Erehdyin jokunen viikko sitten jälleen mukaan erinäisiin nettikeskusteluihin tekijänoikeuksista.
Ei olisi kannattanut. Kukaan ei taatusti tullut hullua hurskaammaksi ja menetin keskellä kauneinta kesää mielenrauhani.
Osa ongelmista liittyy mielestäni nettikeskusteluihin formaattina, osa väiteltävänä olevan asian monimutkaisuuteen ja vain osa todellisiin perusteltavissa oleviin mielipide-eroihin.
Nettikeskustelu on vaikea laji, joka vaatii kaikilta osapuolilta uudenlaista lukutaitoa ja myös foorumeilta kehittynyttä yhteisöllisyyttä (mm. Metafilter), jotta edes jollain tapaa sivistynyt mielipiteiden vaihto olisi mahdollista.
Erityisen hankalaa helposti polveilevissa threadeissa on käsitellä monimutkaisia ja asiantuntijuutta vaatia aiheita kuten esimerkiksi tekijänoikeuksia tai ilmastonmuutosta. Jokainen kun tuntuu olevan aiheen kuin aiheen ekspertti. Välillä vain pelkkien väärien ja vääristeltyjen ”faktojen” kumoaminen veisi sivutolkulla tekstiä.
Ja kun ei niitä kaikkia ääliömäisyyksiä haluaisi jättää oikomattakaan.
Tuoreessa Teostory-lehdessä oli erinomainen juttu, ”10 väärinkäsitystä tekijänoikeudesta” (pdf, s.30), jonka toivoisin kaikkien tekijänoikeuksista kiinnostuneen lukevan on aiheesta mitä mieltä tahansa. Myös lehden Pirate Bay -juttu on vilkaisemisen arvoinen.
Yritän tässä kesän aikana paloitella TO-asiat useamman otsikon alle ja selvitellä niitä ainakin itselleni jos ei kukaan muu niistä selkoa saisikaan.
Kaikkein ikävintä on kuitenkin ollut lukea enemmän ja vähemmän kätkettyä perusasennetta monien kirjoittajien ajattelussa.
Musiikki ei ole työtä. Muusikkohan vain ”haihattelee”, soittelee kitaraansa pellolla maaten heinänkorsi hampaissaan. Puuhastelusta ei makseta muillekaan, miksi ihmeessä näille joillekin ”sanoittajille”, ”säveltäjille” ja ”soittajille” pitäisi rahaa siirtää? Kyllä musiikkia syntyy ilman näitä ”tekijänoikeus-mafiosoja”. Kaikki musiikki on ”yhteistä kulttuuriperimäämme”, jota on saatava jakaa kaikille ilman mitään esteitä! Tehkööt kunnon hommia ja tilutelkoot sitten vapaa-ajallaan.
Uskon, toivon ja tiedän että suurin osa suomalaisista ei näin ajattele, mutta ilmeinen perusaatos on läsnä monen ”piraatin” kommenteissa. Surullista ja ankeaa.
Uskokaa pois. Kyllä tämä työstä käy. Eikä ole aina hauskaa. Huonoa palkkaa, outoja työaikoja ja epävarmuutta löytyy riittämiin. Ei työterveyshuoltoa, ei kuukausipalkkaa, ei pekkaspäiviä. Kuuntelen usein kateellisena ”pätkätyöläisten” tilitystä miten muutaman kuukauden välein on epävarmuutta. Hah. Muusikoiden tienestejä kuvaa paremmin ”tilkkutäkkityöläisyys”.
Vanha vitsi muusikoista, jotka hyppäävät välittömästi junaan kuullessaan että Rovaniemen Tivolin oveen on naulattu satasen seteli, on täyttä totta.
Soitettavaa materiaalia täytyy jonkun tehdä. Se ei synny tyhjästä Ja ei onnistu vain vapaapäivinä, ”oikean työnteon” lomassa.
Hyvä todiste työn tärkeydestä ja ammattitaidon merkityksestä on se kuinka ammattisäveltäjien, sanoittajien ja sovittajien teokset ovat suomessakin niitä, jotka parhaiten ovat kestäneet ajan hammasta: Junnu & Ilkka Vainio, Topi Kärki, Jukka Virtanen, Saukki, Vexi Salmi, Jukka Kuoppamäki, Kassu Halonen…
Jos edes tämä, mielestäni erittäin yksinkertainen perusasia ei mene jakeluun, niin silloin ”tekijänoikeuskeskustelu” on täysin turhaa. Mitään yhteistä mielipidettä ei voida löytää.
Puhut taas puutaheinää, siis asian vierestä.
Jos oikeasti kannatat tätä nykyistä teoston/gramexin sun muiden tapaa kerätä, kerjätä ja uhkailla niin moi vaan, ei ole mitään muuta puhuttavaa.
Tuo nimilista lopussa on lähinnä säälittävä, who cares?
m.o.t.?
