rikospoliisi

Sain ystäviltä syntymäpäivälahjaksi Rikospoliisi-lehden numeroita 80-luvulta. Hieno meininki ollut kissalan pojilla. Esimerkiksi vuonna 1982 järjestöä johti Ylermi Kilpelä! Ei sellaisia nimiä enää yhdistystoiminnassa tänä päivinä ole ei! Mitään paperiahan ei saa...

korholat ympäristöjärjestöjä vastaan

Pariskunta Eija-Riitta ja Atte Korhola debatoivat Sunnuntain Hesarissa ympäristöjärjestöjä vastaan. Artikkelin mukaan ”ympäristöjärjestöjä” ei pitäisi kuulla päätöksenteossa asiantuntijoina vaan ainoastaan mielipidejärjestöinä. Kirjoitus oli melkoista...

vielä taajuuksista

Viikko vierähti, valitusaika loppui ja savun hälvennyttyä tarkistamme vauriot. Ilmeisesti ensimmäinen reaktio oli ylireagointia; tietenkään kaikki langattomat eivät kuukauden varoitusajalla muutu käyttökelvottomiksi. Muutoksessa on hyviäkin puolia kuten Viltsu toteaa....

pysäköinnistä

Vuokrasin pitkästä aikaa autoa männä viikolla. Easyrentista saa vuokrapirssin päivähinnoilla, jotka tekevät omistamisesta järjetöntä jos kuljetustarpeet ovat satunnaisia. Parkkipaikan etsiminen Töölöstä sai jälleen hermot kireälle. Ainakaan arki-iltana niitä ei...

taajuuskauppaa

Viikonloppuna on äänitekniikkapiireissä kiehunut. Sähköpostit ovat lentäneet ja blogimerkintöjä löytyy jo useampia. Syy kuumentumiseen löytyy täältä. Kyse on siis liikenne- ja viestintäministeriön asetusehdotuksesta, jolla tällä hetkellä mm. audiokäytössä oleva...