pikahuomioita japanista

Käytiin keikkareissulla Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa. (Japanin suurin sekä kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat kaupungit.) Hieno reissu, onnistuneita keikkoja, mahtava maa, ystävällisiä ihmisiä, erinomaisesti organisoitu kiertue. Muutamia pikaisia huomioita:

japan6 (1)

1. 24/7/365

Ainakin suurimmissa kaupungeissa on lähes joka kadunkulmassa marketti, joka on auki ympäri vuorokauden. Loistavaa. Lisäksi kaduilla on juoma-automaatteja. Sopivahko asukasstiheys minun makuuni.

japan42. autot

Japanissa on autoille kaksi eri veroluokkaa, joista halvemman erottaa helposti keltaisista rekisterikilvistä. Halvemmat ovat ulkoisesti todella pieniä lähinnä ”mopoauton” oloisia menopelejä. Mutta niitäkin on kaikkia mahdollisia eri laatuja avolava-autoista ”urheiluautoihin”.

Miksei Suomeenkin voitaisi luoda kokonaan uutta veroluokkaa todella pienille (ja vähäpäästöisille) autoille?

japan8

3. pysäköintipaikat

Tokiossa autoa ei saa ostaa, jollei omista käyttöoikeutta parkkipaikkaan. Näin autojen määrä pysyy edes jotakuinkin kurissa.

Pysäköintilaitoksia on todella paljon ja niissä on suomalaisittain mielenkiintoisia ratkaisuja. Esimerkiksi autohissi on tilankäytöllisesti paljon tehokkaampi kuin ajettava luiska.

japan3

4. tiet

Tietullit moottoriteillä, moottoritiet katujen päällä silloilla. Kaupunki ainakin neljässä eri tasossa: metro/maanalainen, katu, junasilta, moottoritiesilta. Futuristista, mutta ei järin kaunista tai viihtyisää. Silti varmaan ainoa mahdollinen ratkaisu noilla asukastiheyksillä.

5. junat

Junat ja metrot kulkevat todella täsmällisesti. Kellon voi tarkistaa junan kulusta eikä toisin päin kuten…

Vuorovälit olivat myös mielenkiintoisia. Esim. Nagoyan lentoaseman suuntaan junia lähti asemalta 2 minuutin välein. Metron automatisointia on Helsingissä perusteltu vuorovälien tiivistämisellä, jonka pitäisi olla mahdotonta, jos ihmiset kuskaavat junia. Ei siltä näytä Japanilassa. Olivatko muutkin automatisoinnin perusteet yhtä tuulesta temmattuja?

Tokion ja Osakan välisen luotijunan vuoroväli oli 8 minuuttia. Käsittämätöntä. Mahtavaa. Varmasti nopeampaa kuin lentäminen, juna kun kulkee suoraan keskustasta keskustaan.

japan1

6. siisteys ja huono-osaisuus

Japani on todella siisti maa. Tupakantumppeja ja purkanjämiä ei kaduilla näy. Ei myöskään juoppoja tai kerjäläisiä Euroopan malliin. Muutamia toki suurimilla asemilla, mutta joko Japanissa ei ole päihdeongelmaa tai sitten se on siivottu jonnekin näkymättömiin.

Metroissa ja paikallisjunissa ei heikompisosaisia ollut lainkaan. Liekö kulkuporttijärjestelmän ansiota? Siistiytyisikö myös Helsingin metro porteilla? (En kannata niiden hankkimista – niin erilainen yhteiskunta Japani on, että mitään suoraa johtopäätöstä ei voida vetää.)

japan2

7. ruoka

Kalaa, kalaa, levää, nilviäisiä, äyriäisiä ja kalaa. Aivan mahtavaa kunhan vain uskaltaa. Miksi ihmeessä Helsingissä (ja lännessä ylipäätään) on vain sushi-ravintoloita kun japanilailla ruokakulttuurilla on paljon muutakin hienoa tarjottavaa?

