Perjantaina 28. syyskuuta 2001 kello 13 eduskunta käsitteli viimeisen kerran ”lakiehdotusta virallistetusta parisuhteesta”. Varsinainen keskustelu käytiin kuitenkin jo aiemmin keskiviikkona 19.9. ja tiistaina 25.9..
Puheenvuorot kuulostavat todella tutuilta. Perussuomalaisten Raimo Vistbacka jyrisi:
”Arvoisa puhemies! Perussuomalainen eduskuntaryhmä ei millään muotoa voi hyväksyä nyt esitettyä parisuhdelakia. Katsomme, että esitys on myös mahdoton hyväksyä niin kristillisestä perinteestä ja perhekäsityksestä kuin myös sen esimerkkivaikutusten seurausten pohjalta.”
Kristillisten Jouko Jääskeläinen puolestaan kertoi että:
”Avioliitto on tarkoitettu puolisoiden ja lasten turvaksi, ja se on yhteiskunnan perussolu. Sellaisena se tarvitsee meidän kaiken tukemme. Raamattu kertoo, että meidät on luotu mieheksi ja naiseksi. Tämä puhuu meille paljon ja johtaa ajatuksemme oikeaan suuntaan. Eivät nämä muut mallit menestykseksi koidu. Voimme tulla samaan johtopäätökseen jo katsomalla vähän ympärillemme. Niin kuin eri vastalauseista havaitsemme, voimme perustellusti motivoida päätöksemme miettimällä hetken yhteiskunnan turvallisuutta ja tulevaisuutta.”
Päivi Räsänen puolestaan ennakoi jo tulevaa:
”Jos halutaan estää kehitys kohti samaa sukupuolta olevien parien adoptio- ja hedelmällisyyshoito-oikeuksia sekä kirkollista vihkimistä, tämä aloite on syytä hylätä nyt. On sinisilmäistä kuvitella, että kehitys kohti virallistetun parisuhteen täydellistä rinnastamista avioliittoon pysähtyisi tähän, ovathan hallituksen omat ponnet jo edellyttämässä adoptio-oikeuden jatkotyöstämistä. Muut Pohjoismaat ja esimerkiksi Hollanti ovat varoittava esimerkki tästä kehityksestä. Ruotsissa on jo valmisteilla esitys kirkollisesta vihkimisestä homopareille. Hollanti on edennyt pisimmälle avaamalla avioliiton kaikkine oikeuksineen samaa sukupuolta oleville henkilöille. Jos tämä laki nyt menee läpi, on selvää, että hyvin pian joudumme tässä salissa käsittelemään esitystä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta ja oikeudesta hedelmällisyyshoitoihin.”
Oikeassahan Päivi oli. Ei kehitys kohti tasa-arvoisempaa Suomea päättynyt vuonna 2001 kuin seinään. Epätasa-arvoinen laki on kuin kengässä hiertävä kivi. Riittävän pitkään ärsytettyään kulkija pysähtyy, ottaa kengän jalasta ja ravistelee sen pois.
Myös lain puolustajien argumentit olivat tuttuja. Irina Krohn manasi valtionkirkkoa ulos eduskunnasta, Vasemmistolaiset totesivat että ei avioliittokaan velvoita lisääntymiseen tai seksuaalisuuden toteutumiseen ja Vihreät, erityisesti Kirsi Ojansuu, yrittivät kammeta pöljimpiä asiavirheitä ulos keskustelusta.
Lakiehdotus hyväksyttiin selvin numeroin. Se sai 99 jaa- ja 84 ei-ääntä, yhden kansanedustajan äänestäessä tyhjää ja poissa oli 15.
Ehkä merkittävin ero, ainakin näin luettuna tekstinä, vuoden 2001 ja tuoreen eduskuntakeskustelun välillä oli se että varhaisempi keskustelu oli asian herkkyyden huomioonottaen kohtuullisen asiallinen.
