Harrastin viime kuussa enemmän penkkiurheilua kuin koskaan aikaisemmin. Keikkareissulla Kuopiossa sattui vapaailta, joten käväisin porukan mukana ensimmäistä kertaa elämässäni lätkämatsissa. Kokemus oli hämmentävä. Ainakin markkinatorin pillit soivat – mainoksia tuntui tulevan joka suunnasta kaikille aisteille.

Kalpa voitti rankkarikisassa. Liput halvimmille istumapaikoille maksoivat 20€, yleisöä oli Niiralan montussa 3495 kappaletta. (Arvasin muuten yleisömääräksi arvauskisassa 3500 ja voitin Kotipizzan! Matseissa käynti kannattaa!)

Seuraavalla viikolla kävin sitten katsomassa jalkapallomaajoukkueemme peliä Unkaria vastaan. Tuuliselle ja kylmällä olympiastadionille halvin istumapaikka maksoi 30€. Lipun ostaneita oli lähemmäs 17000. Kuulemma kalliimmat katsomot myydään nopeammin loppuun kuin halvemmat kaarteet.

Jokereiden matseissa on tällä kaudella käynyt jo 52000 lätkän ystävää. Yleisökeskiarvo 7423, HIFK:llä 6465. Ostovoimaista yleisöä tuntuu siis pääkaupunkiseudulla riittävän. Lipun lisäksi katsojat ostavat usein koko tukun ruokaa, juomaa ja fanituotteita.

Pari viikkoa takaperin kokoontunut Helsingin kaupunginorkesterin johtokunta päätti pääsylippujen hinnoista seuraavalle kaudelle.

Peruslippu:
I hintaluokassa 25,00 €
II hintaluokassa 20,00 €

Eläkeläislippu:
I hintaluokassa 15,00 €
II hintaluokassa 13,00 €

Opiskelijalippu:
I hintaluokassa 7,00 €
II hintaluokassa 6,00 €

Julkiset harjoitukset 3,00 €

Opiskelijalippukategoriassa ovat mukana koululaiset, varusmiehet ja työttömät.

Musiikkitalon myötä HKO:n lippuihin tulee ensi vuonna uudistus: nykyisen yhden sijaan kaksi hintaluokkaa, joista I hintaluokan lippuhinnat ovat korkeampia. (II hintaluokan lippujen hinnat ovat nykyiset hinnat.) Ensimmäisen hintaluokan konserteissa on ”mm. nimekkäitä ulkomaisia esiintyjiä”.

Hinnat ovat mielestäni todella edulliset. Opiskelijalipun hinnalla ei saa edes kahta bisseä keskustan ravintoloissa.

Miten tämä on mahdollista? No tietenkin voimakkaan subvention avulla.

Kohdasta toimintakate voidaan nähdä ensi vuoden julkinen tuki HKO:lle: 13 360 000€, 93% orkesterin budjetista. Monelleko katsojalle tämän tuen oletetaan kohdistuvan? Se löytyy Kaupunginjohtajan budjettiesityksen kohdasta Tunnusluvut:

Tuki on siis 175 789€ per konsertti tai 157,2€ per kuulija.

On hyvä ja tärkeä kulttuuripoliittinen tavoite, että myös korkeakulttuuri on saavutettavan hintaista. Ja että siitä nauttiminen on mahdollista kaikissa tuloluokissa.

HKO:n subventio on kuitenkin niin massiivista, että muutamia kysymyksiä on pakko esittää.
1. Ovatko pääsyliput ylipäätään tarpeelliset, jos järjestelmä on kuitenkin 93%:sti tuettu?
2. Mikä on sopiva hintataso erittäin korkeatasoisesta konsertista ja mikä on taso, joka ei kuitenkaan estä muuta ei-tuettua toimintaa?
3. Onko yleinen subventio paras keino avata korkeakulttuuria yleisösegmenteille, jotka eivät konserteissa tällä hetkellä käy?

1. Jos yhteisesti rahoitamme joka tapauksessa yli 90% kuluista, niin miksi ihmeessä rajata kävijöitä pääsylipuilla?

Museolaitoksen kohdalla ilmaisuudesta on käyty keskustelua jo vuosikausia ja mielestäni vastaus on selvä: valtion ja kaupungin museoiden tulisi olla ilmaisia. Naapurimaastamme Ruotsista on kokemuksia, joissa pääsylippujen poistamisen jälkeen kävijämäärä tuplaantui ja museokauppojen myynnin kasvu peitti pääsylipuista menetetyt tulot.

