Eilen YLE:n pääuutislähetyksen ykkösuutinen kotimaasta oli jostain syystä Antti Rinteen valtiosihteerin Esa Suomisen facebook-päivitys. Fb-seinällään hän oli arvostellut pääministeri Stubbia aika tavanomaiseen some-tyyliin – reippaasti, rennosti ja huumorilla.

Itsekin olen saanut katua reipasta fb-kielenkäyttöäni. Tammikuussa Helsingin Sanomat uutisoi että ”Helsingin vihreiden johtohahmo: Guggenheim-museo ei ole poliittisesti realistinen”. Johtohahmo, c’est moi. Sitaatit fb-keskustelusta. Ja vain parin viikon kuluttua helmikuussa Kalle Silfverberg kirjoitti pääkirjoituksessa:

Monet paikallispäättäjät menettäisivät suoran yhteyden maan johtoon. Kivuliain asia näyttää olevan vihreille, jotka lähtivät nykyhallituksesta ja joiden paluu vaalien jälkeen näyttää epätodennäköiseltä.

”Linjaukset ovat sodanjulistus Helsingille ja koko Helsingin seudulle”, kirjoitti Helsingin vihreiden puheenjohtaja Hannu Oskala kiivaassa Facebook-keskustelussa.

Eikä siinä mitään. Noinhan minä kirjoitin. Ihan rehellistä journalismia. Fair play. Mun moka.

Hallitussa poliittisessa viestinnässä pyritään miellyttämään mahdollisimman monia. Haetaan keskustaa, vältetään teräviä sivalluksia ja etsitään omaa positiivista viestiä, joka vetoaisi. Ylipäätään viestintää ja viestiä pyritään kontrolloimaan. Mietitään milloin tullaan ulos milläkin kulmalla ja kuka tulee. Ei ole sattumaa että viestintätoimistoja tuntuu syntyvän vähän joka nurkalle. Kysyntää on.

Tästä seuraa se että poliittinen viestintä on useimmiten pirun hajutonta, mautonta, väritöntä, tylsää ja ennalta-arvattavaa. Ja kaikki poliittiset puolueet vaikuttavat enemmän tai vähemmän samanlaisilta. Huomaan itsekin suoltavani haastatteluissa usein juuri sellaista tyhjänpäiväistä poliittista jargonia, josta meitä poliitikkoja moititaan.

No, Facebook on usein toista – seinillä käydään ihan aitoa keskustelua ja välillä tunteetkin kuumenevat. Ei ole ihme että kaupunkipolitiikan toimitus seuraa poliitikkojen henkilökohtaisia profiileja, niistä on toisinaan poimittavissa ajatuksia ilman viestintäihmisten filtteriä. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Avoin keskustelu on iso haaste politiikalle ja poliitikoille. Valitettavasti Esan ja omat kokemukset saavat varpailleen. Filtteri kasvaa koko ajan. Välillä tekisi mieli huutaa CAPSIT PÄÄLLÄ miten kaikki on mälsää ja etenkin Kokoomus, Vasemmistoliitto, Persut, Demarit, Vihreät, kansa, ruotsalaiset, amerikkalaiset tai Väyrynen. Erittäin usein Väyrynen. Sen verran on tullut kuitenkin jo opittua että joka päivä poistan kommentteja ennen kuin julkaisen niitä. Itsesensuuri pelaa jo paremmin.

Jos avoimesta, ei viestintätoimiston myllyn läpikäyneestä poliittisesta viestinnästä – rehellisyydeksikin sitä kai voisi sanoa – saa aina lähinnä näpeilleen, niin aika nopeasti oppii tavoille. Pidemmän päälle häviäjä on kuitenkin julkinen keskustelu ja siten demokratia. Ne todelliset neuvottelut käydään sitäkin varmemmin jossain muualla.

Miten voisimme saada positiivista kierrettä aikaiseksi? Ainakin median kannattaa miettiä omaa rooliaan – onko tarpeellista revitellä pääuutislähetyksessäkin tällaisilla pikkujutuilla? Eikö median kannattaisi ihan oman itsensä takia pyrkiä edistämään avointa keskustelua ”gotcha-journalismin” ja turhanpäiväisten näennäisdraamojen rakentelun sijaan?

Itse olen ihaillut Mikael Jungnerin rohkeutta käydä aitoa keskustelua ja ideointia Facebookissa ja Twitterissä. Eipä häntä siitä suuremmin kiitelty ole. Ja ymmärsi poistua politiikasta viestintätoimistoon, minnepä muuallekaan.

Huvittavintahan kontrollihalussa on se että viestintä kuitenkin Osmo A. Wiion kuuluisien lakien mukaan yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta. Hyvä esimerkki oma seinäni parin viikon takaa. Ajattelin kiittää julkisesti Stockmannia hyvästä asiakaspalvelusta ja heitin kakkukuvan saatteen kera naamakirjaan.

Parissa vuorokaudessa kuvasta tykkäsi 37 000 ihmistä ja se sai yli 3000 jakoa. Kreisiä. Tässä sitä on yritetty vuosikausia kirjoittaa blogeja ja tehdä musiikkia, josta ihmiset kiinnostuisivat. Ja lopulta ylitän useiden tiedotusvälineiden julkaisukynnyksen, kyllä, kakuilla.

Ehkäpä minun kannattaakin lähteä vaaleihin talouspoliittisten teemojen sijaan leivonnaiset edellä?

Kakku-Hannu78: Miehesi eduskunnan kahvilassa – siellä missä ne todelliset keskustelut käydään!