Erikseen on pakko mainita, että sain Tokiossa aivan käsittämättömän hyvää tofua.

8.polkupyörät

Japanissa suurin osa fillareista oli ”naisten pyöriä”, myös miesten käyttämät. Lisäksi pieniä taittopyöriä oli todella paljon. Suomea useammin tsygissä oli myös suuri kori tavaroita varten. Pyörä vaikutti enemmän ”välttämättömältä käyttöesineeltä” kuin statussymbolilta tai urheiluvälineeltä. Ei työmatkalainen halua hikoilla jos ei ole pakko.

japan7

9. nuorison pukeutuminen

Osa japanin teineistä pukeutuu tavalla, joka näin länsimaisin silmin on lähinnä fetisistinen; todella lyhyitä minihameita, sukkanauhoja ja ehkä korsetiksi luokiteltavia vaatekappaleita kävelee kadulla vastaan keskellä päivää.

Seksuaalisuuden ilmaisemisen kulttuurinen standardi selvästi eroaa lännestä. Ehkä myös hyväksyttävyys. Länsimainen lapsiporno-keskustelu ei ilmeisesti ole rantautunut Japaniin asti. Mitä muuta voi ajatella tavallisissa ruokakaupoissa myytävistä manga-albumeista, joissa mustekalat harrastavat seksiä teelasisilmäisten neitojen kanssa?

10. kumartelu ja ruuhkat

Arigatoo saimaste! Hyvää ja kohteliasta palvelua saa kaikkialla. Jopa konduktööri kumartaa saapuessaan vaunuun tarkastamaan lippuja.

Ruuhka-aikaan metrossa kulki aivan käsittämätön määrä ihmisiä, mutta silti liikkuminen oli sujavaa; ei tönimistä, ei turhaa tunkua – japanilaiset ovat tottuneet korkeaan asukastiheyteen ja sen lieveilmiöihin.

japan5

11. kielitaito

Englannin kieli vaikuttaa todella vaikealta japanilaisille. Emme tavanneet koko reissulla kuin muutaman keskiverto suomalaisen tasoisesti englantia puhuvan. Ajatusten vaihto oli välillä aika hankalaa.

japan9

12. kaupunkisuunnittelu

Monet Japanin suurista kaupungeista tuhoutuivat täysin toisessa maailmansodassa. Jälleenrakentaminen tapahtui todella nopeasti ja ilman kokonaisuutta ohjaavaa suunnittelua. Tästä seurasi se, että esim. Tokiolla ei ole varsinaista ”keskustaa”. Se on vain valtava tiheästi pakattu matto asutusta ja liike-elämää.

Myöskään talojen ulkonäköä tai korkeutta ei tunnuttu valvottavan yhtä tarkasti kuin Suomessa. Pilvenpiirtäjiä tuntui olevan joka puolella. Talojen julkisivujen ollessa paikoitellen täysin järjettömiä – usein ne eivät olleet millään tavalla suhteessa ympäröiviin rakennuksiin tai edes ympäröivään maailmankaikkeuteen. Miltä näyttäisi viisimetrinen rapu äyriäisravintolan oven yllä Helsingissä?

japan10

13. fanitus

Nimikirjoitusjono suomalaiselle kansanmusiikkibändille konserttien jälkeen? Vain Japanissa. Aivan käsittämätön meininki. Lisäksi osa porukasta fanittaa nimenomaan pohjoismaita tai Suomea. Tapasimme Nagoyassa hahmon, joka oli jostain syystä erityisen kiinnostunut meänkielisestä humpasta. Vain Japanissa!

my shoes, rymy-eetu & Café Louhi

Välillä pitää mainostaa keikkojakin.