Museolaitos ja orkesterilaitos eroavat kuitenkin erittäin merkittävällä tavalla. Orkesterilaitos on, halusi se tai ei, osa samaa markkinapaikkaa kuin kaikki muutkin musiikkitapahtumat. Kaupunginmuseolla tuskin on ketään kilpailijaa omalla alallaan, valtion taidemuseonkin kohdalla kilpailu on vähäistä – lähinnä on tarvetta rajata suosittujen näyttelyiden käyttäjämääriä lippujen hinnan kautta (Picasso).

Vahvan subvention on tarkoituskin vääristää kilpailua epäkannattavan taiteen eduksi, mutta täysi ilmaisuus (100% subventio) tekisi kaiken ei-laitos -musiikin, etenkin klassisen, aseman erittäin hankalaksi.

Sen sijaan voidaan varsin hyvin argumentoida, että lippujen hinta tulee asettaa siten, että saavutetaan maksimaalinen täyttöaste. Ts. hintadifferointia käyttämällä. Paremmista paikoista enemmän, huonommista vähemmän. Viime hetken hajapaikat hyvissä ajoin valittuja halvemalla. (HKO:n 85% täyttöastetavoite, joka nousee vuonna 2012 90%:iin vaikuttaa käytännössä maksimaaliselta – konserttikohtaista vaihtelua kun on varmasti ohjelmistosta riippuen.)

Mitä sitten tapahtuisi jos hintoja nostettaisiin nykyisestä? Romahtaisiko käyttöaste?

2. Mikä on sopiva hintataso erittäin korkeatasoisesta konsertista?

Tähän kysymykseen vastauksen voi saada hakemalla markkinoilta vertailukelpoisia tapahtumia
– Finnkinon leffaliput maksavat noin kympin, 3d-leffat ja normileffat viikonloppuisin enemmänkin. Finnkinon ”live-oopperaliput” maksavat 32€.
– Kaupungin omistaman ja vahvasti tukeman Savoy-teatterin lippujen hinnat näyttävät pyörivän 30-50€ haarukassa. Moniin konsertteihin ei ole lainkaan alennuslippuja.
– Oopperan liput näyttävät vaihtelevan 14€ ja 95€ välillä. Hintaryhmiä on lukuisia mm. istumapaikan mukaan.
– Pääsyliput Olli Mustosen sooloresitaaliin Temppeliaukion kirkkoon ensi sunnuntaina maksavat 35€, 30€ (eläkeläiset) ja 18€ (opiskelijat).

HKO:n konserttien liput ovat siis edullisempia kuin muiden vastaavantasoisten kulttuuritapahtumien – ne ovat itseasiassa jopa halvempia kuin mielestäni heikkolaatuisempien konserttien. Onhan se nyt vaan kertakaikkiaan eri asia kuunnella elävää orkesteria upeassa salissa Tennarin äänentoiston sijaan! Jääkiekon hintoihin vertailu ei ole aivan reilua, mutta herättää hyviä kysymyksiä sekin. Aliarvioidaanko klassisen musiikin yleisön maksukykyä? Onko todella niin että Finlandia-taloon kokoontuu keskimäärin köyhempää sakkia kuin Hartwall-Areenalle tai Savoy-teatteriin? Miksi maailmanmusiikin ystävät joutuvat maksamaan enemmän lipuistaan kuin klassisen orkesterimusiikin?

Bloggasin männä viikolla Musiikkitalon ulosvuokraushinnoista ja niiden pohjalta tulevista lipunhinnoista.

Pienen laskennallisen sormiharjoituksen tulos oli se, että jos Musiikkitalossa aikoo järjestää pienimuotoisenkaan vapaarahoitteisen konsertin, on lippujen hintojen oltava korkeammat kuin HKO:n konserteissa. Ja HKO tarjoaa kuitenkin maan parhaan sinfoniaorkesterin ja maailmanluokan tähtiä uskomattoman upeassa akustiikassa! Lähes sata musiikin huippuammattilaista töissä! Kyllä äärimmäisen laadukkaan sisällön tulisi jollain tapaa heijastua myös lippujen hintoihin.

Mielestäni on siis selvää että a) HKO:n lippujen hinnat ovat niin matalat että ne aiheuttavat liiallisen markkinahäiriön ja b) HKO:n yleisöllä voisi olla maksukykyä nykyistä korkeampiin lipunhintoihin.

Yleisesti ottaen Helsingin kaupungin kulttuuripolitiikassa on mm. teattereiden kohdalla on pyritty siihen, että julkinen tuki (valtio+kaupunki) ei ylittäisi 70% budjetista. Tämä voisi olla hyvä tavoite myös kaupunginorkesterille ja UMO:lle. (UMO on tällä hetkellä itseasiassa HKO:takin tuetumpaa musiikkia, palaan aiheeseen myöhemmin.)

Lippujen hintoja ei tietenkään voi töräyttää kertaheitolla kymmenillä euroilla ylöspäin, mutta vähittäinen nosto olisi kannattanut aloittaa jo ensi vuonna. Jos olisin HKO:n johtokunnan jäsen, olisin ajanut seuraavia lippujen hintoja ensi kaudelle.

Peruslippu:
I hintaluokassa 30,00€ (+5€)
II hintaluokassa 25,00€ (+5€)

Eläkeläislippu:

I hintaluokassa 20,00€ (+5€)
II hintaluokassa 15,00€ (+2€)

Opiskelijalippu:
I hintaluokassa 15,00€ (+8€)
II hintaluokassa 10,00€ (+4€)

Julkiset harjoitukset 5,00€ (+2€)

Nämäkin hinnat ovat mielestäni erittäin maltillisia.

Yleisiä subventioita määritettäessä kannattaa muistaa myö se että kaikki eläkeläiset tai opiskelijat eivät ole pienituloisia. Nykyisen laajan alennuksen saa niin Mikael Lilius kuin pihlajamäen mummokin. Mielestäni jälkimmäistä voisi tukea enemmän.

Sinfoniakonsertit eivät myöskään ole ”päivittäisiä” kulttuuritarpeita – kaksi, kolme kertaa kaudessa on varmasti varaa käydä noilla hinnoilla kenellä tahansa jos vain halukuutta löytyy. Kulttuurin hc-kuluttajille, kausikorttilaisille, hinnat sitten erikseen.

3. Ovatko halvat pääsyliput paras tapa saada ihmisiä korkeakulttuurin pariin?

Tämä on mielestäni äärimmäisen tärkeä kysymys, jota Suomessa ei ole käsitelty juuri lainkaan. Halpoja lippujahan perustellaan pitkälti sillä, että kaikilla tulee olla mahdollisuus päästä korkeakulttuurin ääreen. Mutta ovatko (liian) halvat liput paras ja ainoa keino saada nykyistä laajempi osa kansaa hienoihin konsertteihin?

Sattumalta sisareni Anni oli mukana British Art Councilin tutkijaryhmässä, joka teki muutama vuosi takaperin todella laajan selvityksen kulttuurin kuluttamisesta Britanniassa. (Taking Part Survey).

Raportin luvussa viisi (Barriers to engagement, s.44-) sivutaan kulttuuritilaisuuksien hintoja. Ja vaikka Britannian sosioekonomiset olosuhteet eivät olekaan yksi yhteen vertailukelpoisia, antaa tutkimus mielestäni hyvää osviittaa päätöksentekoon.

Tapahtuman hinta ei ollut tärkein syy kuin n. 6%:lle jättää kulttuuritapahtumat väliin:

Ja mikä mielenkiintoisinta, tulos oli sama sosioekonomisesta ryhmästä riippumatta (s.49). Korkeimmassa tuloluokassa suurin syy oli ajan puute ja matalassa kiinnostuksen, mutta hinnan merkitys oli molemmille ryhmille suurinpiirtein sama (5%-6%).

Minä vedän tästä sen johtopäätöksen, että vain halvat hinnat eivät saa opiskelijoita, eläkeläisiä tai työttömiä ryntäämään sankoin joukoin HKO:n konsertteihin. Erittäin todennäköisesti väestöryntäystä ei syntyisi vaikka liput maksaisivat vain 2€€ tai olisivat tyystin ilmaisia. Ei vaan kiinnosta. Ja taas toisaalta ne, joita kiinnostaa, ovat valmiita maksamaan laadukkaasta palvelusta.

Jos korkeakulttuurin voimakkasta subventiota perustellaan halulla saada nykyistä suurempi osa väestöstä osallistumaan sinfoniakonsertteihin, on halvat hinnat väärä keino. Jotain muuta täytyisi yrittää.

Kokeilemisen arvoista voisi olla vaikkapa ”orkesterivoucherit”. Voisimme esim. antaa 20€ alennuksen mistä tahansa kaupunginorkesterin konsertista syksyn esityskaudelle vaikkapa Helsinkiin juuri muuttaneille, yli 6 kk työttöminä olleille, uusille opiskelijoille, 15 vuotta täyttäville tai 3 vuotta täyttävän lapsen yh-äideille, alle 15 000€ tienaaville eläkeläisille jne. Tuki voisi olla joka tapauksessa laajan ja tehottoman alennuksen sijaan kohdistettua ja henkilökohtaista.