Guardian julkaisi muutama päivä sitten laajan jutun siitä miten Britannian huippunäyttelijät ovat nykyisin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta varakkaista perheistä ja miten hankalaa ilman taloudellista tukea on päästä edes näyttelijäkoulutukseen, saati sitten urallaan eteenpäin. Lukemisen arvoinen.
Englanti on toki Englanti ja suora vertailu Suomeen älytöntä. Meillä koko koulutusjärjestelmämme on perinteisesti ollut tasa-arvoisempi ja mahdollistanut paitsi luokkanousun, myös maamme lahjakkuuspotentiaalin täysmääräisemmän hyödyntämisen.
Mutta eivät asiat ole suoraviivaisen hyvin Suomessakaan. Kulttuuripalveluiden ja taidekasvatuksen pariin pääsy on myös meillä luokkasidonnaista. Vuodelta 2008 löysin omista arkistoistani oheisen kuvan:
Kuva on vuodelta 2008, mutta tilanne yhä sama. Kruunuhaassa ja Kulosaaressa lapsista yli 50% taiteen perusopetuksen piirissä, Kontulassa noin 5%. Minun on vaikea uskoa että tämä johtuisi vain siitä että Kulosaaressa ja Krunikassa on 10 kertaa enemmän taiteellisesti lahjakkaita ja ilmaisevia lapsia.
Syy eroon on monisyinen, mutta selvä se silti on. Ja yhtä selvää on se että taiteen tukijärjestelmämme erinomaisista tuloksista ja tavoitteistaan huolimatta kohdentaa suuren osan perusopetuksen tuesta varsin hyväosaisille lapsille ja nuorille. Tämä ei ole vahinko, vaan järjestelmän ominaispiirre.
Olen ymmärtänyt että Helsingin kulttuurihallinnossa asia on tiedossa ja muutos valmisteilla. Toivottavasti meillä poliitikoilla sitten on rohkeutta myös tehdä niitä muutoksia – ne kun tulevat osumaan keskiluokkaan, eli esim. minuun, ja me kyllä osaamme pitää puoliamme.
Mutta hallituksen koulutusleikkaukset tulevat vaikuttamaan erityisesti pidemmällä aikavälillä.
Nykyisinkin opiskelu taidealalle on riski: työllistymisestä ei ole mitään varmuutta ja tulotaso on työllistyessäkin usein matala ja työnkuva tilkkutäkki.
Tulevaisuudessa, kun opintotuki muuttunee yhä enemmän lainapohjaiseksi, Britanniasta tuttu ilmiö tulee takuuvarmasti vahvistumaan myös meillä – taidealan ammattilaiset tulevat hyvinvoivasta keskiluokasta. Köyhemmistä lähtökohdista ei ole vaan kertakaikkiaan varaa lähteä opiskelemaan musiikkia, taidetta, tanssia tai teatteria. Taloudellinen riski on vaan liian suuri. Ja taiteen perusopetuksen pohjalle antama etumatka on jo iso kurottava.
Voi toki ajatella että mitäpä tuolla väliä. Itse en usko että Suomi pärjää etenkään tulevaisuudessa ilman kaikkien lahjakkuuden panosta. Meitä ei täällä raukoilla rajoilla vaan ole liikaa. Eikä tässä ole kysymys vain kulttuurista, vaan siitä miten yhteiskuntamme ylipäätään suhtautuu tasa-arvoon ja sosioekonomisiin eroihin. Onko kaikilla edes mahdollisuutta ponnistaa?
Minä asun mieluummin Suomessa, jossa nuoren tulevaisuutta ei määrää luokka, vaan oma työ, kiinnostus ja lahjakkuus. Tällä hetkellä kuljetaan juuri päinvastaiseen suuntaan. Ja se on tietoisten polittisten päätösten lopputulos. Masentavaa.