Helsingin Sanomat on tehnyt aivan loistavan kuvavertailun Tuusulanväylän nykytilasta ja kaupunkisuunnitteluviraston visioimasta Tuusulan ”kaupunkibulevardista”. Katsotaanpa yhdessä!
Nykyisin Tuusulanväylällä kulkee kaksi kaistaa autoja suuntaansa.
Kaupunkibulevardi-visiossa Tuusulanväylällä kulkee molempiin suuntiin kolme kaistaa autoja, yksi polkupyöriä ja yksi ratikoita. Sille siis mahtuu enemmän autoja kuin nykyiselle väylälle.
Suurimmat erot ovat uudet talot ja ratikkakaistat. Talot tuovat lisää ihmisiä, palveluita ja asumista Helsinkiin. Ratikkakaistat puolestaan jopa viisinkertaistavat Tuusulanväylän liikennekuljetuskapasiteetin – autokaista kuljettaa maksimissaan noin 2000 henkeä, ratikka puolestaan teoreettisesti jopa 22 000 henkeä.
Nämä kaupunkibulevardivision tosiasiat huomioiden Helsingin Sanomien pääkirjoituksen otsikko ”On aika ajaa autot pois Helsingin keskustasta” on todella huonosti valittu. Ei kaupunkibulevardien idea ole ”ajaa autoja pois Helsingistä”. Autot kuuluvat kaupunkiin siinä kuin kävelijät ja pyöräilijätkin. Ja kuten kuvastakin näkee, kaaroja tulee olemaan kantakaupungin liikenteessä suurin piirtein saman verran kuin nykyisinkin.
Tärkein ero nykytilan ja vision välillä on se, että jos Helsingissä asuu 260 000 asukasta enemmän, nykyistä useamman täytyy valita kulkuneuvokseen se ratikka tai muu julkinen peli. Ja sehän on ihan ok, jos meillä on tulevaisuudessa modernit pikaratikat pääväylillä, poikittaisliikenne raidejokerien myötä aivan uudella tasolla ja uusi asutus keskitetty hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Pyritään siis nykyisen kantakaupungin liikennemuotojakaumaan – ei Espoon.
Eihän se muutos loppujen lopuksi niin kovin hurjalta tunnukaan. Kaupunkibulevardit ovat raikas ja radikaali idea 1800-luvulta. Nyt vaan on aika taas rakentaa vanhaa ja tuttua eurooppalaista kantakaupunkia taloudellisesti ja ekologisesti kestämättömän 1950-lukulaisen autokaupungin sijaan.
Lisää sellaista ihan tavallista Stadia, jonka kaduilla liikkuu ihmisiä – myös autoilla, myös tulevaisuudessa.
Olin viimeviikolla Fregburgin Vanbaussa. Kokemus oli mieletön: siellä oli hiljasta ja sen vuoksi seesteistä ja mukavaa – ja muksuille turvallista. Eli autoja oli todella vähän.
Mikäli halutaan elävä katu, se vaatii sitä, että siellä on kivaa kävellä ja poiketa kauppoihin tai ravintoloihin. Se on huomattavasti houkuttelevampaa kuin pakokaasun täyttämä ja agressiivisen meluisa kuilu. Autot kuuluvat Helsinkiin, mutta sinne voisi mahtua myös viihtyisiä ja paikallisia liikkeitä ylläpitäviä katuja, joissa on mukava kävellä ja shoppailla ilman autojen aiheuttamaa melua. Osa kaduista voisi olla suunniteltu ihmisten ja pyörien ehdoilla, ei aina autojen.
”Autot kuuluvat kaupunkiin siinä kuin kävelijät ja pyöräilijätkin. Ja kuten kuvastakin näkee, kaaroja tulee olemaan kantakaupungin liikenteessä suurin piirtein saman verran kuin nykyisinkin.”
Päättelet siitä, miten asiat ovat, sen, miten asioiden tulisi olla. Vaikka tällä hetkellä autoja on paljon kaupungeissa, se ei tarkoita millään tavalla, että ne kuuluisivat sinne. Yksityisautoilu on parhaimmillaankin vain välttämätön paha.