Säveltäjä Igor Keller loi barokkioopperan sietämätöntä amerikkalaista tv-juontajaa Bill O’Reillya vastaan nostetusta oikeusjutusta. Hilpeää ja täysin tyylipuhdasta. Libretto sanasta sanaan oikeuden pöytäkirjoista. (Youtube)

Aatokset tietysti alkoivat lipua kotimaiseen politiikkaan. Mistä lähihistorian tapahtumasta saisi oopperan aikaiseksi?

Ensimmäinen idea oli tietysti UKK. Kekkonen – The Opera. Elämänmittainen tarina valtiota suuremmasta miehestä. Nuoruuden voima ja vitaalisuus rapistuu hiljalleen viimeiseen trioon, jossa valtionpäämiestä talutetaan kaukaisuuteen. Ehkä mahdollisesti vielä valtaisan hautajaiskuoron saattue lippuun käärittyine arkkuineen.

Kekkonen olisi basso tai bassobaritoni. Ehkä Baritoni, Paasikivi voisi olla basso. Mannerheimin kuulen tenorina, mahdollisesti myös nuoren Väyrysen. (Tenorit ovat aina jotenkin epäilyttäviä.) Neuvostojohto kasakkakuoroineen aivan välttämätön.

Muttamutta. Tuo vaikuttaa liian ”oikealta”; Turhan vakavalta ja lähes uudelta kansalliseepokselta. Missä huumori, missä draaman kaari? Irrallinen palmuun kiipeäminen noottien ja sotien keskellä tuntuisi lähinnä irvokkaalta ja elämäkertaelokuvatkin tuppaavat olemaan tylsiä. Ajallisen kaaren tulee olla tiiviimpi, hahmoja vähemmän ja tunteiden suurempia! Kekkos-oopperaa pitää säästellä vielä tulevaan. Ehkäpä Urkista pitäisikin säveltää Ring-tyyppinen kolmen massiivisen oopperan sarja?

Sitten se tuli. Huukipuuki. Ihan salamana kirkkaalta taivaalta. Enemmän klassinen ”Verdi-henkinen” ooppera kuin barokkiooppera, mutta olkaa hyvät:

Anneli Jäätteenmäen Nousu ja Tuho

Ooppera kahdessa näytöksessä

Päähenkilöt:

Anneli Jäätteenmäki, puoluejohtaja, sopraano
Paavo Lipponen, puoluejohtaja, basso
Tarja Halonen, presidentti, altto (tai mezzosopraano)

Martti Manninen, presidentin neuvonantaja, baritoni
Jouni Backman, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kontratenori
Timo Kalli, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, tenori

Matti Vanhanen, kansanedustaja, baritoni
Eero Heinäluoma, puoluesihteeri, basso
Ville Itälä, puoluejohtaja, tenori
Suvi-Anne SIimes, puoluejohtaja, altto
Osmo Soininvaara, puoluejohtaja, baritoni

Lisäksi:
Toimittajia – kuoro
Eduskunta – kuoro

I Näytös – Nousu

Alkusoitto

I Kohtaus – Tapaaminen Mamma Rosassa

Martti Manninen, Anneli Jäätteenmäki

Duetto ruokapöydän ääressä, salaisuuksien jakaminen.

II Kohtaus – Annelin toimisto

Faksi ja Anneli Jäätteenmäki laulavat, Irak-tieto paljastuu ja tenttistrategia syntyy.

Kohtalokas sopraanoaaria. ”Nämä paperit, yllättäen ja pyytämättä!”

III kohtaus – Vaalitentti

Puoluejohtajajien ja toimittajien oktetti, Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen duetto.

Polyfoninen, riitaisa kokonaisuus ensin muiden teemojen ympäriltä, turvallisuuteen siirryttäessä Annelin lyhyt soolo kuvaamaan mielentilaa, sitten hyökkäys ja Lipposen tappio.
IV Kohtaus – Eduskunnan tentti

Kuoro, eli eduskunta, esittää kirjallisen kysymyksen Lipposelle.

”AMOS! AMOS!”

V Kohtaus – Vaaliyö

Annelin voitonjuhla. Tunnelma huipentuu pääministerihymniin, jonka kuoro (Keskustan puolueväki) laulaa Annelin kunniaksi. Mukana myös Matti Vanhanen, Timo Kalli, Martti Manninen.

VÄLIAIKA

II Näytös – Tuho

I Kohtaus – Lehdistön marssi

Kuoron epäilevä herääminen. Kysymyksiä, otsikoita, tiedustelua.

II Kohtaus – Hallituksen kaato

Eero Heinäluoma, Ville Itälä.

Puoluesihteeri Heinäluoma yrittää houkutella kokoomusta kaatamaan hallituksen. Dramaattinen kahden miehen duetto. Kulissien takaisen taistelun tiivistyminen.

III Kohtaus – Eduskunnan epäluottamus

Kuoro, eduskunta, puoluejohtajat, puoluesihteerit.

Dramaattinen välienselvittely Arkadianmäellä huipentuu Jouni Backmanin (kontratenori) Timo Kallille viemään lappuun, jossa vaaditaan Jäätteenmäen eroa.

Jäätteenmäki poistuu.

IV Kohtaus – Eropyyntö

Anneli Jäätteenmäen ja Tarja Halosen koskettava duotto, jonka alussa Tarja käskee Martti Mannisen poistumaan linnastaan. Anneli saa eron. Poistuu.

V Kohtaus – Uusi pääministeri

Vihlova vastakkainasettelu Matti Vanhasen epädramaattisen virkaanastumisen ja toisaalta Anneli Jäätteenmäen poistumisen kanssa.

VI Kohtaus – Syytteet ja tuomio

Käräjäoikeuden tuomari, lehdistö, Anneli Jäätteenmäki, Martti Manninen.

Annelin puolustuspuhe.

Käräjäoikeuden tuomio: syytön! Kuoro: syyllinen!

Muun väen hävitessä näyttömöltä ooppera päättyy Annelin hiljaiseen sooloon, jossa hän päättää jatkaa; nousta ylös ja lähteä Eurooppaan. Uusi aamu, Jäätteenmäki kävelee auringonnousuun.

LOPPU

(Mainittakoon tänne loppuun, että tämä on vaatimaton yritys harjoittaa huumoria, kenenkään en toivo tästä loukkantuvan. Lähteenä ja muistinvirkistyksenä lähinnä Wikipedia.)