Anna-Stina Nykänen kirjoitti aamun Hesariin pitkän kolumnin otsikolla ”Pyöräilijöiden vallankumous on pelottava ajatus”. Kirjoituksessa oli useampi niin yleinen väärinkäsitys että se kaipaa muutaman rauhoittavan kommentin.

Anna-Stina kysyy heti ingressissä että ”Helsinkiä rakennetaan pyöräilijöille. Miten kaikki muut pääsevät kulkemaan?”. Vastaan: paremmin.

Kaupungissa asuu paljon ihmisiä. Ihmiset liikkuvat. Jotta mahdollisimman moni mahtuisi liikkumaan ja jotta liikkuminen olisi luotettavaa, turvallista, terveellistä, mukavaa ja ympäristöystävällistä, on kaupunkialueella suunnittelussa päätetty priorisoida kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja kuljetuksia yksityisautoilun edelle. Ei siis ensinnäkään vain pyöräilyä, vaan kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Miksi sitten pitää priorisoida? Eikö voitaisi toimia tasa-arvoisesti ja edistää kaikkia liikkumismuotoja?

Priorisointia on pakko tehdä Helsingin kantakaupungissa, sillä katutila on rajallinen. Vaikka kuinka haluaisimme, me emme voi aina yhtäaikaisesti parantaa sekä kävelyn, pyöräilyn, ratikoiden, bussien ja henkilöautojen liikkuvuutta. Katutila vaan loppuu kesken kun seinät tulevat vastaan. Manskulle ei lisää kaistoja saa purkamatta taloja – ja silloin taas tuhoutuu se kaupunki.

Toisaalta voi ajatella että priorisointia on tehty jo vuosikymmeniä – sen priorisoinnin ykkönen oli vaan henkilöauto. Niin kadunvarsille pysäköitynä kuin jalkakäytäviä kaventamassa.

Miksi sitten suositaan nimenomaan kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä?

Yksinkertaisesti siitä syystä että ne käyttävät tilaa tehokkaasti – samalla kaistamäärällä mahtuu kulkemaan paljon enemmän ihmisiä kun meillä on jalkakäytävä, ratikka- tai pyöräkaista henkilöautokaistan sijaan. Erot ovat yllättävän rajut, mutta miettikääpä esim. Mannerheimintietä Forumin kohdalla – montako ihmistä istuu niissä henkilöautoissa neljällä kaistallaan ja moniko kävelee? Ja yhteen ratikkaan mahtuu enemmän ihmisiä kuin kaikkiin autoihin yhteensä.
Kaupungin kasvaessa kysymys katutilasta muuttuu yhä tärkeämmäksi: jos kaikki tulevat helsinkiläiset liikkuisivat henkilöautolla, katumme tukkeutuisivat täysin käyttökelvottomaksi muutamassa vuodessa. Mitä useampi liikkuu jollain muulla kulkuneuvolla, sitä useampi pystyy kaupungissamme liikkumaan.

Meidän on suosittava kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä, jotta kaupungissa liikkuminen olisi sujuvaa myös tulevaisuudessa. Hiukan paradoksaalisesti siis muun liikenteen suosiminen on henkilöautoilijan etu vaikka se ei ruuhkassa seistessä siltä tuntuisikaan. Kadun ”kapasiteetti” kasvaa.
Nykänen kysyy vielä miksi ”pieni joukko” on päättänyt näin. Vertaapa Helsingin kaupunginhallitusta, päätöksen sinetöinyttä toimielintä, stalinisteihinkin. Varmasti ensimmäinen kerta Lasse Männistölle! Itse olen tällaisena viherhippinä jo tottunut olemaan yhtäaikaisesti sekä kamala uusliberaali että stalinisti. Mutta kysymys on sinällään hyvä – jos priorisointia, pyöräväyliä ja joukkoliikenne-etuuksia rakennettaisiin vain pienen vähemmistön edun nimissä, niin hulluahan se olisi.

Onneksi näin ei ole. Vuonna 2014 Helsingin niemen rajan ylittävistä matkoista tehtiin 73% julkisella liikenteellä. Ja kantakaupungin sisäisistä matkoista henkilöautolla tehdään vain 12% – suurin piirtein saman verran kuin pyöräillen, mutta selvästi vähemmän kuin julkisilla kulkuvälineillä tai kävellen.
Kaupunkiliikenteen priorisointi perustuukin siis selvän enemmistön kulkumuodon priorisointiin. Onko se todella sellainen vallankumous jota tarvitsee pelätä? Itse uskon sen auttavan meitä kaikkia liikkumaan sujuvammin, oli kulkuneuvona sitten fillari tai foordi.