Antti Rinteen / Sanna Marinin hallitusohjelmassa oli kirjaus: ”Säädetään laki, joka mahdollistaa kaupunkiseutujen liikenteen hallintaan tähtäävien ruuhkamaksujen käyttöönoton.” Mitään ei ole näkynyt. Ei kuulunut. Ja nyt lainsäädäntöputki alkaakin olla jo...
Tässä on suosikkikarttani. Kaupunkivaltioiden Eurooppa. Verkosto, toisiaan tukeva ja kehittävä: Euroopan keskellä kaupunki pärjää. Kaupunki käy kauppaa, menestyy, kukoistaa suhteessa toisiin. Ihmiset liikkuvat, kulttuuri, kielet, tavat, tutkimus, tapahtumat, yritykset...
Valko-Venäjän rajoilla kuohuu niin Puolan, Latvian kuin Liettuankin suuntaan. Suomi pelkää että Venäjä toteuttaa kohta samaa Vainikkalassa. Diktaattori on löytänyt Euroopan akilleen kantapään ja pyörittää puukkoa tietenkin juuri siellä. Samanaikaisesti paine...
Viime viikot on keskusteltu pitäisikö tartuntatautilain pykälä 58d kumota. Nyt hallitus aikoo sen kaataa, ja toivottavasti palaa tartuntalain uudistukseen ripeällä aikataululla. Maamme ansaitsee paremman ja pandemia-olosuhteisiin paremmin soveltuvan lainsäädännön....
Hallitus onnistui kuin onnistuikin vetämään sote-uudistuksen (ainakin osittain) maaliin saakka. Poliittisen taidon- ja tahdonnäyte. Onnittelut. Manner-Suomeen luodaan nyt 22 hyvinvointialuetta ja viisi yhteistyöaluetta, jotka ottavat sosiaali- ja terveyspalvelut...