Tai sanotaan se suoraan: viime viikon keskustelu oli aivan käsittämätöntä dadaa verrattuna aiempaan. Ei vuonna 2001 kukaan olisi kehdannut eduskunnassa horista suihkukoppifantasioistaan tai ”heteroiden ihmisoikeuksien menettämisestä”. Jotain siellä Arkadianmäellä on muuttunut. Eikä parempaan suuntaan. Vain pop cornin tukkukauppiaat nauravat koko matkan pankkiin.
2001 monet eduskunnassa olivat sitä mieltä että parisuhteen rekisteröinti johtaa perinteisen perhekäsityksen murenemiseen. Laki astui voimaan 1.3.2002. Parisuhteita on siis rekisteröity jo noin 12 vuotta. Se on sen verran pitkä aika että merkkejä perinteisen heterosuhteen murentumisesta pitäisi jo näkyä.
Tässä taulukossa avioliittojen ja avioerojen määrä vuodesta 1990, joka on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Avioerojen määrä jopa hiukan laskenut viime vuosina. Pinkki viiva vuodesta 2003 on rekisteröityjä parisuhteita: niitä solmittiin vuonna 2012 329 kappaletta. Ei tämä nyt aivan murskaantuneelta instituutiolta vaikuta.
Entä sitten se lisääntyminen? Nytkö vain sodomiaa harjoitetaan ja pihan keinut heiluvat tuulessa tyhjyyttään siemenen valuessa hukkaan?
No ei ihan siltäkään vaikuta. Syntyvyys kasvoi yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 vuoteen 2010.
Voitaisiinko jo vähitellen hyväksyä että ”homoliitot” eivät vaikuta ”heteroliittoihin” yhtään millään tavalla. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole keneltäkään pois, mutta se korjaisi selkeän epäkohdan. Arvon kansanedustajat, korjatkaa laki. Nyt on jo aika.
Nuo tilastokäyrät eivät kerro kaikkea. Syntyvyyskäyrässä mittakaava vääristää ja muutenkin syntyvyysluvut on 70-luvulta lähtien pysyneet melko samoina. Avioerojen osalta tuo käyrä loppuu hämäävästi juuri 90-luvun alkuun. Jo 80-luvulla eroluvut olivat huomattavasti pienempiä, puhumattakaan 60-luvusta. Se toki on totta, että avioliittoinstituution suosio ja arvostus on jollain tavalla säilynyt, vaikka itse instituutio ilmiselvästi onkin muuttanut muotoaan sekä mielikuvien että käytännön tasolla. Yleensä ei voida enää puhua kovin kristillisestä avioliitosta.
http://www.stat.fi/til/ssaaty/2011/ssaaty_2011_2012-04-20_tau_001_fi.html
Ehkä perinteisen perhekäsityksen murtumisen voi näin nähdä vuosikymmenten prosessina, jossa rekisteröityjen parisuhteiden hyväksyminen on ollut vain yksi etappi.
Ja kun Päivi Räsänen oli vuonna 2001 noinkin oikeassa, onko tästä pääteltävissä sekin, että seuraavaksi on sitten vuorossa lukumääräneutraali avioliitto? Aika vain ei vielä ole kypsä siihen.
Itse näen melko naiivina käsityksen, että olisimme jonkinlaisella vääjäämättömällä riemumarssilla kohti yhtä suurempaa tasa-arvoa. Minusta kaikki edistys, jota kulloinkin edistykseksi kutsutaan, ei välttämättä ole hyvää edistystä. Tässä on muitakin tekijöitä kuin pelkät helpot iskulauseet, joilla pysyy edistyksen eturintamassa. Ei vastustajien kaikille argumenteille kannata lähtökohtaisesti naureskella.
”Ehkä perinteisen perhekäsityksen murtumisen voi näin nähdä vuosikymmenten prosessina, jossa rekisteröityjen parisuhteiden hyväksyminen on ollut vain yksi etappi.”
Paremminkin asian voi nähdä siten, että perinteisen perhekäsityksen _muuttuminen_ on luontainen prosessi joka on jatkunut viime vuosikummenten aikana aivan kuten aiemminkin historiassa ja homoliitoilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
”Ja kun Päivi Räsänen oli vuonna 2001 noinkin oikeassa, onko tästä pääteltävissä sekin, että seuraavaksi on sitten vuorossa lukumääräneutraali avioliitto? Aika vain ei vielä ole kypsä siihen.”
