Re: Anna-Stina Nykänen (HS)

Anna-Stina Nykänen kirjoitti aamun Hesariin pitkän kolumnin otsikolla ”Pyöräilijöiden vallankumous on pelottava ajatus”. Kirjoituksessa oli useampi niin yleinen väärinkäsitys että se kaipaa muutaman rauhoittavan kommentin.
nykanen
Anna-Stina kysyy heti ingressissä että ”Helsinkiä rakennetaan pyöräilijöille. Miten kaikki muut pääsevät kulkemaan?”. Vastaan: paremmin.

Kaupungissa asuu paljon ihmisiä. Ihmiset liikkuvat. Jotta mahdollisimman moni mahtuisi liikkumaan ja jotta liikkuminen olisi luotettavaa, turvallista, terveellistä, mukavaa ja ympäristöystävällistä, on kaupunkialueella suunnittelussa päätetty priorisoida kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja kuljetuksia yksityisautoilun edelle. Ei siis ensinnäkään vain pyöräilyä, vaan kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Miksi sitten pitää priorisoida? Eikö voitaisi toimia tasa-arvoisesti ja edistää kaikkia liikkumismuotoja?

Priorisointia on pakko tehdä Helsingin kantakaupungissa, sillä katutila on rajallinen. Vaikka kuinka haluaisimme, me emme voi aina yhtäaikaisesti parantaa sekä kävelyn, pyöräilyn, ratikoiden, bussien ja henkilöautojen liikkuvuutta. Katutila vaan loppuu kesken kun seinät tulevat vastaan. Manskulle ei lisää kaistoja saa purkamatta taloja – ja silloin taas tuhoutuu se kaupunki.

Toisaalta voi ajatella että priorisointia on tehty jo vuosikymmeniä – sen priorisoinnin ykkönen oli vaan henkilöauto. Niin kadunvarsille pysäköitynä kuin jalkakäytäviä kaventamassa.

Miksi sitten suositaan nimenomaan kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä?

Yksinkertaisesti siitä syystä että ne käyttävät tilaa tehokkaasti – samalla kaistamäärällä mahtuu kulkemaan paljon enemmän ihmisiä kun meillä on jalkakäytävä, ratikka- tai pyöräkaista henkilöautokaistan sijaan. Erot ovat yllättävän rajut, mutta miettikääpä esim. Mannerheimintietä Forumin kohdalla – montako ihmistä istuu niissä henkilöautoissa neljällä kaistallaan ja moniko kävelee? Ja yhteen ratikkaan mahtuu enemmän ihmisiä kuin kaikkiin autoihin yhteensä.
liikennemuotojen_välityskykyKaupungin kasvaessa kysymys katutilasta muuttuu yhä tärkeämmäksi: jos kaikki tulevat helsinkiläiset liikkuisivat henkilöautolla, katumme tukkeutuisivat täysin käyttökelvottomaksi muutamassa vuodessa. Mitä useampi liikkuu jollain muulla kulkuneuvolla, sitä useampi pystyy kaupungissamme liikkumaan.

Meidän on suosittava kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä, jotta kaupungissa liikkuminen olisi sujuvaa myös tulevaisuudessa. Hiukan paradoksaalisesti siis muun liikenteen suosiminen on henkilöautoilijan etu vaikka se ei ruuhkassa seistessä siltä tuntuisikaan. Kadun ”kapasiteetti” kasvaa.
liikennemuodotNykänen kysyy vielä miksi ”pieni joukko” on päättänyt näin. Vertaapa Helsingin kaupunginhallitusta, päätöksen sinetöinyttä toimielintä, stalinisteihinkin. Varmasti ensimmäinen kerta Lasse Männistölle! Itse olen tällaisena viherhippinä jo tottunut olemaan yhtäaikaisesti sekä kamala uusliberaali että stalinisti. Mutta kysymys on sinällään hyvä – jos priorisointia, pyöräväyliä ja joukkoliikenne-etuuksia rakennettaisiin vain pienen vähemmistön edun nimissä, niin hulluahan se olisi.

Onneksi näin ei ole. Vuonna 2014 Helsingin niemen rajan ylittävistä matkoista tehtiin 73% julkisella liikenteellä. Ja kantakaupungin sisäisistä matkoista henkilöautolla tehdään vain 12% – suurin piirtein saman verran kuin pyöräillen, mutta selvästi vähemmän kuin julkisilla kulkuvälineillä tai kävellen.
kantakaupungin_matkamuodotKaupunkiliikenteen priorisointi perustuukin siis selvän enemmistön kulkumuodon priorisointiin. Onko se todella sellainen vallankumous jota tarvitsee pelätä? Itse uskon sen auttavan meitä kaikkia liikkumaan sujuvammin, oli kulkuneuvona sitten fillari tai foordi.

