Brittiläisen imperiumin monarkki, kuningas Yrjö viides, kuoli tammikuun 20. päivä 1936 kello 23.55. Jo tuntia aiemmin hänen henkilääkärinsä Lordi Dawson oli kirjannut ”kuninkaan elämän kulkevan rauhallisesti kohti loppuaan”. (”The King’s life is moving peacefully toward its close.”) Dawson oli varoittanut etukäteen myös The Times -lehteä.
Henkilääkäri ei ollut vain taitava ennustaja. Hän oli myös antanut kuninkaalle tappavan annoksen kokaiinia ja morfiinia.
”’It was evident,” the physician said, ”that the last stage might endure for many hours, unknown to the patient but little comporting with the dignity and the serenity which he so richly merited and which demanded a brief final scene.”
Vihreän liiton puoluekokouksessa hyväksytyssä periaateohjelmassa linjattiin armokuolemasta seuraavasti:
”Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja sitä koskeviin päätöksiin. Valtiovalta voi kuitenkin edellyttää, että peruuttamattomat tai pitkävaikutteiset päätökset tehdään vakaasti harkiten ja tietoisena niiden seurauksista itselle ja muille. Ihmisen omaa tahtoa tulee kuulla ja kunnioittaa viimeiseen asti niin parantavan, oireenmukaisen ja saattohoidon yhteydessä kuin kuoleman edessä. Ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan, tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai halutessaan viime kädessä avustettuna.”
Muutamista kommenteista olisi voinut luulla Vihreiden ehdottaneen kuolemanpartioita. Näin ei ole, vaan periaatteellinen linjauksemme kuvastaa mielestäni hyvin asian monimutkaisuutta. Eutanasian tulee olla viimeinen vaihtoehto, joka voidaan sallia vain tarkasti rajatuissa tapauksissa kun laadukaskaan saattohoito ei ole enää inhimillinen vaihtoehto.
Kaikki puoluekokousedustajat, joiden kanssa aiheesta keskustelin perustelivat mielipiteensä vakuuttavasti ja huomasi että aihetta oli pohdittu usealta eri kantilta. Täysin ongelmattomana eutanasiaa ei pitänyt kukaan tuntemani Vihreä. Enkä pidä minäkään.
Esim. Tuomas Tuuren varauksellinen suhtautuminen on hyvin perusteltu. Samoin uskonnollisten piirien ”elämän pyhyyteen” vetoaminen on ymmärrettävää, vaikka en pidäkään perustelua pätevänä – lakien kun pitää koskea myös meitä uskonnottomia. Jos eutanasia Suomessa joskus etenee lainsäädäntöön asti, näihin aiheellisiin pelkoihin täytyy ottaa kantaa.
Suomessa kannattaisikin nyt tutustua erilaisiin malleihin, joita on jo maailmalla käytössä. Esim. Oregonissa armomurha on ollut laillinen vuodesta 1994 saakka ja se on vaikuttanut seuraavasti:
From the act’s passage to 2008, 401 patients used the act, representing an estimated 19.4 deaths per 10,000 total deaths in the same time period.[4] The average patient age was 70, with 81.8 percent of patients suffering from malignant neoplasms (cancer).
An independent study published in the October 2007 issue of the Journal of Medical Ethics reports there was ”no evidence of heightened risk for the elderly, women, the uninsured, people with low educational status, the poor, the physically disabled or chronically ill, minors, people with psychiatric illnesses including depression, or racial or ethnic minorities, compared with background populations.”
Minulle eutanasiassa on kyse kahdesta asiasta: lääketieteen rajojen tunnustamisesta ja yksilön itsemääräämisoikeudesta.
Kuolema on medikalisoitunut – kehittynyt lääketiede mahdollistaa elämän ylläpitämisen yhä pidempään ja pidempään. Samalla on kuitenkin yhä selvempää että elämän laatua ei voida taata, vaan jatkuvaa kipua ei saada pois parhaallaakaan lääkityksellä ja elämä voi menettää mielekkyytensä.
Jos tällaisissa tapauksissa yksilö haluaa elämänsä päättää, en voi ymmärtää, miksi me muut saisimme sen häneltä kieltää.
Loppujen lopuksi meillä ei täällä pallon pinnalla ole kenelläkään mitään muuta omaisuutta kuin oma kehomme ja sielumme. Elämämme alkuhetkeen emme voi vaikuttaa, mutta loppuhetkiin meillä täytyy olla sananvaltaa.
Jos armokuolema kelpaa kuninkaalle, sen olisi hyvä olla vaihtoehtona myös meille tavallisille kuolevaisille.