Olen tänään, huomenna, 11. ja 12.12. (to-pe) Studio Krunikassa soittamassa Janne Marja-Ahon soolo-teoksessa My Shoes. Hillitöntä menoa, liput 17€/10€! Suosittelen…

marjaaho

Huomenna juoksen taidepläjäyksen jälkeen suoraan viihde-elämän ytimeen, Rymy-Eetuun keikalle… Myin yhtyeemme Pasi K. & Hurmoksen sinne keikoille joka perjantai jouluun asti. Soitto soi klo 21-02 (neljä settiä). Liput vitosen. Tervetuloa sinnekin. Kaljaa litran tuopeista, kaksi saksalaista juomalaulua per setti ja reipas meininki. Mikäpäs siinä.

16.1. kannattaa laittaa myös kalenteriin! Silloin Orkestar Bordurka viihdyttää kansaa sirkustaiteilijoiden kanssa Espoon kulttuurikeskuksen Cafe Louhessa. ”Lämppärinä” Pekka Kuusiston ja Johanna Juholan duo Kraft levynjulkkarikeikallaan. Liput 15/10€(?). Hoba!

helppoa kun sen oikein oivaltaa

Viikko sitten avauduin festareiden takahuonetarjoiluista. Pakko laittaa tänne toissapäivänä vierailemani kyläjuhlien bäkkärin huoneentaulu.

Näin! Heleppoa! Heti tuli hyvä mieli! Tämän lisäksi kun pöytään kannetaan hapankaalia, bratwurstia ja kaljaa niin oikein oli mukavat iltamat. Taiteilijoilla oli kivaa ja yleisö viihtyi. Eikä maksanu palajoo!

keikkailu se on mikä ei kannata

Järjestin noin kuukausi takaperin musiikilliset iltamat ravintola Bellyyn Helsingin keskustassa. Soittamassa oli upea haitaristitar Johanna Juhola Roope Aarnion kanssa ja sekä maanmainio Orkestar Bordurkamme.

Ilta oli kesäkeskiviikoksi menestys – 117 lipun maksanutta kuulijaa. Ainakin Orkestarin osalta siinä olikin sitten tämän vuoden ”klubikeikkakiintiö” täynnä. Miksi? Muusikot, kuten muutkin ammattilaiset, haluavat rahaa tehdystä työstä ja ”lippuriski”-keikkailu ravintoloissa ei ole kannattavaa toimintaa bändeille, niin mukavaa kuin se onkin.

Selitän. Otetaan yksinkertaisuuden vuoksi myytyjen lippujen määräksi 100, joka on muuten suurinpiirtein esim. Semifinalin maksimi.

Meidän lipunhintamme oli 7€, joka sisälsi 2€ narikan. Ovimiehen liksan jälkeen rahaa jäljellä siis 500€.

Tuosta 500€:sta eurosta otetaan 8% arvonlisävero päältä pois. Arvonlisäveron määrä on 37,04€, joten verottajan (ensimmäisen puraisun) jälkeen jäljellä on 462,96€.

Jihuu! Melkein 80€ jää nassuun, niinkö? Ei suinkaan. Tuo 462,96€ jaetaan ravintolan ja yhtyeen kesken. Usein jakosuhde on 30:70, eli 30% ravintolalle ja loput orkesterille. Esimerkkiyhtyeellemme jää siis jaettava sadan myydyn lipun jälkeen 324,07€.

Jihuu! Melkein 50€ per soittaja siis? Ei suinkaan. Tuo summa tulee laskuttaa ravintolalta. Sitä ei saa ”puhtaana käteen” tai ”ruskeassa kirjekuoressa”. Itse käytän laskuttamiseen laskutus- ja palkanlaskentatoimistoa. Hasan veljesten Suomen palkkiopalvelut on erikoistunut muusikoiden keikkaliksojen laskuttamiseen. (Voin suositella, hyvä ja nopea palvelu. Vakiasiakkaille liksat kolahtavat joskus jopa heti tilille.)