Vastusta sitten sitä. Älä käytä sitä tekosyynä vastustaaksesi aivan toista asiaa.
Ainoa homoliittoja vastustava millään tapaa tukevalla pohjalla oleva argumentti on ”en halua”. Kaikki esitetyt perustelut (yleisesti ja tekstissä viitatuissa keskusteluissa) ovat joko todella hataralla pohjalla tai tuulesta temmattuja. Kyse on loppupeleistä kuitenkin uskon ja arvon asioista: ovatko suomalaiset arvomaailmaltaan sellaisia että haluavat antaa homoille samat oikeudet kuin heteroillekin? Uskommeko että lapset, jotka kasvavat kulttuurissa, jossa homous ei ole piiloteltava asia, saavat yhtä hyvät tai paremmat elämän edellytykset kuin edeltävät sukupolvet?
”Vastusta sitten sitä. Älä käytä sitä tekosyynä vastustaaksesi aivan toista asiaa.”
Niin minä vastustankin. Ja vastustan myös tätä lakialoitetta.
Ja on ihan ymmärrettävää ja jopa loogista, että jos aloitetta kannattaa, niin mikään vastapuolen perustelu ei ole tukevalla pohjalla. Keskustelun kannalta se on toki vähän vaikeaa. Siinä osut tosiaankin naulan kantaan, että kyse on arvon ja uskon asioista, joista kiistely on aina haastavaa.
Itse pidän monia argumentteja lakialoitteen puolesta hyvinä (kuten tavallaan noita lopussa mainitsemiasi, vaikka niissäkin on omat puutteensa), mutta en näe, että perhekäsityksen muuttuminen olisi tähän mennessäkään ollut kovin hyvä asia. Tämän sanon avioerolapsena. Parisuhteita pidetään nykyään liikaa kertakäyttötavarana ja rakkaus haalistuu, kun vähänkin tulee mutkia matkaan. Muutenkin tämän päivän yhteiskunnassa huomaa, miten ikävästi vaikuttavat vastuuttomuus, ylikorostunut nautinnonhalu, seksuaalisuuden vääränlainen tuputtaminen, pettämisen muuttuminen hyväksytymmäksi, perheen merkityksen väheneminen ja siitä seuraava juurettomuus ja yksinäisyys… Olkoon miten luontainen prosessi vaan, edistyksenä en tätä pidä.
Mielestäni suuri ongelma on se, että molemmat osapuolet kokevat olevansa vahvasti rakkauden puolella, mutta heidän käsityksensä rakkaudesta on kovin erilainen ja sitä kautta myös siitä seuraavat perustelut. Sinänsä kukaan ei ole eri mieltä siitä, etteikö homoilla tulisi olla elämän edellytyksiä tai ihmisarvoa olemuksellisesti juuri sellaisina kuin he ovat (tämähän on myös perinteinen kristillinen näkökulma). Kyse on lähinnä vain siitä, että käsitetäänkö homoseksuaalisuuden toteuttaminen rakkauden teoksi ja siksi edistettäväksi yksityisesti ja yhteiskunnan tasolla.
Tuota, jos Nimettömän tavoin haluaa puolustaa perheen merkitystä ja vakituisia parisuhteita, ja vastustaa yksinäisyyttä ja juurettomuutta, niin eikös homoavioliitto ole kaikin tavoin parempi vaihtoehto kuin homosinkkuus tai homoyhdenyönsuhteet?
”Ja on ihan ymmärrettävää ja jopa loogista, että jos aloitetta kannattaa, niin mikään vastapuolen perustelu ei ole tukevalla pohjalla.”
Ei, se ei ole ymmärrettävää. Pitää pystyä kuuntelemaan sen verran avoimesti, että hyväksyy vastapuolen argumentit. Tässä kyseisessä tapauksessa vaan on niin harvinainen tilanne, että homoliittojen vastustajilta ei ole kuultu yhtään argumenttia joka kestäisi loogisempaa tarkastelua. Paitsi se mainitsemani perustelematon mielipide, joka on täysin validi argumentti tällaisessa tilanteessa, jossa keskustellaan arvoratkaisuista.
