Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kokouksessaan Töölöön suunniteltua 800 paikan pysäköintiluolaa.

”Pysäköintiselvitys osoittaa, että alueella on pysäköintipaikkavajausta. Uusi rakennettava pysäköintilaitos ei täysin poista alueella olevaa pysäköintipaikkojen laskennallista tarvetta. Pysäköintipaikkoja ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista lähteä poistamaan ilman muita liikenteellisiä tai kaupunkikuvallisia perusteita.”

Nyt sitten itse kukin voi lähteä miettimään millä tavoin määritellään ”laskennallinen tarve pysäköinnille”. Ja onko mitään järkeä laskea pysäköintipaikkojen määrä 1900-luvun alkupuolella valmistuneelle alueelle samalla tavalla kuin Kontulaan?

No ei ole.

Jos edes Taka-Töölössä, jossa 60-80% asuntokunnista on autottomia, ei voida tehdä liikenne- ja pysäköintipaikkasuunnittelua jalankulun ja julkisen liikenteen ehdoilla, niin ei sitten missään. Manskua pitkinhän kulkee vain kolme ratikkalinjaa ja Runeberginkatua kaksi. Mahtaa olla elo Töölössä kurjaa kun ei laskennallisia tarpeita tyydytetä.

Ei poliittinen valinta muutu ”tekniseksi” ja epäpoliittiseksi sillä että sitä kutsutaan ”laskennalliseksi”. Pysäköintipaikkoja tarvitaan sen verran kuin niitä päätetään rakentaa.

En vastusta pysäköintiluolia, mutta jos niitä rakennetaan lisää, niin silloin pitää kadunvarsipysäköintiä vastaavasti vähentää. Mieluusti yhden suhde yhteen – jokainen lisäpaikka luolassa tarkoittaa yhden poistamista kaduilta. Tällöin yhteistä katutilaa voidaan vapauttaa yhteiseen käyttöön: leveämmille jalkakäytäville, pyöräkaistoille, sujuvammalle julkiselle liikenteelle ja istutuksille.