Heidän taksansa oli aiemmin 4%, eli tässä tapauksessa 19,45€. Onneksi hekin huomasivat prosenttilaskutuksen kaupallisesti kannattamattomaksi ja muuttivat hinnoitteluaan. Tätä nykyä palkanmaksu maksaa 9€+6€ per keikka. Eli kun meitä tässä kuvitteellisessa esimerkkitapauksessamme oli keikalla 7 henkeä, tulee summaksi (9€ + 6€) * 7 = 105€

Jaettavaa seitsemälle muusikolle jää 219,07€, joka (tasan jaettuna tarkoittaa) 31,30€ laskutusosuutta per soittaja. Tämä siis ei ole vielä palkkaa eikä käteen jäävää tuloa, vaan tämän jälkeen rahasta otetaan ns. palkan sivukulut eli eläkkeet ym. maksut, n. 22%. Palkkaa jokainen muusikko saa n. 24,41€

Ja silloin astuu verottaja toisen kerran kuvioihin mukaan. Omalla kohdallani, pienipalkkainen kun olen, prosentti ei ole kuin 15, joten pankkitilille napsahtaisi noin 20,75€. Tuntipalkaksi työlle voi laskea (ilman harjoitustunteja tietysti, vain amatöörit reenaa) laskea sellaiset 2,6€. Eläköön työnteko! Ei taideta ihan vähimmäispalkoille päästä. (Ravintolamuusikoille vähintään 108€, laskutussummana n. 170€ per muusikko.)

Ja tämä kuvio siis tapahtui sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, jossa keikkapaikalle ja keikkapaikalta ei tarvitse roudata mitään taksilla tai henkilöautolla. Eiku kaikki HKL:n kuukausikortilla tai fillarilla rumpuja ja bassokamoja roudaamaan! Ja soittimien pääomakustannukset on tietty jo kuoletettu joillain muilla hommilla kuin soittamalla?

Naurettavaahan tuo on. ”Sopiva” keikkaliksa tuollaisesta konsertista meidän tasoisillemme muusikoille liikkuu 250€:n nurkilla. Solistina uraa tekevän Johannan ”oikeiden keikkojen” liksat ovat moninkertaisia.

Suhtautumistapoja on useita. Eräs ystäväni sanoi ajattelevansa klubikeikkailua Helsingissä ”harrastustoimintana”, josta ei rahaa edes kuvittele saavansa. Toinen näkökulma on ajatella keikkoja bändin promootiona, jonka pääasiallisena tarkoituksena on a) vauhdittaa firmakeikkojen myyntiä, b) levymyyntiä, c) oheistuotemyyntiä ja d) lisätä tulevien keikkojen yleisömääriä ja toivoa leipovansa rahaa sitten myöhemmin ns. rahakeikoilla. Näin itse yritän ajattella asiaa. Oheistuotteita (levyjä+t-paitoja) myimme myös jonkin verran. Ehkä parin kympin edestä per soittaja.

Kolmas tapa on olla soittamatta klubikeikkoja. Se on tylsin kanta. Klubeilla ja keikoilla musiikki kuitenkin elää. Ns. ammattilaisten esittämä musiikki ei saisi jäädä vain apurahojen ja firmakeikkojen varaan.

Muailimaa kiertäessä olen pannut merkille, miten halpoja pääsyliput Suomessa ja erityisesti Helsingissä ovat. Tuon esimerkkikeikkammekin lipun hintaa muutama kommentoi ”kalliiksi”. Prkl. Naurettavan halpahan se on, selvästi alle kaksi tuoppia. Jos nuo 100 henkeä olisivat maksaneet 15€ (eli kolmen tuopin hinnan) kokemuksestaan olisi koko palkkamatematiikka jo järkevällä pohjalla.

Kyyninen sivustakatsoja huomauttanee, että yleisön määrä kolminkertaistamalla tapahtuisi sama kasvu. Hän ei ota huomioon tosiasioita. Helsingissä ei ensinnäkään ole kovin montaa keikkapaikkaa, johon sopisi 300 henkeä. Ei ainakaan yhtään vähänkään marginaalisemman musiikin ohjelmistoonsa hyväksyvää. Ja lipunhinta olisi silti aivan liian alhainen. Ja liksa naurettava. Kyllä 300:lle hengelle soittelusta sitten taas jo pitäisi saada enemmän kuin absoluuttinen minimiliksa, jookoskookos?