Kaupunkiliikenteen prioriteetit

Aloitetaan tästä kuvasta. Siinä on maaseutua Nurmijärvellä.

Maaseudun tunnistaa siitä että siellä on, no, maaseutua: asutus on harvaa, metsää löytyy ja peltoja. Nurmijärvi on maaseuduksi itseasiassa kohtuullisen tiheästi asutettu. Siellä elelee keskimäärin 112 asukasta neliökilometrillä. Jo esim. Orimattilassa lukema on huomattavasti alhaisempi, noin 21 asukasta neliökilometrillä.

Tällaisessa ympäristössä paras liikkumismuoto on henkilöauto. Välimatkat ovat pitkiä, työpaikat sijaitsevat usein kymmenien kilometrien päässä ja joukkoliikenne on olematonta. Täysin ymmärrettävää sillä toimiakseen hyvin joukkoliikenne tarvitsee, no, joukkoja.

Toisessa kuvassa on puolestaan kaupunkia. Kallion paikkeilta. Kuva on samassa mittakaavassa kuin edellinen.

Kaupungin tunnistaa siitä että se on, no, kaupunkia: siellä elää paljon ihmisiä tiiviisti päällekkäin ja sivuittain. Helsingissä asuu noin 1400 asukasta neliökilometrillä ja Suomen tiheimmin asutetussa kaupunginosassa Kalliossa vielä huomattavasti enemmän: 9311 per km2.

Kaupungissa puolestaan joukkoliikenne on tarpeen yksinkertaisesti siitä syystä että katutilaa on talojen välissä rajallisesti ja ihmisiä on paljon. Helsingissä kaikki eivät vaan mahtuisi kaduille omilla autoillaan yhtä aikaa vaikka kuinka yrittäisimme. Tämä kuvaaja kertoo asian yksinkertaisesti:

(Lähde: Liikenne yhdyskunnan suunnittelussa, Kari Ojala 2003, Ympäristöopas 104)

Ratikka omalla kaistallaan on noin kymmenen kertaa henkilöautokaistaa tehokkaampi tapa kuljettaa ihmisiä paikasta A paikkaan B. Ja tämä on fakta eikä mielipide. Onneksi kaupungissa joukkoliikenne kuitenkin toimii koska, no, kaupungissa on niitä joukkoja.

Helsingin niemen ylittävistä matkoista tehdään 72,5% julkisella liikenteellä. Kantakaupungissa yksityisautolla ajetaan vain 12% matkoista – suurinpiirtein saman verran kuin fillarilla ja monta kertaa vähemmän kuin kävellen tai julkisilla. Henkilöautoja varten sekä varataan katutilaa että tehdään investointeja selvästi enemmän kuin mikä sen liikennemuoto-osuus on.

Yksityisautoilun ongelmallisuus kaupunkiliikenteessä ei kuitenkaan rajoitu vain kaistojen puutteeseen – jossain ne autot täytyy myös säilyttää kun niillä ei ajeta. Ehkä hiukan epäintuitiivisesti Helsingin niemellä omistetaan eniten autoja per neliökilometri vaikka vähemmistö asukkaista omistaa auton! Tämä on perussyy sille miksi auto mahtuu pihalle parkkiin Nurmijärvellä, mutta ei enää Töölössä.

Autojen määrä per neliökilometri Uudellamaalla.

Ja pysäköidyt autot luovat helposti erittäin epämiellyttävää asumisympäristöä. Kuvassa kaksi sisäpihaa Helsingistä.

Kumman pihapiirin taloyhtiöissä asuisit mieluummin?

Kaupunkiliikenteessä tarvitaan erilaisia ratkaisuja ihmisten liikkumistarpeisiin kuin Nurmijärvellä.

Onneksi meidän ei täällä Helsingissä tarvitse keksiä ratkaisuja aivan yksin – näiden täsmälleen samojen ongelmien kanssa painiskelevat kaupunkisuunnittelijat ympäri Euroopan. Tilaa on vähän, ihmisiä paljon ja autoiluinfrastruktuurin rakentaminen kallista.

Kaupunkiliikenteen kehittämisen prioriteettijärjestys tuleekin olla tehokkaammasta tehottomampaan:
1. Kävely
2. Julkinen liikenne
3. Pyöräily
4. Yksityisautoilu

Prioriteettijärjestys ei johdu pahantahtoisuudesta, ”autovihasta” tai silkasta ituhippeydestä. Henkilöauto on ehdottomasti tärkeä ja välttämätön osa kaupunkiliikennettä. Tämä vaan on se järjestys, jolla liikutellaan suurta määrää ihmisiä rajoitetussa katutilassa tehokkaasti, edullisesti ja kestävästi. Ja kuin bonuksena näillä prioriteeteilla suunniteltu kaupunki on myös miellyttävämpi, turvallisempi, terveellisempi ja kauniimpi kuin autoilun varaan rakennettu suurlähiö.