Välillä vähän propellipääosastoakin.
Erityisesti näin pimeään vuodenaikaan valot ovat fillarissa äärimmäisen tarpeelliset – kaupungissa ei niinkään sen takia että pyöräilijä itse näkisi paremmin mihin ajaa, vaan että pyöräilijä nähdään. Ledilamput eivät nykyisin maksa juuri mitään ja valotehoakin on riittävästi.
Pyöräilijän pitää kuitenkin usein myös kääntyä. Valoisalla käsimerkin näyttäminen ei ole ongelma, mutta pimeässä musta hanska saattaa helposti jäädä autoilijalta huomaamatta.
Mietinkin olisiko mahdollista valmistaa pyöräilijöille ”vilkkuhanskat”. Eli käsine, jonka selkäpuolella olisi oranssi kääntymistä merkkaava valo. Valo menisi päälle kättä heilauttamalla ja toimisi yhtäjaksoisesti esim. 10 sekuntia. Kiihtyvyysanturi ja led-valo ei voine olla mahdoton yhdistelmä toteuttaa?
Olisiko tässä mitään järkeä? Olisiko tällainen hanska täysin turha?
Ainakin voisi suunnitella pyöräilyhanskat, joissa olisi käden selkämyksessä kunnon heijastin. Sellaiset voisin askarrella vaikka ihan itsekin.
Tekisin tämän mieluummin rannekkeena. Todella kylmällä pitää olla useammat hanskat päällekäin, mutta tahtoisin näkyä silloinkin. Ostaisin.
Päälle napsautettava heijastinnauha tosin toimisi jo helppona heijastinversiona. Saatan innostua ostamaan.
Tällaisia on jo saatavilla: tuttava osti itselleen NYCistä. Ainakin Saucony tekee. Mutta ei taida olla vielä kiihtyvyysantureilla varustettuja.
http://en.saucony.co.uk/store/SiteController/sauconyUK/subcategory?catId=cat10411962&subCatId=cat5380159&
Tarvitseeko monikin pyöräilijä ylöspäin osoittavia valoja?
Nyt en tajunnut.
Anonyymi varmaan ajattelee, että hanskan valo osoittaa taivaalle, kun käsi on puristettuna ohjaustankoon. Mutta jätti luonnollisesti lukematta, että ideahan oli, että valo syttyy vasta kun käsi heilautetaan sivulle.
Mutta toisaalta, miksei vain asentaisi pyörään vilkut? Jos vain saisi kehitettyä mahdollisimman helpon asennuksen. Olisi musta omiaan viestimään sitä, että tässä on ihan oikea ajoneuvo eikä mikään kävelijä tangon päällä. Kun moottoripyörissäkin on, niin miksei polkupyörissä?
Jättäisin pois kiihtyvyysanturin ja toteuttaisin vilkun päälle kytkemisen peukalon ja etusormen päässä olevalla kontaktilla. kun peukalon ja etusormen päätä koskettaa yhteen vilkku käynnistyisi. Helppo toteuttaa LilyPadillä ja johtavalla langalla + muutamalla ledillä
http://www.arduino.cc/en/Main/ArduinoBoardLilyPad
Mietin tänään ajaessa tätä ja ainakin näillä keleillä oma puristusotteeni tangosta aiheutti sen että peukalo ja etusormi olivat lähes jatkuvasti kosketuksissa.
Ymmärrän että teknisesti tämä olisi varmastikin helpoin toteuttaa näin, mutta ”käyttöliittymänä” tää ei tunnu luontevimmalta.
Nooh… entäs peukalo + pikkusormi … Kytkin on vaan aikapaljon edullisempi/vikasietoisempi/simppelimpi kuin kiihtyvyys anturi joka varmasti myös false triggaantuis jos ajais pyörällä tarpeeksi lujaa tms. Periaatteessa vilkkuledi+ paristo, kytkimellä riittäis ilman et tarttis lähtee ohjelmoimaan mitään sen erikoisempaa.
Hyvältä projektilta vaikuttaa kumminkin ei siinä mitään.
Joo.
Itse mietin samaa asiaa eilen aamulla kun ajoin töihin peräkkäin oli sekä amispoika että fillari. Kummastakaan ei nähnyt mihin oli kääntymässä.
Hanska on hyvä idea mutta ei toimi kesällä. Ranneke ehkä parempi. Jos on mopo/moottoripyörähanskat voisi vilkku olla hanskan selässä. Tärkeintä on että se vilkkuu vain silloin kun se pitää, ei esim kun katsoo kelloa tai ottaa kännyä taskusta. Eli vain kun käsi on suorassa sivulle. Ja vilkkuu sen 10-15 sekunttia sen jälkeen kun laskee käden alas JA liikuu eteenpäin.
Kiinnitys ehkä voisi olla sellainen että voi laittaa rannekkeeseen tai hanskaan. Velcro tms.
Patenttia kehiin vaan ja hakemaan joukkorahoitusta