Taina Schorin-Keltto kirjoitti torstain Hesarissa, kansainvälisenä tanssin päivänä, tanssin perusopetuksen ongelmista Helsingissä.
Itse perusasiasta olen jokseenkin samaa mieltä. On erikoista että Helsinki, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat, ei tue tanssin perusopetusta lainkaan. Jonkin verran olisi varmastikin syytä. (Tosin tuen on tultava kulttuuribudjetin raamin ulkopuolelta – 400 000€ säästötavoite ensi vuodelle on riittävän kova ilman aivan uusia menojakin.) Tanssin taiteen perusopetuksesta tehty selvitys (Reetta Sariola, Kulke 2009) kannattaa lukea, jos asia kiinnostaa.
Mutta hiukan erikoinen on myös Schorin-Kelton käsitys tasa-arvoisuudesta. Hän kirjoitti:
Musiikinopiskelun tukemiseen on vuosien kuluessa löytynyt varoja niin valtion kuin kuntienkin budjetista. Helsingissä vuonna 2008 tuettiin musiikinopetusta 3,8 miljoonalla eurolla, kun tanssille ei löytynyt euroakaan. Tuo summa yhdistettynä valtion tukeen tarkoittaa, että musiikinopetuksen tulonmuodostuksesta noin 70 prosenttia tulee verovaroista; tanssinopetuksen kulut joudutaan kattamaan pelkästään lukukausimaksuilla.
Mitä tämä siis todellisuudessa merkitsee? Se tarkoittaa sitä, että perheiden kannattaa tehdä musiikkiin päin kallellaan olevia jälkeläisiä, sillä heidän opiskelunsa hoidetaan 70-prosenttisesti verovaroilla, kun taas tanssivien lasten vanhemmat maksavat verokertymällään ensin musiikinopiskelijoiden kustannukset ja sitten nettotuloistaan tanssivien nuortensa opiskelun. Voidaanko tätä kutsua eriarvoisuudeksi? No eiköhän.
Se minkä Taina jättää mainitsematta on, että musiikinopiskelu on erittäin kallista. Tuettunakin lukukausimaksut ovat kolmen sadan euron hujakoilla. (Näitä onnistuttiin viime valtuustokaudella saamaan lähemmäksi valtakunnallista keskiarvoa, joka on muistaakseni 280€.) Kustannus syntyy siitä, että musiikin opetus on pääosin yksityisopetusta ja koulutettujen opettajien työ maksaa. Tämän kulun päälle tulee vielä instrumentin hankintakustannukset, jotka voivat olla helposti jopa tuhansia euroja.
Tanssin perusopetusta voidaan antaa paljon helpommin ryhmäopetuksena, jolloin kustannus oppituntia kohden per oppilas on paljon pienempi. Samoin harrastuksen perusinvestoinnit (tanssikengät, jumppa-asut jne.) ovat kertaluokkaa edullisempia.
Minun näkemyksni tasa-arvosta on se, että syntyy lahjakas lapsi mihin tahansa tuloluokkaan tai kaupunginosaan, niin hänellä tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet harjoittaa omaa lahjakkuuttaan.
Tasa-arvoa ei ole se, että kaikkia mahdollisia lasten harrastelajeja tuetaan euromääräisesti samalla summalla per lapsi per oppitunti. Tällöinhän kalliit musiikkitunnit olisivat mahdollisia vain todella kovatuloisten vanhempien lapsille.
Taiteen perusopetus Helsingissä 2008 -tilastoraportin mukaan taidealojen lukukausimaksuja on vaikea vertailla pitävästi. Niin erilaisia opintoja eri maksujen piiriin kuuluun. Ja myös hinnoittelu on täysin erilaista. Osviittaa kuitenkin voi saada. Ohessa joitain hintoja 45-60 minuutin oppituntien lukukausimaksuille:
| Sirkus | 148 € |
| Teatteri | 125 € |
| Kuvataide | 151 € |
| VOS-musiikki | 328€ |
| Harkinnanvaraisesti avustettu musiikki | 427€ |
| Footlight 1 x 60 min per viikko | 168 € |
| Footlight 2 x 60 min per viikko | 280€ |
| Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 1 x viikossa | 149 € |
| Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 2 x viikossa | 275 € |
| Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 3 x viikossa | 367€ |
Eli vaikka tanssin perusopetus ei saa mitään tukea kaupungilta, on sen harrastaminen silti halvempaa kuin VOS-tuetun musiikin. Vantaalla 1 x viikossa 60 min maksaa keskimäärin 153€, eli 3% enemmän kuin Helsingissä, vaikka oppilaitoksia avustetaan! Todella intensiivinen 3x viikossa harrastaminen on kallista, mutta mikä sitten on sopiva hinta? Ja miten tuki voitaisiin kohdistaa niin, että se sitten hyödyttäisi kaikkein eniten tukea tarvitsevia?
Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka nykyinen musiikkioppilaitos järjestelmä on kehittynyt, ja kuinka se tarjoaa mahdollisuuksia alueellisesti ja eri musiikinlajien välillä. Tässäkin tapauksessa törmätään siihen, että taiteen perusopetuksen (VOS) piirissä on lähinnä klassisen musiikin opintoja tarjoavia oppilaitoksia.
Lisäksi taiteen perusopetus on todella voimakkaasti alueellisesti eriarvoista. Oheiset kuvat ovat valaisevia:
Tanssin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain
Musiikin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain
Kaikkien taiteenlajien perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain
Kantakaupungin kalleimmilla alueilla ja Kulosaaressa lapsista jopa yli 50% osallistuu taiteen perusopetukseen. Ja sitten erityisesti idässä ja koillisessa taiteen perusopetuksen piirissä on todella pieni osuus nuorisosta. Tilanne on erityisen kärjistynyt musiikin kohdalla.
Lasten- ja nuorten kulttuuriharrastusten tukiperusteita tutkailtaessa ”taiteiden välinen tasa-arvo” ei ole mielestäni hyvä argumentti. Tärkeämpää on tarkastella harrastusten kustannuksia oppilaille ja ”positiivisen diskriminaation” hengessä alueellista jakaumaa – taideopetuksenkin tulisi olla lähipalvelu! Kulttuuripolitiikan ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä halutaan usein painottaa ja tässä yhteydessä se on harvinaisen selvästi näkyvissä.
En ole lainkaan varma, että keskustassa markkinatalouden ehdoilla tapahtuvan tanssin perusopetuksen tukeminen toteuttaisi parhaalla mahdollisella tavalla edellä mainitsemiani sosiaali- ja kulttuuripoliittisia tavoitteita. Ehkäpä mahdollinen tuki tulisi kohdentaa alueellisesti.
Ei ole helppo paletti tämä ei.
Musiikkiopetus on törkyisen kallista pääkaupunkiseudulla, mutta esimerkiksi Valkeakosken musiikkiopistossa lukukausimaksu on 200€, paitsi aloitteleville soittajille 120€. Pääkaupungilla noi kustannukset on menneet ihan päättömiksi, muistinvaraisesti esim Espoon musiikkiopisto oli reilusti tuplat tuohon. Toki tarjontaakin on enemmän, mutta silti.
Soittimen hankintakustannuksia ei kyllä oikein millään saa tuhansiin euroihin. Muistelisin omalta alaltani että oppilasmallin soittimet liikkuvat siinä 300-700 euron luokassa. Kalliimpia soittimia sitten musiikkiopisto lainaa tai niitä voi vuokrata.
Ongelmallista on se, että erilaiset bändikoulut tms. pajat on yleensä ostopalvelutarjonnan piirissä eli niistä pitää maksaa markkinahintaa jos opetusta haluaa.
Lasten haitarit maksaa päälle tonnin. Hellaspianon halvin ”Pearl River” kilkutin näemmä 2750€. Sit ko perheestä (niinko esim. meillä oli) löytyy vaikka kolme musikaalista tenavaa, niin kyllä ne pääomakulut on jo melkoinen investointi.
Joka tapauksessa pointti on se, että noi investoinnit on reippahasti suurempia kuin mitä verkkareihin ja tanssitossuihin saa uppoamaan vaikka kuinka yrittäisi.
Tanssinopiskelu on oppilaalle halvempaa kuin sen pitäisi olla. Opettajat paikkaavat tanssin tukiaukkoa omasta selkänahastaan. Tanssinopettajilla on huonommat palkat kuin millään muulla opettajaryhmällä. Ilta- tai lauantailisistä ei voi haaveillakaan, ja lisäksi tulee suuri määrä palkatonta työtä, kuten esimerkiksi esityksiin liittyvä työ, joka ”on vaan pakko tehdä” mutta josta ei makseta palkkaa, koska rahaa ei ole. Säestäminen on ulkoistettu opettajalle ilman mitään korvausta: sopivien musiikkien etsimiseen menee paljon aikaa. Oppimateriaalin tekemisestä ei luonnollisestikaan makseta mitään, koska se kuuluu tuntien suunnitteluun, josta ei niin ikään makseta mitään. Jos tuntuu vaikealta hahmottaa sitä työmäärää, mikä tanssinopetukseen liittyy, voi vaikka kuvitella, että musiikinopettaja säveltäisi kaiken oppimateriaalin itse ilman korvausta, sen sijaan että käyttäisi valmista harjoitusvihkoa. Eikä siltikään päästäisi lähellekään samoja työmääriä.
Jos tanssin perusopetus saisi lisää rahaa, se pitäisi ehdottomasti laittaa opettajien palkkoihin eikä lukukausimaksujen alentamiseen, niin päästäisi edes vähän ylöspäin tästä palkkakuopasta tai oikeammin palkattomasta kuopasta.
Jos ei tiedä tanssinopiskelusta mitään, ei kannata mennä julistamaan omia määritelmiään siitä, mikä on todella intensiivistä harrastamista. Kolme kertaa viikossa ei ole mitään todella intensiivistä harrastamista. Kaksi kertaa viikossa on minimimäärä, jos asettaa mitään tavoitteita edistymiselle. Tuskin se kerran viikossa tunnilla käyvä piano-oppilaskaan edistyy, jos vain käy kerran viikossa soittotunnilla eikä harjoittele kotona ollenkaan. Harjoitella pitäisi joka päivä. Tanssioppilas vain ei voi harjoitella kotonaan, mm. siksi että tanssi vaatii paljon tilaa. Kerran viikossa tunnilla käyvän piano-oppilaan soittoharrastus voi olla intensiivisempää kuin kolme kertaa viikossa tanssitunnilla käyvän tanssiharrastus.
Eivätkä ne tilavuokratkaan tosiaan ilmaisia ole. Tanssi vaatii ison salin, joustolattian, tanssimatot, balettitangot, peiliseinän. Tanssitarvikkeet ovat kulutustavaraa joita pitää jatkuvasti uusia. Soittimia saa muuten käytettynäkin.
Ja tietenkin tanssinopetus on alueellisesti keskittynyt. Ensinnäkään ryhmäopetusta nyt vaan ei voi järjestää joka kortteliin, esimerkiksi siksi että ryhmiin ei riittäisi oppilaita. Tanssikoulut toimivat siellä missä on tarpeeksi paljon (maksukykyisiä) oppilaita ja tanssiin soveltuvia tiloja. Ja tanssinopetus toimii markkinatalouden ehdoilla, koska se ei saa tukia, koska se toimii markkinatalouden ehdoilla, koska se ei saa tukia…
Tukien jakelussa taiteiden väliseen tasa-arvoon on tosiaan vielä paljon matkaa.
Jos tanssin perusopetus saisi lisää rahaa, se pitäisi ehdottomasti laittaa opettajien palkkoihin eikä lukukausimaksujen alentamiseen, niin päästäisi edes vähän ylöspäin tästä palkkakuopasta tai oikeammin palkattomasta kuopasta.
Miten tuki voitaisiin kohdentaa oikein? Mainitsemasi opettajien työsuhteisiin liittyvät ongelmat ovat myös tanssinopettajien järjestäytymiskysymys. Jos/kun tanssin opetusta aletaan kaupungin rahoista tukea, tulee tuen saamisen edellytys olla alan työehtosopimusten noudattaminen. (Itseasiassa se on mainittu jo taiteen perusopetus -luvan myöntämisperusteissa.)
Jos ei tiedä tanssinopiskelusta mitään, ei kannata mennä julistamaan omia määritelmiään siitä, mikä on todella intensiivistä harrastamista. Kolme kertaa viikossa ei ole mitään todella intensiivistä harrastamista. Kaksi kertaa viikossa on minimimäärä, jos asettaa mitään tavoitteita edistymiselle. Tuskin se kerran viikossa tunnilla käyvä piano-oppilaskaan edistyy, jos vain käy kerran viikossa soittotunnilla eikä harjoittele kotona ollenkaan. Harjoitella pitäisi joka päivä. Tanssioppilas vain ei voi harjoitella kotonaan, mm. siksi että tanssi vaatii paljon tilaa. Kerran viikossa tunnilla käyvän piano-oppilaan soittoharrastus voi olla intensiivisempää kuin kolme kertaa viikossa tanssitunnilla käyvän tanssiharrastus.
Onko missään mitään tilastoja siitä, kuinka oppilaiden tuntimäärät jakaantuvat? Onko suurin osa oppilaista yhden, kahden vai kolmen tunnin oppilaita? Kysyn tätä ihan rehellisesti ja kiinnostuneena. Tapanani on muuttaa mielipiteitäni, jos tosiasiat ovat niitä vastaan.
Ja tietenkin tanssinopetus on alueellisesti keskittynyt. Ensinnäkään ryhmäopetusta nyt vaan ei voi järjestää joka kortteliin, esimerkiksi siksi että ryhmiin ei riittäisi oppilaita. Tanssikoulut toimivat siellä missä on tarpeeksi paljon (maksukykyisiä) oppilaita ja tanssiin soveltuvia tiloja.
Eihän niitä kukaan ole joka kortteliin varmasti perustamassakaan. Mutta kyllä selkeä harrastuneisuus-keskittymä kantakaupungin kalleimmilla alueilla kertoo erityisesti siitä, että vain hyvätuloisten vanhempien lapsilla on varaa harrastaa pitkäjänteisesti kulttuuria kaupungissamme. Aivan takuulla Itä-Helsingissä olisi tanssin opiskelusta kiinnostuneita nuoria enemmän kuin mitä siellä tällä hetkellä tilastojen mukaan tanssia harrastetaan.
Sosiaalipoliittinen näkökulma onkin se, että tuleeko meidän tukea näiden, jo nyt erinomaisesti harrastavien (yli 50% lapsista perusopetuksen piirissä) lasten ja nuorten harrastuneisuutta lisää. Vai onko kulttuurihallinnolla/kulttuurilautakunnalla käytettävissään jotain tapoja, joilla tukea voitaisiin paremmin kohdentaa sinne, missä sillä mielestäni on sosiaalipoliittisesti kovin tarve. (Eli itä- ja koillis-Helsinkiin.)
Ja kuten totesin, tämä ei ole helppo paletti ja jollain tapaa tämä tanssin perusopetuksen tuki pitäisi saada auki. Se vaan pitää tehdä fiksusti, eikä vaan antaa rahaa sinne, mihin sitä olisi helpoin antaa.
Tanssin perusopetus -selvityksen mukaan Helsingin tanssiopisto esim. järjestää tunteja ympäri Helsinkiä toisin kuin muut oppilaitokset. Ehkä voisimme painottaa alueellista näkyvyyttä tuen saantiehdoissa.
Jos ei tiedä tanssinopiskelusta mitään, ei kannata mennä julistamaan omia määritelmiään siitä, mikä on todella intensiivistä harrastamista.
Hmm. Kyllä minä jotain tiedän ja olen myös yrittänyt perehtyä. Mutta ajatteluni on tämän aiheen ympärille vielä todella keskeneräistä, blogin otsikon mukaista kerrankin. Hyvät argumentit ja hyvässä hengessä käytävä keskustelu voi varmasti vaikuttaa siihen, mitä aiheesta ajattelen.
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta tapaa tanssialan toimijoita ensi tiistaina 11.5., jolloin käsittääkseni paikalla on myös tanssikoulujen edustajia, joten saan varmasti vastauksia kysymyksiini myös sitä kautta.
Muutamia punkteja ajatteluun. Ehkäpä tänne kantakaupunkiin kesittyminen johtuu seuravista seikoista: tilat, joihin rakennetaan tanssinopetustila on oltava korkeaa avaraa tilaa. Tanssisalia ei voi rakentaa tilaan, jonka keskellä on esim. tolppa. Tällaisia tiloja ei ole paljon saatavilla. Usko kokemusta, olemme etsineet tiloja 25 vuoden ajan. Toinen asiaan vaikuttava tekijä on juuri tuo mainittu ryhmäopetus, sillä eihän voi todella joka niemennotkoon saarelmaan, tanssikoulua perustaa. Me tanssioppilaitokset olemme todellakin ottaneet huomioon tuon näkökannan ja pyrkineet toimimaan sen mukaan, että emme kohdista opetustarjontaa päällekäin toistemme kanssa vaan pyrimme tarjoamaan tunteja myös alueittain. Myös Footlight ei vain Helsingin Tanssiopisto.
Pohdit myös tuossa kirjoituksessasi sitä, että koulutettu musiikinopettaja on palkkansa arvoinen ja niin meistä myös tanssinopettaja. Varaa maksamiseen ei vain ole. Ja toinen näkökulma musiikinopetukseen, eihän se kaikki ole yksilöopetusta. Itsekin aikoinaan konservatoriossa viulua pääaineena soittaneena tiedän, että iso osa opiskeluani oli erilaisia orkesteri/yhteistoittoja, vin yksi 30 min viikkotunti oli yksityisopetusta. Tanssin laajan oppimäärän mukaan opiskelevat treenaavat 5-6 tuntia viikossa. Ei sitä oikein tanssijaa synny 1-2 viikon harjoituksella, kuten ei muusikkoakaan, mutta tanssija voi harvemmin harjoitella kotona. Vai onko jollain kotona tangot, peilit, tanssilattia yms. Keskustelu on hyvä ja asiat on otettava esille eli toivottavasti illalla saadaan hyvä keskustelu aikaan.
Lainaus Helsingin tanssiopiston lukujärjestyksestä:
”Suosittelemme oppilaille vähintään kahta viikkotuntia, jotta saavutetaan riittävä lihasvoima, liikkuvuus ja koordinaatio. Tasosta jatko 1 alkaen suositamme tätä vielä ehdottomammin, jotta opettajat pystyvät suunnittelemaan ylemmillä tasoilla mielekkäät, vaihtelevat ja haasteelliset tunnit, jotka ovat kaikille iloksi. Klassisen baletin varvastekniikkaan oppilas voi osallistua vain, jos hänellä on kaksi viikkotuntia.”
https://www.helsingintanssiopisto.fi/lukujarjestys/index.html
Oma epätieteellinen käsitykseni vastaa Tanssinopettajan yllä esittämää, että 3-4 tuntia viikossa on lähes normi ainakin teineillä, eikä ylemmillä tasoilla enää oikein edisty sitä vähemmällä harjoittelulla. Paljon harjoittelevat voivat sitten käydä 5-7 tunnillakin. Ero musiikkiin on tosiaan siinä, että omatoimiharjottelun mahdollisuudet ovat paljon rajatummat.
Mitään tilastoja en pienellä etsimisellä löytänyt, mutta tässä ilmeisesti suht vakavissaan harrastajien tuntimmääriä: http://www.createphpbb.com/baletti/viewtopic.php?mforum=baletti&t=45&postdays=0&postorder=asc&start=0&sid=53f6f54ed91088c1bcefc41e36142f7b&mforum=baletti
3h näyttäisi olevan tuossa threadissa poikkeus alaspäin, ja keskiarvo pikemminkin 5h.
Tyypillinen tanssiharrastajan viikkolukujärjestys:
Maanantai: 1½h jazzia + 1½h balettia
tiistai: 1½h balettia
torstai: 1h 15min balettia
perjantai: 1½h jazzia ja 1h steppiä
Ja tuon eisttäjä sanoi erikseen ”jep, meillä pitäis olla balettia oikeesti rutkasti enemmän, mut ei sitte ;<<"
Kuinka suuri osa harrastajista on sitten näitä 3-4 tuntia viikossa harrastavia? Onko tuo esittämäsi tyypillinen viikkolukujärjestys todellakin tyypillinen? Melkoisen kalliiksi tuo ainakin tulee.
En osaa sanoa, siihen tarvitsis oikeasti niitä tilastoja. Tyypillinen lukujärjestys oli siis tyypillinen tuonne foorumille kirjoittajan esittämä lukujärjestys, uskoisin keskimääräisen harrastajan käyvän vähän harvemmilla tunneilla (ennenmmin 3 eikä 6 tuntia viikossa). Mutta varmasti keskiarvo on ainakin teineillä yli 2
Soitin eilen myös virastoon ja kysyin virkahenkilöltä tietoa noista harrastetuntimääristä. Siitä ei ole varsinaisesti tilastotietoa. Täytyy kysyä tiistaina tanssikoulujen johtajilta sitten.