Liityntäpysäköinti ei ole toimiva ratkaisu

Usein Helsingin liikenneongelmien ratkaisuksi ehdotetaan liityntäpysäköintiä. Autot parkkiin ja julkisella keskustaan. Ajatus kuulostaa intuitiivisesti hyvältä: liikenne vähenee, julkisten osuus kasvaa, ruuhkat pienenevät ja maailma pelastuu! Valitettavasti todellisuus ei kuitenkaan toimi ihan näin. Liityntäpysäköinti on sekä kallein mahdollinen tapa tukea julkista liikennettä että huonoa kaupunkisuunnittelua.

1. Liikenteen kysyntä ei ole vakio

Liityntäpysäköinti ei vähennä keskustaan suuntautuvaa autoliikennettä. Miksi? Liikenteen kysyntä ei ole vakio: jos tielle tulee tilaa, se täyttyy pian uusilla autoilla. Eli jos joku jättää auton Itäkeskukseen parkkiin, sen tilalle ajaa Itäväylälle joku muu. Keskustaan suuntaavan liikenteen määrän määrittää liikenneväylien kapasiteetti, eli esim. se montako kaistaa Itäväylällä on ja miten valot vetävät Sörnäisissä.

Liityntäpysäköinti vähentää autoilua vain siinä tapauksessa että jokaista liityntäparkkipaikkaa vastaan otetaan keskustasta yksi paikka pois. Tämä taas ei liene kovin reilua keskustan asukkaita kohtaan tai ylipäätään todennäköistä – keskusta-alueelle kun on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana lisätty rutkasti pysäköintiä.

2. Maan arvo

Väännetäänpäs taas rautalankaa. Parkkilan kunta on suuressa viisaudessaan rakentanut juna-aseman ja sen viereen liityntäparkin 40:lle autolle. Junamatkustajien määrä nousee vähän yli neljälläkymmenellä.

Maa juna-aseman vieressä on kuitenkin erittäin kallista. Ja mitä lähempänä pysäkkiä kodit sijaitsevat, sitä suurempi on julkisen liikenteen kulkumuoto-osuus. Juna-aseman viereen kannattaakin rakentaa parkkipaikkojen sijaan asuntoja.

Jokainen auto parkkipaikalla vie noin 30m2 ja jos asukasta kohden on asuinneliöitä vaikkapa Helsingin keskiarvo 35m2, ei rakennusten tarvitse kummoisia torneja olla kun junamatkustajien määrä nousee jo selvästi yli neljänkymmenen.

Hyvä esimerkki löytyy Mäntsälästä. Valtio on suuressa viisaudessaan rakentanut juna-aseman oikoradan varteen. Ja Mäntsälän kunta on puolestaan päättänyt päällystää aseman viereen pysäköintialueen.

Mäntsälän asemanseudun kaltaisen arvokkaan maa-alan tuhlaamisen pysäköintiin pitäisi olla laitonta. Jos Mäntsälä haluaa ylipäätän juna-aseman, tulisi kilometrin säteellä olla kodit vähintään 10000:lle, mieluusti 20000:lle. Joukkoliikenne tarvitsee niitä joukkoja toimiakseen.

Mäntsälän aseman parkkialue on noin 8550 neliömetriä ja sille mahtuu noin 215 autoa, eli tilaa kuluu suurinpiirtein 40m2 per auto. Esim. Vallilan tehokkuudella samalle tontille syntyisi asunnot noin viidelle sadalle ja tehokkaampikin rakentaminen olisi täysin mahdollista. Mäntsälän verotulot nousisivat, asemanseudulle syntyisi palveluita ja junalle tulisi taatusti enemmän käyttäjiä kuin nykyisin.

3. Liityntäpysäköinnin hinta

Arvaan ensimmäisen vastaväitteen: ”No mutta voidaanhan autotkin laittaa kerroksittain! Rakennetaan parkkitalo!” Kyllä. Täysin mahdollista. Ja erittäin kallista. Muutama vuosi sitten Herttoniemeen oltiin rakentamassa liityntäparkkia parille sadalle autolle. Pysäköinnin hinnaksi saatiin noin 8€ per auto per päivä.

