NYT tiesi kertoa Flip-videokameran napanneen vuodessa 13% videokameramarkkinoista.
Flip on äärimmäisen yksinkertainen laitos. Vain näyttö, rec-nappula ja USB-portti tiedostojen siirtoa varten. Kuvanlaatu perus-tv:n 640×480.
Miksi se on niin suosittu, vaikka siinä ei ole juuri mitään ominaisuuksia?
Juuri siksi. Se keskittyy olennaiseen, hetken tallentamiseen riittävällä laadulla.
Nokian edustaja voisi tietenkin heittää vastaväitteeksi sen, että puljunsa myi viime vuonna 435,5 miljoonaa puhelinta, joissa aivan muutamaa mallia lukuunottamatta on myös videokamera. Tällä tilastolla Nokia on ylivoimaisesti maailman suurin sekä kamera- että videokamerakauppias.
Silti Nokian luureja ei osteta video-toiminnon, vaan puhelinominaisuuksien vuoksi. Ja toisin kuin Flipissä, videoiden siirtäminen kännykästä koneelle ja editointi on tuskallista. (Ainakin omien kokemusteni mukaan. Tosin omani on jo muutaman vuoden ikäinen eli lähes antiikkinen.)
Onko konvergenssi (=toimintojen yhdistyminen) ainoa tie? Vievätkö multikat aikanaan kaikki markkinat mp3-soittimilta, pokkarikameroilta ja navigaattoreilta? Jos Flipin markkina-aseman kehitystä on uskominen, se päivä ei ainakaan vielä ole käsillä. Ihmiset näyttävät mieluummin käyttävän simppeliä laitetta, jossa on vain yksi toiminto ja joka varmasti toimii, kuin tietokoneen kaltaista ihmevekotinta, jossa on ”kaikki”.
Ehkäpä Flipin tyyppiset kamerat (, joita muutkin valmistajat ovat nyt tietenkin alkaneet julkaista) vievätkin markkinoita lähinnä halvoilta ”perhekäyttöön” suunnatuilta vehkeiltä. Mitä ominaisuuksia videokameraan oikeasti edes tarvitaan, jos lopputuote todennäköisimmin on Youtube-tasoinen? Prot ja prosumerit saavat hieroa valikoidensa kanssa juuri niin paljon kuin huvittaa, mutta perustasolla ”lisäominaisuudet” lähinnä haittaavat pääsisällön, hetkessä tapahtuvan luovan prosessin, syntyä.
Itse olen huomannut, että mitä vähemmän on asioita, joihin voi ”teknisesti” kuvaustilanteessa vaikuttaa, sitä enemmän kiinnitän huomiota esim. sommitteluun. Sillä, onko kuva täydellisesti valottunut ja värit balanssissaan ei ole suurtakaan merkitystä. Sillä, että kuva jää juuri oikealla hetkellä ottamatta on.
Tuo videon huono resokin on itseasiassa käyttöä helpottava tekijä. Kun vga-laadusta siirrytään full-hd resoluutioon, nousee prosessoitavan (ja tallennettavan/siirrettävän) datan määrä 6,75 kertaiseksi:
Kyllä kai sitä itse kukin mieluummin katsoo valmiita videoita, kuin odottelee renderointien valmistumista tai tiedostonsiirtoa koneelle.
Alle 150 taalaa (n. 100€) Amazonilla, hmm…