Trio tahi duo olisi myös helpommin kannattava, mutta toisaalta esim. bilemusiikin soittaminen ei aivan pienellä pumpulla (ainakaan helposti) onnistu.

Sisareni Englannissa tekemän tutkimuksen mukaan pääsylippujen hinnat eivät ole kovinkaan merkittävä tekijä kun ihmiset päättävät konserttiin menemisestä. (.ppt) Osittaisena todisteena voi pitää myös hetkessä loppuun myytävien stadion-konserttien hintoja. Jos kuluttajat ovat valmiita maksamaan 80€ piippuhyllypaikasta Areenalla, niin miksi he eivät olisi valmiita maksamaan 10€ korkeatasoisesta klubikeikasta?

Miksi lipunhinnat sitten ovat Suomessa niin matalia? Syitä tähänkin lienee useita.

Helsingissä hintoja laskee erityisesti ylikuumentunut tarjonta; kaupungissamme on aivan järjetön määrä keikkoja, keikkapaikkoja ja bändejä. Hyvä niin! 70-luvun kuollutta Stadia ei kukaan kaipaa. Tästä kuitenkin seuraa se, että ravintolat voivat pitää diilit bändeille kehnoina ja myydä itse voitolla kaljaa, sillä voittoa Belly illastamme teki aivan varmasti.

Toinen syy on subventio; klassisen musiikin konsertit ja eri tavoin subventoidut kulttuuritalojen keikatkin maksavat vain muutamia kymppejä vaikka esiintyjinä olisi maailmantähtiä. Lipunhintojen kohdalla älyttömin esimerkki subventiosta on Juttutuvassa Freelance muusikot ry.:n järjestämät legendaariset Rytmihäiriö-klubit. Noilta keikoilta kaikki muusikot saavat käyvähkön keikkaliksan, mutta pääsylippuja ei ole lainkaan! Miksi maksaa mitään laadukkaasta suomalaisesta rytmimusiikista kun sitä saa Paasitornista ilmaiseksi? Parempi nimi ko. illoille olisikin Markkinahäiriö. Samaa ilmiötä, mutta riemastuttavan viistosti edustaa myös Art Goes Kapakka, joka riittävän epäsäännöllisenä ei onneksi totuta ketään juuri mihinkään.

Mitäs sitten asialle voitaisiin tehdä? Lakkoa tuskin kannattaa muusikoiden kokeilla…

Muutamia ehdotuksia:

– poistettaisiin arvonlisävero pääsylipuista. Pääsylippujen hinnat eivät muutu markkinoiden mukaan ylös alas viikoittain kuten esim. ruoan hinta, joten alennus siirtyisi suoraan muusikoiden liksoihin ja ravintoloiden katteisiin.

– nostetaan ”kevyen musiikin” keikkatoiminnan tukimäärärahoja. Turha varmaan edes toistaa sitä tosiasiaa, että klassinen musiikki saa valtion ja kuntien kulttuurirahoista suhteettoman suuren osuuden. ”Muille musiikin lajeille” on kuitenkin turhaa perustaa ”orkesterilaitosta”, jonka jäykkien seinien sisällä sitten voisivat ”rokkaritkin” tienata leipäänsä soittamalla.

Bändeille rahaa voitaisiin jakaa esim. työskentelyapurahoina, joissa olisi jonkin näköinen ”keikkakiintiö”. Tyyliin: ”Saatte kuukauden liksan, jos reenaatte viikon ja voitte osoittaa vetäneenne puolen vuoden sisällä neljä keikkaa Helsingissä.”. Tuo raha myös palaisi suoraan kulutuskiertoon, uhkaavan laman torjuntaa elvytyksellä!