Jos tavoitteena on lisätä julkisen liikenteen käyttöä, on tämä varmaankin kaikkein kallein mahdollinen tapa. Julkista liikennettä tuetaan noin 50%:lla, eli euron pintaan per päivä. Liityntäpysäköinnin kautta saatu julkisen liikenteen lisäkäyttäjä vaatisi noin 400% subvention. Sille rahalle on parempaakin käyttöä.

4. Mittakaava

Liityntäpysäköinnin vaikutus Helsingin liikenteeseen on olematon. Tällä hetkellä liityntäpysäköintipaikkoja löytyy koko pääkaupunkiseudulta 5674 . Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on yhteensä 547075 autoa, töihin sukkuloivia autoja samalle alueelle on 110000. Liityntäparkit löytyvät siis noin prosentille. Vaikka liityntäpysäköinnin määrä moninkertaistettaisiin, ei niihin silti mahtuisi kuin murto-osa pääkaupunkiseudun kulkuneuvoista. Ja kuten edellä tuli todettua, niiden paikkojen rakentaminen on todella kallista ja kannattamatonta.

5. Milloin liityntäpysäköinti on hyvä vaihtoehto?

Jonkinlainen määrä liityntäpysäköintipaikkoja on kuitenkin perusteltua olla olemassa. Miten, millaisia ja mihin niitä sitten kannattaisi rakentaa?

Ensinnäkin niiden rakentaminen tulee jättää markkinoiden tehtäväksi. Markkinoita voidaan kehittää esim. toteuttamalla kaupunkisuunnitteluviraston pysäköintipolitiikkaraportista löytyviä toimintatapoja. Jos pysäköinti keskustassa olisi nykyistä kalliimpaa, muuttuisi parkkitalojen rakentaminen syrjemmälle vastaavasti kannattavammaksi. Ja ongelma korjaisi itse itsensä.

Ihan joka paikkaan ei voi myöskään melun ja pienhiukkaspäästöjen vuoksi rakentaa asuntoja. Tällaisia tontteja löytyy varmasti esim. Itäväylän varrelta kohtuullisen etäisyyden päässä metroasemista. Myös luovien ratkaisujen tulisi olla mahdollisia: esim. parkkihallin rakentaminen pariin alimpaan kerrokseen ja sen päälle asuntoja. Toivottavasti Helsingin parkkinormi taipuu tällaiseen.

Huomattavan paljon autopaikkoja kannattavampaa on polkupyöräpysäköinnin lisärakentaminen – muutaman kilometrin fillarimatkan päässä asuu kuitenkin suuri osa liityntäpysäköijistä. Polkupyöriä saadaan yhden parkkiruudun viemään tilaan toistakymmentä.

Tässä videossa on kuvia 10000 polkupyörän parkista Groningenissä. Yhdessä parkkilaitoksessa siis melkein tuplasti kulkuneuvoja koko pääkaupunkiseudun liityntäparkkeihin verrattuna.

Pähkinänkuoressa: julkista liikennettä kannattaa tukea tukemalla julkista liikennettä, ei rakentamalla parkkipaikkoja. Liityntäpysäköinti on kallis ja tehoton ratkaisu liikenneongelmiin.

Vihdoinkin kaupunkipyöriä Helsinkiin!

Maanantai-illan kaupunginhallituksessa meille esiteltiin suunnitelmia Helsingin uudeksi kaupunkipyöräjärjestelmäksi. Vihdoinkin moderni systeemi on tulossa näillekin leveysasteille!

Tältä voi kolmella sepällä näyttää 2014! (Kuva: HKL)

Helsingin edellinen kaupunkipyöräkokeilu oli susi jo syntyessään – fillarit, joiden käyttäjillä ei ollut mitään vastuuta pyörästä oli tuomittu epäonnistumaan. Ilkivalta ja puhdas sikailu eivät kannustaneet käyttämään pyöriä, joilla ajaminenkaan ei ollut kovin mukavaa. Tällä kertaa käyttäjät identifioidaan joko matka- tai luottokortilla ja käyttäjällä on pyörästä vastuu palautukseen saakka. Vastaavia systeemejä on käytössä ulkomailla monessa paikassa, mm. Lontoossa ja Pariisissa. Tsygät ovat myös selvästi edellisiä laadukkaampia.

