaa.