Yle-uudistus jäi puolitiehen

TV-lupamaksun muuttaminen veronkaltaiseksi mediamaksuksi ensi vuoden alusta lähtien oli täysin oikea ratkaisu. YLE:n tv- ja radio-ohjelmat eivät enää 2010-luvulla ole sidottuja vain yhteen laitteeseen tai jakelukanavaan – sisältöjä katsotaan sillä laitteella mikä sattuu käsillä olemaan.

Uudistus jäi kuitenkin puolitiehen. Myös YLE:n roolia keskitettynä sisältöjen tuottajana olisi pitänyt tarkastella kriittisesti. Perussyynä on sama teknologinen murros, joka haastoi perinteisen tv-laitteisiin sidotun lupamaksunkin.

Satojen tuhansien eurojen satsauksien sijaan radio-ohjelman vaatima tekninen laitteisto maksaa nykyisin muutamia kymppejä, ”tv-ohjelman” tekemiseen vempeleet saa jo muutamilla tonneilla. Ammattilaisen työpanos ja osaaminen on se kallein osuus. Levityskanavakaan ei ole enää aikoihin ollut rajattu: internetissä prime-time on aina.

Hyvän esimerkki nousevasta ruohonjuuritason tuotannosta on oululainen Lesta-TV, johon törmäsin ensimmäisen kerran presidentinvaalien yhteydessä. Joukko 18-30 -vuotiaita oululaisia nuoria tekee nollabudjetilla todella päräyttävää, tuoretta ja toimivaa ohjelmaa. Ja julkista tukea pyöreät 0€.

Tilannetta voi verrata kulttuuri- ja mielipidelehtiin, jotka saavat vuosittain noin miljoonan euron verran tukea valtiolta. Tällä summalla ylläpidetään yli sataa viittäkymmentä pienlehteä tukien vaihdellessa viidestä sadasta eurosta muutamiin kymppitonneihin. Kokonaispotti on noin 0,2% YLE:n mediamaksusta.

Ajatus keskitetysti johdetusta ”kulttuurilehtitalosta”, jossa parhaiten tiedettäisiin, mistä kansalaiset voivat olla kiinnostuneita, tuntuu pähkähullulta. Näin YLE kuitenkin toimii kuvan ja äänen suhteen. Eikö olisi jo aika mahdollistaa korkeatasoinen ruohonjuuritason tekeminen muillekin kuin kulttuurilehdille?

Tietenkään penniä venyttäen ja harrastuspohjalta ei voida tehdä kaikkea – YLEä tarvitaan tulevaisuudessakin tuottajana – mutta jos osa mediamaksusta jaettaisiin tukena muillekin kuin Yleisradiolle, syntyisi takuulla nykyistä monipuolisempi ja tuoreempi kattaus suomalaista kulttuuria.

julkista palvelua

(Kirjoitin tämän jutun Pelimanni-lehden 04/09 -numeroon. Tutustukaa ihmeessä myös kansanmusiikki.fi -portaalin sisältöön.)

Aina ei ole kiva kuunnella edes kansanmusiikkia.

Pasilasta kuuluu taas kummia. Ylen Ykkönen aikoo vähentää kansanmusiikin, jazzin ja uuden musiikin ohjelma-aikaa noin tunnilla päivässä. Säästöjen nimissä, tietenkin. Kansanmusiikki.fi -sivuston ja Kansanmusiikkiliiton facebook-ryhmän kautta perinnemusiikin ystäviä herätellään barrikadeille ja pyydetään lähettämään palautetta asioista päättäville.

Enpä taida viitsiä.

Jos YLE ei ymmärrä eikä halua hoitaa omaa lakisääteistä tehtäväänsä julkisen palvelun radiona ja suomalaisen kulttuurin edistäjänä, niin ei sitten. Omaa oksaansa sahaavat. Mikä mahtaa olla Yleisradion mediamaksun perustelu vuonna 2020, jos YLE tuuttaa kanavillaan samaa soopaa kuin kaupalliset kilpailijansakin? Mihin sellaista Yleisradiota ylipäätään tarvitaan?

Ei yhtään mihinkään.

Kannattaa miettiä onko perinteinen radiokanava edes paras foorumi kansanmusiikille? Kansanmusiikki kun on sisällöltään niin monipuolista ja kirjavaa, että muutama viikkotunti ei riitä kattamaan edes suomalaista pelimannimusiikkia ja kaikkia sen tapahtumia, muista tyyleistä ja maista puhumattakaan. Sellaista ohjelma-aikaa ja asemaa, johon koko kansanmusiikin kenttä voisi olla tyytyväinen ei Ylen kanavilta tulla koskaan saamaan.

Lisäksi kansanmusiikin kuulijakunnassa on väkeä vauvasta vaariin. Löytääkö Ylen ykkösen tiistai-illan ohjelmaspotti merkittävää osaa edes kansanmusiikin ystävistä tai potentiaalisista kuulijoista? Itsellenikin viikottaisen ohjelman seuraaminen kotona radion ääressä on paitsi töiden takia usein mahdotonta myös outoa – enhän kuluta muutakaan kulttuuria säännöllisen saunavuoron tapaan.

Kansanmusiikki tarvitsee ja ansaitsee fooruminsa ja ohjelmansa. Niiden tuottamiseen ja julkaisemiseen ei enää välttämättä tarvita Yleisradiota.

Sibelius-Akatemian kehittämiskeskuksen, Kulttuurirahaston ja muiden toimijoiden yhteistyöllä saatiin lokakuussa aikaiseksi jotain ennenkuulematonta: Tradio – kansanmusiikkiradio. Se kuului tosin ”oikeissa radioissa” vain Helsingin seudulla, mutta netitse se oli saatavilla ympäri maailman.

Yleisradion monopoli audiovisuaalisen journalismin tuottajana ja jakelijana perustui taajuuksien rajallisuuteen – Suomeen ei mahdu määrättömästi valtakunnallisia tv- tai radiokanavia. Internet on poistanut tämän rajoitteen. Lisäksi tietokoneiden ja muun äänitystekniikan kehitys on mahdollistanut julkaisukelpoisen materiaalin tuottamisen huomattavasti halvemmalla kuin aiemmin.

Rahaa ja osaavia ihmisiä laadukkaan sisällön synnyttämiseen tarvitaan tulevaisuudessakin: ohjelmien tekeminen ja julkaiseminen ei ole ilmaista. Tradio osoitti kuitenkin että korkealaatuista ja mielenkiintoista ohjelmistoa voidaan luoda muillakin tavoin kuin Ylen nykyisellä mallilla.

Monimuotoisella ja elävällä journalismin aluskasvillisuudella on tärkeä tehtävä. Siksipä valtio tukee sitä kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kautta. Samankaltainen tuki tulee laajentaa audiovisuaaliselle kulttuuri- ja mielipidejournalismille. Kultin jäsenlehtiä selatessa ei voi kuin ihailla niiden kattamien aiheiden laajuutta ja monipuolisuutta.

Ison pahan Ylen temppuilua ei pidä jäädä suremaan. Kansanmusiikin ja muiden kulttuurillisesti tärkeiden musiikin lajien ystävien täytyy yhdistää voimansa ja luoda Suomeen uusi elävä ruohonjuuritasolta ponnistava radiokenttä.

Odotan innolla Kansanmusiikkiliiton, Jyväskylän seudun Kansanmusiikkiyhdistyksen, Korvat Auki ry:n, Rahvaanmusiikin kerhon, Kanteleliiton, Kansanmusiikki-instituutin ja Suomen Jazzliiton ensimmäisiä nettilähetyksiä ja podcasteja!