Ideana on toteuttaa järjestelmä vaiheittain siten että ensimmäiset 500 pyörää ja 50 pyöräasemaa otettaisiin käyttöön toukokuussa 2014. Sitten järjestelmää toivottavasti laajennettaisiin 2015-2017 kattamaan huomattavasti laajempi alue, jolloin asemia olisi 150 ja pyöriä 1500.

(Kuva: HKL)

Miksi fillarit sitten olisivat hyvä idea? Mihin niitä tarvitaan?

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikenteen kokonaisuutta. Ne paikkailevat muiden joukkoliikennemuotojen ongelmia. Erityisen selväksi idea tulee ns. ”viimeisen kilometrin ongelman” kautta:

(Kuva: HKL)

Kaupunkipyörää voi ajatella liityntäpysäköinnin kaltaisena palveluna. Se on vaan liityntäpysäköintiä monikäyttöisempi ja huomattavasti edullisempi ratkaisu – ”henkilökohtainen julkinen liikenne”. HKL onkin laskenut matka-aikahyödyiksi noin 375 000€ per vuosi. Lisääntyvän pyöräilyn myötä syntyvien terveyshyötyjen arvioidaan olevan noin 3,4 miljoonaa. Lisäksi kaupunkipyörät ovat mahtava palvelu myös turisteille.

Entäs sitten hinta? Mitä tämä lysti maksaa? Taasko nettomaksajaheteroautoilijaa sorretaan? Ei. Kaupunkipyöräjärjestelmä on täysin mainos- ja käyttäjärahoitteinen. Nämä fillarit eivät siis maksa kaupungille mitään, nada, zero, niente, nothing, det kostar ingenting!

Tätä pyöräilyhanketta ei voi kyllä millään järkevällä perusteella vastustaa. Loistavaa! Hyvä Helsinki!

Talvipyöräilystä

Olen pyöräillyt talven yli viimeiset kolme vuotta ja ajaminen lumisessa maisemassa tuntuu ihan normaalilta. Oikeastaan fillaroinnin keskeyttäminen säiden kylmettyä tuntuisi todella kummalliselta. Eihän pieni kylmä haittaa yhtään mitään jos vaan takki on lämmin ja varpaat kuivat. Talvipyöräilyyn suhtaudutaan nettikeskusteluissa usein kuitenkin kuin se olisi jotain todella, todella extremeä hardcore-fillistelyä.

On aika tehdä talvipyöräilystäkin ihan normaalia. Mitä tarvitaan ja mistä kiikastaa?

1. ”Etkö sä tajuu että Helsinki ei oo mikään Kööpenhamina vaan meillä on talvi?”

Joo, tajuan. Mutta ei se talvi sinällään mitään ulkoilua estä. Hemmetti sentään, kansallisylpeytemme on urheilulaji, jossa sauvotaan tuntikausia pitkin ja poikin lumista metsää. Pyöräilyn kohdalla ei kuitenkaan puhuta kuin muutamasta kymmenestä minuutista ulkoilmaa kerrallaan. Kyllä näillä geeneillä se pitäisi kestää. Ja kyllä sitä talvea on Köpiksessäkin:

Talvea Köpiksessä.

Suomen pyöräilyn ja erityisesti talvipyöräilyn ykköskaupunki on muuten Oulu, joka, viimeksi kun tsekkasin, sijaitsee noin 530 kilometriä pohjoisempana kuin Helsinki. Oulussa fillaroidaan ympäri vuoden lähes kaksi kertaa enemmän kuin Helsingissä ja pyöräilyn osuus matkasuoritteesta on keskellä talveakin noin 10 – 12 %.

Talvipyöräily Helsingissä ei voi olla mahdotonta, jos se on täysin mahdollista yli 500 kilometriä pohjoisempana. Mikä Oulun sitten erottaa Helsingistä?