– tuetaan musiikin esitystoimintaa alentamalla palkan sivukuluja. Järjestelmä, jossa bändit voisivat hakea ”sivukulutukea” ja tukipäätöksen saatuaan voisivat johonkin tiettyyn rajaan asti saada kaikki palkan sivukulut valtiolta poistaisi markkinoilta myös suuri määrä harmaata taloutta.

Sivukulujen korvaus ottaisi huomioon myös bändien erilaiset liksat ja olisi joustava, ”markkinahenkinen” tukimuoto. Näin siis, jos elävää kulttuuria halutaan Suomessa tukea. Toivottavasti halutaan, tällä hetkellä ammattimuusikot tukevat sitä omasta selkänahastaan.

Tällainen järjestelmä olisi myös itsestäänselvästi neutraalimpi musiikin lajin suhteen. Kyllä Suomessa pitäisi vuonna 2008 tukea klassisen, jazzin ja kansanmusiikin lisäksi myös muita (vähemmän kaupallisia) musiikin ja esittävän taiteen muotoja. Ei välttämättä olisi tyhmää tukea jopa joitain tanssiorkestereita.

Mikään konsti ei kuitenkaan poista sitä, että lippujen hintoja pitäisi mielestäni nostaa. Perinnearkun kanssa aiomme aloittaa syksyllä nostamalla lippujen hinnat viidestä seitsemään euroon. Sekin on mielestäni naurettavan vähän niin korkeatasoisista esityksistä ja klubi-illoista.

raidereista

Yhtä varmaa kesäjournalismia kuin mansikan hinta Suomen toreilla on ”kohujuttu” bändien raidereista. Sillä ja sillä räp-tähdellä pitää olla festarin takahuoneessa 25 pulloa parasta skumppanjaa ja juuri oikean värinen mersu. Toisella oli 15 sivua vaateita. The Smoking Gun -sivuilta löytyy 220 julkimon raiderit. Suosittelen lukemaan Iggy Popin raiderin (hauskaa ainakin audio-nörteille).

Raiderit ovat ihan normaalia toimintaa pienemmillekin bändeille. Tavanomainen raideri Suomessa menee suurinpiirtein näin:
– kori kaljaa/siideriä (riippuu siitä, onko bändissä tyttöjä)
– pullo jallua/punaviiniä (kts. edellinen)
– hedelmiä, sämpylöitä (vege, jos kts. edellinen)
– kahvia/teetä (kts. edellinen)
– pyyhkeitä (artistit hikoilevat työssään, paitsi tietysti tytöt)
– vettä pulloissa (lavaa varten, kuplilla ja ilman)

Miksi keikkajärjestäjän pitäisi tällaisiin pyyntöihin suostua? Johan he maksavat bändille aktistaan? Ostakoot omat viinansa, sämpylänsä ja vetensä? Englanniksi tätä raiderin osaa kutsutaan Hospitality rideriksi, vieraanvaraisuus lienee paras suomennos. Bändin on ihan oikeasti epämiellyttävää (ja jopa mahdotonta) roudata soittimiensa lisäksi kaikenlaista pientä sälää keikkapaikalle. Ottamalla bändin (kohtuulliset) pyynnöt (kohtuullisesti) huomioon, järjestäjä osoittaa olevansa samalla puolella taiteilijoiden kanssa. Kaikkien yhteisenä tavoitteenahan pitäisi olla mahdollisimman reteä lava-show ja vaikkapa kahvin metsästäminen ympäri festarialuetta ennen keikkaa ihan oikeasti laskee sitä kuuluisaa fiilistä. Rahasta raiderin kanssa sekoilussa ei pitäisi olla kyse – kustannukset ovat 95% Suomi-bändeistä alle 50€ per ilta. Ei Suomessa mitään Dom Perignonia bäkkärillä kaivata. (Tai ehkä nuoret hiphopparit kaipaakin, en tiiä.)

Otetaanpa esimerkiksi yhtye X, joka kävi kotomaassa keikoilla festareilla Y j Z. Orkesteri keikkailee vuosittain sellaiset 50-80 keikkaa, suurin osa esityksistä ulkomailla, joissa nämä asiat ovat vakio.