Muutamia hyviä kommentteja aiheeseen:
Terry Pratchett on puhunut aiheesta jo vuosi Britanniassa:
http://www.guardian.co.uk/society/2010/feb/02/terry-pratchett-assisted-suicide-tribunal
Esko Seppäsellä on aiheeseen omakohtaista kokemusta poikansa kuoleman kautta:
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106402-soinin-ja-räsäsen-hirvittävä-julmuus
Esko Valtaojalla ystävänsä kuoleman kautta:
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/324640/Hyva%20elama%20hyva%20kuolema#.T7qnfzBmMxM.facebook
Omaan ajatteluuni vaikutti vahvasti muutamia vuosia sitten näkemäni tv-elokuva ”A Short Stay in Switzerland”, joka perustui brittiläisen Anne Turnerin tapaukseen.
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1120681/Anne-drink-die-Why-stood-allowed-mother-commit-suicide.html
”‘We live in a strange society with a horror of formalised assisted suicide, when in fact it exists on a daily basis,’ says Edward. ‘People think assisted suicide is something other people do.
But unofficially it is happening in hospitals every day. When a doctor decides to withdraw artificial hydration and food or, at the request of a dying patient, stops administering medication, assisted suicide is what they are doing. I find it extraordinary that we find it acceptable to starve and dehydrate people to death but do not allow them a peaceful exit.”
Hannu: Kuningas Yrjö V:ltä ei kysytty mitään tahdonilmausta, vaan ratkaisun teki vain lääkäri, mahdollisesti Yrjö V:n puolison painostamana. Juuri tuollaista eutanasiakäytäntöä on syytä perustellusti kritisoida ja vastustaa, jossa muut päättävät eutanasiasta potilaan puolesta.
Tarkistin vielä asiaa Wikipediasta.
Valitsitpa esimerkkisi todella mauttomasti. Yrjö V ei saanut itse valita kuolemaa, vaan lääkärin muistelman mukaan sen valitsi hänen puolestaan hänen lääkärinsä erittäin kyseenalaisin motiivein. Kuten sen mukaan, kuka saisi uutisoida kuolemasta. Yrjö V:n viimeiset sanat kirosivat hänelle lääkettä antavaa hoitajaa (tarina ei tosin kerro, oliko kyseessä kuolettava lääke). Juuri tuollaista, potilaan tahdosta piittamatonta eutanasiaa, on syytä vastustaa. Yrjö V:n lääkäriä olisi ollut perusteltua syyttää teostaan.
En välttämättä kategorisesti vastusta sellaisen eutanasian valvottua mahdollisuutta, joka perustuu potilaan selkeästi ja toistetusti ilmaistuun vapaan tahdon ilmaisuun yhdistettynä parantumattomaan sairauteen ja useamman lääkärin lausuntoon. Sen sijaan pidän riskinä sitä, että eutanasiassa annettaisiin lääkäreille oikeuksia surmata potilas joistain ulkoisista motiiveista riippumatta potilaan tahdonilmauksesta. Tällaisesta lääkärin väärinkäytöksestä Yrjö V:n tapaus on hyvä varoittava esimerkki.
Nykyaikana pitäisin julkisuutta todennäköisempänä vääränä motiivina esimerkiksi säästöpaineita tai painetta säästää omaiset (ei potilas) potilaan kärsimyksiltä.
Oikeus päättää aktiivisesta eutanasiasta pitää rajata vain ja ainoastaan potilaalle itselleen. Jos aktiivisen eutanasian päätösoikeus siirretään lääkärille tai omaisille, mennään jo erittäin pimeälle alueelle.
Nk. passiivinen eutanasia on kokonaan eri asia, siinähän vain lopetetaan kuolevan potilaan tarpeeton hoito tai valitaan kuolevan potilaan hoitokeinot lähtökohtana minimoida potilaan kärsimys.
Hei Mikko,
olet ihan oikeassa että valitsin esimerkin kehnosti. Se oli moka. Se vain tuli ensimmäisenä mieleen ja tarina on kiehtova.
Sen verran siinä kuitenkin on jujua että se osoittaa sitä että mm. kuninkaalliset ja nykyisinkin ne, joilla riittää maksukykyä matkustaa Sveitsiin kuolemaan, on mahdollisuus ohittaa tavallisten kansalaisten kohtaamat kärsimykset.
Huono ja virheellinen esimerkkini ei kuitenkaan poista tarinan jälkeen esittämääni argumenttia tai muuta sen ydintä yhtään mihinkään suuntaan. Minähän en todellakaan ole Yrjön henkilääkärin toimintaa laillistamassa.
Mielenkiintoinen artikkeli. Kuningas Yrjö oli ihan kunkku jätkä.
Mielenkiintoinen juttu oli!