Kulttuuripolitiikka pysyvyydestä muutokseen

Taiteen ytimessä on luovuus ja luovuuteen kuuluu jatkuva muutos. Valtiollisesta taiteen tukijärjestelmästä muutosvoima puuttuu tyystin. Sattumaa se ei ole. Kun järjestelmä luotiin 60-80 -luvuilla, maailma ja kulttuurin tarjonta näyttivät kovin erilaisilta. Muutos oli uhka ja valtion tuen piti tarjota turvaa ja pysyvyyttä. Tässä onnistuttiin liiankin hyvin.

Vaikka laitosteatterien ja kaupunginorkesterien verkko tuottaakin korkealaatuisia kulttuurielämyksiä, pitää seuraavan hallituksen ottaa ohjelmaansa kulttuuripolitiikan uudistaminen. Tuettu kulttuuri ei voi olla suljettu kerho, jonka piiriin ei uusilla tekijöillä ole asiaa. On tarkasteltava millaista taidetta järjestelmä jättää tyystin tukematta ja ovatko sen prioriteetit enää ajan tasalla.

Vain leipää ja sirkushuveja?

Vain leipää ja sirkushuveja?

Mielestäni tuen ulkopuolelle jää nykyisin liikaa laadukasta taidetta ja jopa kokonaisia taiteenlajeja. Hyvä esimerkki tästä on musiikin valtionosuusjärjestelmä, jonka piirissä toimii 28 orkesteria. Tuesta 95% on klassisen musiikin orkestereille. Historiallinen tausta tälle on se että mm. jazz, kansanmusiiki ja rytmimusiikki ovat vakiintuneet taiteenlajeina vasta 80-luvun jälkeen. Eikä järjestelmä kohtele edes ns. taidemusiikkia tasapuolisesti. Laki mm. poissulkee kuorot ja lauluyhtyeet kokonaan.

Vaikka Sibelius-Akatemiasta kansanmusiikin maistereita on valmistunut jo toista sataa, taiteen tukijärjestelmä ei ole reagoinut muutokseen mitenkään. Valtion tukea saa yhä vain Tallari, neljä muusikkoa Kaustisella – kuten jo ammoin 80-luvulla. Tilanne on samanlainen myös jazzin ja rytmimusiikin kentällä. Suurelle osalle nuoremmista suomalaisista musiikintekijöistä onkin yleisempää konsertoida muualla Euroopassa kuin Suomessa.

Teatterin puolella tilanne on aivan yhtä luutunut. Helsingissä on helpompaa periä teatteri edelliseltä sukupolvelta kuin perustaa itse teatteriryhmä ja päästä valtion tuen piiriin edes vuosikymmenten kovalla työllä.

Kun Vanhasen toinen hallitus nosti kulttuurin rahoitusta merkittävästi, toteutettiin korotus nimenomaan olemassaolevan valtionosuusjärjestelmän puitteissa – eli lisärahoituksesta pääsivät osallisiksi täsmälleen samat tahot, jotka olivat tukea aiemminkin saaneet.

Pelkkä rahan lisääminen ei siis auta, on muutettava rakenteita. Tukea pitäisi tarkastella säännöllisin väliajoin, esim. kerran neljässä vuodessa, jolloin käytäisiin läpi kaikki tuen saajat sekä politiikan tavoitteiden että laitosten toiminnan näkökulmasta. Laadukkaat ryhmät pärjäisivät tässä tarkastelussa jatkossakin taiteenlajista riippumatta. Malli kuitenkin mahdollistaisi muutoksen. Myös kiertueita kannattaisi tukea selvästi nykyistä laajemmin – kulttuuria pitäisi olla tarjolla suurten aluekeskusten ulkopuolellakin.

Kulttuurin tuessa tulee mahdollistaa muutos. Jämähtäneestä järjestelmästä kärsii pidemmän päälle koko uskomattoman laadukas ja monipuolinen suomalainen kulttuurielämä. Onko puolueilla rohkeutta tehdä kulttuuripolitiikkaa muutenkin kuin korulauseiden tasolla?

Kommentit

  1. sanoo

    Hannu, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että kulttuurin tukia ja niiden perusteita pitää arvioida säännöllisin väliajoin. Olen kuitenkin täysin eri mieltä siitä, että pelkkä rahan uudelleen jakaminen riittäisi. Ei riitä, sillä nykyisin tukea saavat kulttuuri-instituutiot käyttävät erittäin todennäköisesti kaikki saamansa rahat niin hyödyllisesti, että pelkkä uusjako merkitsisi väistämättä taidelaitosten toiminnan supistamista myös silloin, kun ei laadun ja merkityksen puolesta todellakaan pitäisi. Ainoa rakentava ratkaisu on tukirahan lisääminen, ja tämä pitäisi kulttuuriväen uskaltaa myöntää ääneen, sanoivat persut mitä hyvänsä.

  2. Sanna T. sanoo

    Hear, hear Osmo Tapio Räihälä!
    Valtion osuutta saavat orkesterit kun tekevät muutakin kuin soittavat klassisen musiikin konsertteja (joita on koko tuotannosta 58% ei 95% ). On koululaisten tutustuttamista soittimiin ja vauvasta vaariin kaikki pääsevät musiikin piiriin. Haluaisin nähdä rytmimusiikin tekevän sitten samaa kun heillekin avautuu valtion tuki. Musiikki on muutakin kuin kappale, se on muutakin kuin soitettu konsertti.
    Anssi Kela sen hienosti kiteytti: ”Meillä on kahdenlaisia ammatteja – on elämää ylläpitävät ammatit ja elämään sisältöä tuovat ammatit. Elämää ylläpitävät ammatit ovat niitä lääkäreitä ja rakennusmiehiä ja elämään sisältöä tuovat ovat niitä muusikoita ja näyttelijöitä ja taiteilijoita.”
    Minusta on erittäin surullista kuulla tuota ajatusta, että otetaan toisilta elämään sisältöä tuovilta toisille kun noi on saaneet avustusta jo noin pitkään. Eikö elämään sisältöä tarvittaisi enemmän sen sijaan, että kurjuutta jaettaisi useammalle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>