Isotätini kaatui muutama kuukausi sitten kotonaan. Luitahan siinä murtui. Vastaavat onnettomuudet tuttuja varmaan meille kaikille. Todella ikävää inhimillisesti ja kallista myös yhteiskunnalle.
Iäkkäiden kaatumisvammat ovat yhteiskunnallisestikin merkittävä kysymys. Kaatumis- ja putoamisvammat aiheuttavat 75- 84-vuotiaille yli 14 000 sairaalan vuodeosastohoitojaksoa ja ikäryhmässä yli 85-vuotiaille 11 000 vuodeosastohoitojaksoa vuosittain. Ja koska väki vanhenee, myös pahojen tapaturmien määrä kasvaa. Yhteensä näiden hoitopäivien hinta on yli 350 miljoonaa euroa.
Uusimmassa Mediuutiset-lehdessä raportoidaan kahden vuoden suuresta UKK-instituution tekemästä seurantatutkimuksesta, jossa lisätyn liikunnnan ja D-vitamiinilisän avulla onnistuttiin Tampereella vähentämään riskiryhmään kuuluvien ikäihmisten kaatumavammojen määrää puoleen verrokkiryhmään verrattuna.
Kuva: Pablo Andrés Rivero (Flickr / cc-lisenssi)
Valtuustoon on tulossa juuri aloite 70-vuotiaiden ilmaislipuista liikuntapaikoille. Tämä ei ole kuitenkaan fiksu tapa tukea iäkkäiden liikuntaa – ilmaisuus ei houkuttele niitä liikkumaan, jotka eivät liiku, se vain antaa palvelun ilmaiseksi niille, jotka ovat jo valmiiksi aktiivisia. Ja ilmaisuuteen satsaaminen vie varoja toimivammilta konsteilta.
Tärkeää olisi kohdentaa palvelu suoraan niille, jotka apua tarvitsevat. THL:n mukaan tehokkaat keinot ovat:
• Yksilölliseen kaatumisvaaran arviointiin perustuvaa
• Yksilöllisesti suunniteltua, yksilöllisiin vaaratekijöihin kohdennettua
• Moniammatillisesti toteutettua
Kun vanhusten kotiasumista ja tuettua asumista pyritään jatkuvasti lisäämään, tulee pitää huolta myös yleistä kuntoa ylläpitävästä tuesta.
Helsingissä ongelma liittyy myös hallinnon siiloutumiseen. Liikuntavirastossa olisi osaamista kouluttaa ja koordinoida vanhusten liikuntaa, mutta ei resursseja. Eikä sote-puolellakaan ylimääräistä ole – vaikka olisi näytettävissä että tämä tuottaisi säästöjä.
Tässä olisi kuitenkin hyvä esimerkki aidosta tuottavuuden parantamisesta, jota valtuustossa budjetin yhteydessä kaikki vaativat. Ennaltaehkäisy tulee edullisemmaksi kuin lonkkamurtumien hoito sairaalassa. Ja elämäkin olisi mukavampaa tuhansilla vanhuksilla vuosittain.
Perusongelma on se että emme osaa laskea lisääntyviä menoja, vain vähentyviä menoja – vaikutukset eivät näy. Pitäisi osata.Tarvitsemme budjettityökalun, jonka avulla olisi mahdollista ehdottaa budjettilisäystä, jos on riittävän suoraan osoitettavissa että se tuottaisi kokonaisuudelle säästöjä. Tässä tapauksessa varmasti olisi. Raamibudjetointi on hyvä työkalu mutta huono isäntä.