Huomautan erikseen, että en väitä tasa-arvoista avioliittoja puoltavien kommenttien olevan yllämainitun yläpuolella. Lukumääräneutraalin avioliiton käyttäminen argumentoinnissa on kuitenkin selkeä esimerkki argumentaatiovirheestä, joka tunnetaan kaltevan pinnan argumettina. Yhteiskunnan rappiotilasta homojen syyttäminen sen sijaan on, anteeksi suorapuheisuuteni, tyhmää. Sille ei ole mitään perusteita.
Voisikohan ajatella että tässäkin on lopulta kyse vallasta ja saavutetuista asemista? Ei haluta maan muuttuvan, jotta omat asemat eivät muuttuisi. Ajatellaan, että jos lait pysyvät samana, niin ihmisetkään eivät muuttuisi. Kärkkäimpien vastustajien taustoilta löytyy liikkeitä, joiden asemat ovat uhattuna. Hätä asemien menettämisestä ja joutumisesta itse vähemmistöön kärjistää sitten puheita ja karsii järkevyyden niistä.
Heille harmillista, että uusi moderni on suvaitsevaisuus, joten sen kärkkäimmät vastustajat pelaavat itsensä ulos, kuten tähän saakka on aina käynyt modernin vastustajille kehityksessä. Sinänsä harmillista, että suvaitsevaisuus näyttäytyy kuitenkin lähinnä välinpitämättömyytenä ihmisten ajatellessa, että politiikka ei vaikuta, vaan maailma olisi valmis ja tarvitaan vain aikaa tekemään tehtävänsä, kun omassa yhteisössä vallitsee suvaitsevainen säätila.
Olli: yksi vääryys ei oikeuta toista vääryyttä.
Anton: En nyt oikeastaan tässä ole edes käynyt keskustelua, kunhan vain olen esittänyt muutaman välihuomautuksen. Enkä sinänsä syytä erityisesti homoja siitä että suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat rappeutumassa, pikemminkin se on meidän kaikkien syy.
Ja on vaikea tässä kaltevan pinnan tapauksessa nähdä, että kyse olisi argumentaatiovirheestä. Täysin samoilla tasa-arvoargumenteilla täytyisi oikeastaan perustella vielä pidemmälle menevää avioliittolain muutosta kuin lukumääräneutraaleja liittoja, jos oltaisiin loogisia:
http://raapustus.net/?id=118
Oikeastaan siis käsite ”tasa-arvoinen avioliittolaki” on pelkkä propagandatermi, jota mediakin on ikävästi sortunut käyttämään. Kannattajien argumentit ovat täynnä tällaista heppoista ja tunteisiin vetoavaa sanaleikittelyä. Tämä onkin todella ovelaa. Jos laista saadaan mielikuvien tasolla leivottua tasa-arvoinen ja rakkaudellinen, sellaista lakia ei kukaan järjissään oleva ihminen tietenkään voi vastustaa.
Ja käsitän itse hyvin, että kun vaikkapa minä kristittynä lähestyn asiaa pääasiassa ”perustelemattomin” arvopohjaisin perustein ja siltä pohjalta, mikä on Jumalan tahto, ne ”perustelut” tuntuvat epäloogisilta ja järjettömiltä (ja julmiltakin). Siksi olen itse ollutkin vähän varovainen laittamaan omia perusteluitani pöytään, koska vastapuolen on kaikesta päätellen niitä niin vaikea ymmärtää. Ja sitten keskustelu muuttuu liian helposti vain räyhäämiseksi puolin ja toisin, kun keskustelijoiden arvopohjat ovat toisistaan niin kaukana. Tämä on erityisen ikävää.
Lisäys: Ehkä siis itse kaipailen parempia ja rehellisempiä perusteluja juuri sille, miksi juuri tämä lakialoite on tasa-arvoinen. Toki tavallaan on totta, että kalteva pinta loppuu juuri silloin kuin omat arvot sen sallivat loppuvan, ja sikäli tuota kyllä voi ajatella virheenä. Arvokysymyshän tämä lopulta on. :)