Festivaali Y:n takahuoneessa oli sämpylöitä, vettä ja kori kaljaa. Pyydettyä Jallu-pulloa ei löytynyt, mutta syykin selvisi puolisen tuntia ennen keikkaa: festarin johtaja tulee paikalle anteeksi pyydellen ”Sori sori, huomasin vasta tänään kun Alkot olivat jo kiinni, että teille piti olla se pullo, anteeksi!” ottaa povitaskustaan puoliksi juodun yksi-tähtisen ja ehdottaa bändille ”Ottakaa tämä minun!”. Kompromissiin päästiin – pojat ottivat piiskat johtajan pullosta, palauttivat loput, keikka meni hienosti ja ilta oli kaunis kuten Suomen kesässä usein.

Festivaali Z palautti sopimuspaperit allekirjoitettuna vasta kaksi päivää ennen keikkaa. Takahuonetarjoiluiden kohdalla punakynä oli viuhunut. Sopimuspapereihin oli kirjoitettu käsin ”Festivaali Z ei hoida takahuonetarjoiluja.”. Keikkapaikalla kävi myös ilmi, että varsinaista takahuonetta ei ole. Vaatteet piti vaihtaa majoituksessa, kahvista maksaa baaritiskillä ja vettä sai kun pyysi tuoppeja (jotka annettiin pitkin hampain) ja kävi ne täyttämässä henkilökunnan vessassa (jota sai käyttää pitkin hampain).

Kysymys kuuluukin, kumman festarin keikalla oli bändillä parempi meininki? Kummalle festarille bändi palaa mieluummin? Kumman festarin mahdolliseen tulevaan keikkakyselyyn lisätään 500€ ihan vaan vittuilun vuoksi?

Rakkaat festivaalijärjestäjät, asialliset tarjoilut ja työtilat taiteilijoille, artistien ystävällinen kohtelu, eli ns. reilu meininki, tulee teille ”pitkässä juoksussa” paljon edullisemmaksi kuin se muutama kymppi, jonka säästätte takahuonetarjoiluissa.

Onneksi Festivaali Z:n tyyppiset tapaukset ovat vähemmistö. Entäs sitten se Gaussin käyrän toinen pää? Olen kavereilta kuullut, että RMJ:n takahuonetarjoilut olisivat melko legendaariset. En ole itse siellä käynyt, mutta muutama erittäin hyvä festari on jäänyt kyllä mieleen.

Jyväskylän Summer Jazzeja ja Kihveli Soikoon skiffle-juhlaa järjesti joku vuosi sitten Lajusen Kirsi, joka selvästikin ymmärsi mistä naruista tulee vetää. Molemmilla festareilla oli aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi tarjolla festivaalitoimiston jääkaapissa sämpylöitä ja kaljaa niin paljon kuin jaksoi vetää. Töitähän siellä oltiin tekemässä, joten ei siinä kaljakorin vieressä koko yötä passissa oltu, mutta aina kun hiuko yllätti, oli mahdollista napata kinkkusämpylä tai kaksi. Kihvelissä oli vielä lisäksi läpi yön mahdollisuus lämmittää lounasta keittiössä. Kyllä oli mukavaa ja mitä tuo lysti maksoi festarille? Maksimissaan n. 100€ per bändi. Siinä vaiheessa kun juhlaorkestereihin joka tapauksessa satsataan useampia kymppitonneja, ei tuon pitäisi tuntua enää missään. Hyvälle pössikselle on vaikea laskea hintaa.

Rakkaat festivaalijärjestäjät, muusikoita on helppo kusettaa. Ei tarvita kuin muutama pullo vettä, hedelmiä, kori kaljaa, pullo jallua ja läjä pyyhkeitä, niin bändin mielestä juuri Te olette juuri tänä iltana Maailman Paras Promoottori. Tie suomalaisen muusikon sydämeen käy vatsan kautta.