Olin eilen pitkästä aikaa kokkareissa kun Kulttuuritehdas Korjaamo avasi ovensa.
Vaikutti mahtavalta; ratikkamuseon puoli oli laitettu todella hienoon kuntoon, tekniikka korkealaatuista, Suomen parhaat jazzmuusikot soittamassa taustamusiikkia, paljon tuttuja paikalla, Joonas Brandtin upeat valokuvat roikkuivat katosta, ruoka oli hyvää, alkoholi ilmaista ja sitä oli paljon.
Konsepti on Suomessa uusi. Korjaamossa yksityinen ja julkinen rahoitus yhdistyvät uudella tavalla. Käytännössä kaupunki maksoi ratikkamuseon remontin ja Korjaamo kustansi irtaimiston, tekniset laitteet ja maksaa tilasta (ei markkinahintaista) vuokraa museovirastolle.
Järjestelyssä kyseenalaista on taloudellinen asetelma. Miksi kaupunki tukee näin merkittävästi yhtä toimijaa, mutta ei jotain toista yrittäjää?
Minulle perusteluksi riittää se, että Korjaamo on erikoistapaus; ei sääntö, eikä malli kaikille kulttuuritiloille. Ratikkamuseo oli kannattamaton ja sen kävijämäärät keskeiseen sijaintiin nähden naurettavan pienet. Nyt kun ratikkamuseo on yhdistetty galleria- ja konserttitilaan molemmat voittavat – ratikat saavat kävijöitä ja galleria ainutlaatuiset puitteet. Kunnallisten päättäjien vain tulee pitää huolta siitä, että Korjaamo toteuttaa myös kulttuurillista tehtäväänsä järjestämällä korkealaatuisia yleisötapahtumia eikä keskity vain esim. yritysjuhlien järjestämiseen. Firmakekkereiden subventoiminen kaupungin budjetista ei olisi mielekästä. Sitä varten on olemassa omat täysin markkinaehtoiset tilansa.
Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Ohjelmisto on monipuolista, korkealaatuista ja kiinnostavaa. Ja selkeän omaperäistä. Korjaamolla on oma visionsa, linjansa, joka ei kilpaile kaikkien jo olemassaolevien tilojen ja toimijoiden kanssa vaan pyrkii löytämään oman ekologisen lokeronsa kaupungin elämässä.
Tuonne pitää saada kansanmusiikkifestarikin järjestettyä joku päivä! Keskipihalle tanssit, kulmasaliin klubi ja ratikkamuseoon konsertteja! Juuri tuossa kehyksessä minä haluaisin pelimanneja nähdä; moderni ja urbaani ympäristö. Toivottavasti rohkeutta ottaa monimuotoista sisältöä riittää.
Toisaalta gourmet-pastaa ja sponsorikaljaa nauttiessani en voinut välttyä ajattelemasta koko konseptin laajempaa kehystä. Jo pelkillä avajaisten tarjoilukuluilla pyörisi pieni teatteri vuoden. Minkälaista maailman- ja kulttuurinkuvaa Korjaamo edustaa?
Perinteisessä mielessä taiteilijat ja sitä kautta myös kulttuuri on usein käsitetty vasemmistolaiseksi. Taiteilijan arkkityyppi kun on köyhä yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta aiheitaan ammentava kollektiivisen syyllisyyden sijaiskärsijä. Räkä poskella näyttelijä huutaa puolityhjän (kellari)teatterin halkeileville seinille tärkeitä asioitaan nälkäpalkalla, tai todennäköisemmin apurahalla. Se, että yleisöä on vähemmän kuin esiintyjiä on lopullinen todiste taiteen korkeasta laadusta.
Tämän ”syvällisen vasemmistolaisen kulttuurin” vastakohdaksi on tavattu lukea viihde, jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin hetkellinen nautinto, helppous, bling-bling. Sijoittuuko viihde kuitenkaan lainkaan politiikan perinteiselle akselistolle? Ei ainakaan yhtä selvästi kuin ”Taide”. Populaarikulttuurin voi ajatella olevan muutamia muotojaan lukuunottamatta epäpoliittista, lähtökohtaisesti kaikille kelpaavaa ja tarkoitettua vasemmalta äärioikealle. Kaupallisena toki oikeistolaisempaa kuin ”Kulttuuri”, mutta ehkäpä juuri siksi viihdettä ei ole taiteeksi ymmärrettykään.
(Mielenkiintoisen mutkan tekee valtiorahoitteinen ooppera, joka koetaan (oikeistolaisen) eliitin taiteeksi, vaikka se on yhteiskunnan rahoittamaa ja kaikkien tavoitettavaksi subventoitua.)
Korjaamon taidekuva on erilainen. Korjaamolta löytyvä kulttuuri on coolia, tyylikästä, vaaratonta ja sisäsiistiä, sanalla sanoen: ”korkealaatuista”. Arvovapaata se ei ole eikä edes yritä olla. Onko Korjaamo siis oikeistolaista kulttuuria? Onko sellaista? Muuttuuko mikä tahansa taide oikeistolaiseksi, jos siitä tulee kaupallisesti kannattavaa tai ”coolia”? Onko coolius oikeistolaisuutta vai oikeistolaisuus cooliutta?
Ainakin nykyinen muusikkopolvi tuntuu olevan lähes sietämättömän epäpoliittista. No palveluammatissahan tässä ollaan; olen itsekin soittanut sekä demarien että kokkareiden vaalitilaisuuksissa vihreiden jäsenkirjan omaavana, joten ehkäpä koko kysymyksenasettelu on nykyjään tarpeeton. Erilaisten kulttuurin ilmenemismuotojen yhteydessä yhteiskunnallista ulottuvuutta ei voi kuitenkaan ohittaa. Esimerkiksi klassisen musiikin muita musiikin lajeja korkeammalle valtion tuelle on poliittis-historialliset syynsä, jotka ovat täysin itse taiteen laadusta riippumattomia.
Korjaamolle on selvästi Helsingissä tilaa ja tilausta. Täytyy vain pitää huoli, että taiteenkin kentällä (erotuksena siitä viihteestä) löytyy tiloja ja järjestäjiä niin kokeelliselle ja epäkaupalliselle kuin coolimmallekin kulttuurille. Korjaamon konseptista ei saa tulla ainoa tapa, jolla kulttuuria Suomessa ja Helsingissä tuetaan, mutta on hyvä asia, että Grundsteinin kulttuuritehdas on olemassa. Jo pelkällä olemassaolollaan se herättelee ja haastaa muita toimijoita uusiin ideoihin.
jep. vaan ei kelvanneet korjaamolle kamu-25v -kekkerit. tiedä häntä miksi.
Jaa-a. No tämäpä arvattavissa oli. Tämä on juuri se huono puoli. No, tietänevät mitä tekevät.
Ach, mutta 30-vuotissynttärit järjesty – onkohan niillä ikäraja?