2. It’s the kunnossapito, stupid!

Yksinkertaisesti Oulu ottaa talvipyöräilyn tosissaan. Ja se tarkoittaa käytännön tasolla sitä että pyöräväylistä ja pyöräilijöistä pidetään huolta ympäri vuoden. Ei tää ole mitään rakettitiedettä.

Tuoreena esimerkkinä Oulun perustama nettipalvelu, josta voi tarkastaa pyöräteiden auraustilanteen lumisina aamuina. Umpihankeen ei tarvitse lähteä polkemaan ja tarvittaessa voi valita vaikka vähän pidemmän reitin, joka on jo ehditty aurata.

Helsingissä homma ns. kusee. Tältä näyttää ”pyöräkaista” Stockmannin edustalla:

Etsi kuvasta pyöräkaista. Vinkki: se on ton lumikasan alla.

Laadukas talvikunnossapito on talvipyöräilyn suosion ylivoimaisesti tärkein kysymys. Auraamattomalla Kulosaaren sillallapuskeminen ei vaan ole kivaa oli kuinka fanaattinen fillanisti tahansa.

Pääpyöräväylien talvikunnossapito tulee olla säännöllistä, luotettavaa, laadukasta ja siitä tulee tiedottaa reaaliaikaisesti. Kun nämä perusasiat hoidetaan kunnolla, talvipyöräilyn määrä lisääntyy kuin itsestään. Toki myös yhtenäiset pyöräväylät – kunnolliset pyöräkaistat ja baanat auttavat.

3. Rätei ja lumpui

Talvipyöräily on helppoa ja mukavaa, mutta vielä helpompaa ja mukavampaa siitä tulee kun satsaa hiukan varusteisiin. Omat talvi- ja syyspyöräilyvarusteeni ovat:

Nastarenkaat

Talvipyöräilen leveärenkaisella kuormapyörälläni johon minulla on Schwalben nastarenkaat, jotka alla nousee helposti vähän jäisempääkin mäkeä. Näyttävät maksavan nykyisin noin neljäkymppiä kappale.

Tuulensuoja

Hyvät hanskat ovat tarpeen. Satsasin tänä talvena laadukkaisiin goretex-suojattuihin ”lasketteluhanskoihin”, enkä ole katunut vaikka noin 80€ hinta hiukan kirvelikin.

Pari vuotta sitten hankin ”Mac in a Sac” -merkkisen ulkoasun, joka pitää tuulta ja vettä. Pieneen pakettiin menevät takki ja housut kulkevat syksyisin kätevästi repun pohjalla ja pakkasella niitä voi käyttää halutessaan erillisenä ulkokerroksena. Viima ja vesi pysyvät ulkona ja lämpö sisällä. Kustannus oli noin satasen ja näille on ollut käyttöä ihan vaan muutenkin ulkoillessa.

Lisäksi minulla on pyöräilykypärän alle hyvin mahtuva ohut urheilupipo ja erittäin kylmiä kelejä varten ”kommandopipo” – sitä en ole kyllä tänä vuonna tarvinnut kuin muutamana päivänä.

Valot

Talvella Suomessa on pimiää. Kaupunkipyöräilijällä on oltava valot. Ei siksi että lamppua tarvitsisi nähdäkseen itse eteensä, katuvalaistus hoitaa kyllä sen, vaan siksi että muut tiellä kulkijat, erityisesti autoilijat, havaitsevat pyöräilijän.

Led-valo on halpa henkivakuutus: löysin syksyllä vaalikampanjaani varten polkupyörälamppuja Tigeristä kolmella eurolla. Mukana siis kaksi valoa – eteen valkoinen ja punainen taakse. Joulukuussa hankin lisäksi Velosportista pienen mutta tehokkaan Blackburn -merkkisen usb:llä ladattavan pyörälampun, jolle tuli hintaa joitain kymppejä. Tarrakiinnitteiset lamput lähtevät kätevästi taskuun kun pyörän jättää kadulle parkkiin.

Yhteensä talvipyöräilyn mahdollistavat varusteet maksoivat pari sataa euroa. Suurinpiirtein saman verran kuin yksi auton talvirengas.

Talvipyöräilyyn tarvitaan siis kolmea asiaa:
1. Parempaa väylien kunnossapitoa
2. Hiukan varusteita
3. Hiukan asennetta

Kaupungin duuni on hoitaa ykkönen nykyistä selvästi paremmin. Pyöräilijät hoitavat loput itse. Talvipyöräily on jo nyt silmämääräisesti arvioiden yleisempää kuin vain muutama vuosi sitten – pyöräilyn suosio nostaa hitaasti mutta varmasti myös talvella fillaroivien määrää.

Talvipyöräily ei ole mitään erikoishommaa – se on ihan tavallista liikennettä siinä kuin talviautoilu ja talvikävelykin.

Vilkkuhanskat

Välillä vähän propellipääosastoakin.

Erityisesti näin pimeään vuodenaikaan valot ovat fillarissa äärimmäisen tarpeelliset – kaupungissa ei niinkään sen takia että pyöräilijä itse näkisi paremmin mihin ajaa, vaan että pyöräilijä nähdään. Ledilamput eivät nykyisin maksa juuri mitään ja valotehoakin on riittävästi.

Pyöräilijän pitää kuitenkin usein myös kääntyä. Valoisalla käsimerkin näyttäminen ei ole ongelma, mutta pimeässä musta hanska saattaa helposti jäädä autoilijalta huomaamatta.

Mietinkin olisiko mahdollista valmistaa pyöräilijöille ”vilkkuhanskat”. Eli käsine, jonka selkäpuolella olisi oranssi kääntymistä merkkaava valo. Valo menisi päälle kättä heilauttamalla ja toimisi yhtäjaksoisesti esim. 10 sekuntia. Kiihtyvyysanturi ja led-valo ei voine olla mahdoton yhdistelmä toteuttaa?

Olisiko tässä mitään järkeä? Olisiko tällainen hanska täysin turha?

Ainakin voisi suunnitella pyöräilyhanskat, joissa olisi käden selkämyksessä kunnon heijastin. Sellaiset voisin askarrella vaikka ihan itsekin.

Valoja kansalle joka pimeydessä pyöräilee

Klassinen slogan, ”build it and they will come”, on toiminut myös Helsingissä – paremmat ja turvallisemmat pyöräilyväylät ovat lisänneet pyöräilyä merkittävästi. Pyöräkaistat, pyörätaskut, baana ja lisääntyvä pyöräily itsessään ovat saaneet aikaiseksi itseään ruokkivan positiivisen kierteen. Tästä on hyvä jatkaa.

Lisääntynyt pyöräily on muuttanut myös keskimääräistä pyöräilijää: enää yleisin fillaristi ei ole kumipuvussa kiitävä urheilijanuorukainen, vaan pyöräily on ihan normaali kulkuväline kaiken ikäisille ja näköisille liikkujille – työmatkaliikenteessäkin. Myös tavarafillareita on tänä vuonna tullut vastaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pyöräilykulttuuri kehittyy!

Kuva ”shoupiest” – Mike Shoup / Flickr cc-lisenssi

Lisääntynyt pyöräily lisää myös meidän fillaristien vastuuta ja hyvin suunnitellussa liikenneympäristössä sääntöjen noudattaminen käykin kuin itsestään. Eräästä asiasta jokainen pyöräilijä on kuitenkin itse vastuussa: valoista.

Pyöräilykausi ei pääty kuulaisiin kesäiltoihin. Etenkin näin syksyllä valoton pyöräilijä on vaaraksi sekä itselleen, muille pyöräilijöille että jalan liikkuville. Päteviä perusteluita pimeänä pyöräilyyn ei ole. Liikkuvan poliisin muutaman viikon takaisessa valoratsiassa yli puolet ajoi valotta. Ja Töölönlahdella vain 20 prosentilla oli lamppu. Ei näin. Meidän pyöräilijöiden on petrattava.

”Put your money where your mouth is” -hengessä jaan lauantaina 50 led-pyörälamppusettiä ilmaiseksi pyöräilijöille Baanan Musatalon päässä klo 13-15. Tervetuloa hakemaan omasi. Samalla voit kysyä minulta muistakin kuntavaaleihin liittyvistä teemoista. Nähdään lauantaina Baanalla!

Lisää Stadia Helsinkiin! 992