Ylläoleva kommentti kertoo mun mielestä myös siitä että tämä piraattiaines on jossain määrin radikalisoitumassa koskapa nykyiset pelisäännöt eivät ole ajan tasalla. Ei ole hyvä kehityssuunta se mutta minkäs teet kun eduskunta ja EU-elimet ovat vaan Pihalla.
Markkinatalouden logiikka, jota en mitenkään kritiikittä diggaile, ei kai mitenkään takaa että toiminnasta, joka a) on raskasta ja vaativaa sekä b) tuottaa hyvinvointia ja iloa monille, pitäisi saada rahaa. On aika paljon semmoista hommaa, lasten kasvatuksesta tieteisiin ja taiteisiin, jota ei voi kovin helposti tuotteistaa. Joskus rakenne ympärillä muuttuu esimerkiksi teknologian kehityksen myötä niin, että työ, joka oli aiemmin ”tuottavaa”, muuttuu pysyvästi ”tuottamattomaksi”.
Minulla ei ole juurikaan hyviä ehdotuksia koskien sitä, miten eri musiikkibisneksiä kannattaisi uudistaa, jotta ne tuottaisivat edelleen rahaa, kun ei-kaupallinen kopiointi laillistetaan, mutta seurailen tilannetta ihan kiinnostuneena. Mikään maailman suurin mullistus se yksinään tulee tuskin olemaan, vaikka se liittyy toki tähän aika suureen tietoyhteiskunta-murrokseen, jota tässä on joku vuosikymmen jo ollut meneillään ja joka tulee varmaan vielä muutaman vuosikymmenen jatkumaan.
Markkinatalouden logiikka, jota en mitenkään kritiikittä diggaile, ei kai mitenkään takaa että toiminnasta, joka a) on raskasta ja vaativaa sekä b) tuottaa hyvinvointia ja iloa monille, pitäisi saada rahaa.
No. Jos siitä ei saa rahaa, se jää tekemättä. Ja sitten b ei toteudu.
Kirjoittanen seuraavan kokonaisen postauksen juuri siitä, että mielestäni teknologian kehitys ei ole millään tavalla muuttanut sitä peruskuviota, joka oikeuttaa tienaamiseen mm. musiikilla ja muilla tekijänoikeuden suojaamilla tuotteilla.
En myöskään usko että ei-kaupallista kopiointia laillistetaan täysin koskaan. Muutos on nimittäin rajusti suurempi ja monimutkaisempi kuin mitä to-kriitikot antavat ymmärtää. Se nimittäin koskee _kaikkea_ tuotantoa, joka voidaan digitaalisesti kopioida. Ja se ei ole ihan pikku juttu.
B ei ole jäänyt tekemättä tähänkään asti. Maailma ei pysyisi pystyssä päivääkään ilman lähes meidän kaikkien tekemää jatkuvaa ilmaista työtä. Lasten kasvatus ja muu taloudenpito lienevät merkittävimmät ilmaistyön sarat, mutta on sitä toki todella paljon muutakin. Toisaalta aika moni hyvinvointia ja iloa tuottava asia jää tekemättä, koska ihmisillä on liian kiire puurtaa rahaa tuottavassa työssä, josta suuri osa on vielä sellaista, joka ei todellisuudessa tuota kellekkään hyvinvointia eikä iloa.
Musiikki ja sen kaupalliset sovellukset eivät ole millään lailla uhkassa loppua maailmasta. Edes levynmyynti tuskin loppuu kokonaan ihan pian.
Digitaalisesti voidaan kopioida kaikki passiiviseen kuluttamiseen perustuva media, eli teksti, ääni ja kuva. Palveluita, jollaiseksi ainakin tietokonepelit ovat muuttumassa, ei voi kopioida.
Kohta B:n suhteen yllä kommentoivalla Jaakolla (joka ei liene se tuntemani) on erittäin hyviä ajatuksia. Blogin isännän on turha tässä heittäytyä ammattimuusikon ylimielisyyteen, sillä juurikin musiikki on niitä taiteen osa-alueita joilla on ominaisuus sytyttää tekijänsä täysin pyyteettömään luomistyöhön. Itse olen sitä mieltä, että sata lahjakasta ammattilaista (kyllä, on myös lahjattomia ammattilaisia) ja toisaalta vastaava määrä näkemystä omaavia amatöörejä voi tuottaa keskimäärin yhtä paljon minua kiinnostavaa musiikkia otosta kohden.
Edellinen siis kommenttina tekijänoikeuskeskustelun ulkopuolelle – niissä kysymyksissä olen toki Hannun kanssa aivan samoilla linjoilla. Kyseinen ”ei rahaa > ei taidetta”- nyyhkyperustelu vain on tässä yhteydessä poikkeuksellisen ontuva ja jopa huutonaurua kirvoittava, eikä varmasti ole omiaan herättämään sympatioita esim. moninaisten populaarimusiikin marginaaligenrejen parissa kunnianhimoisesti ja vailla minkäänlaisia tuotto-odotuksia puurtavissa ihmisissä, joita H. Oskalakin olettaakseni tuntee koko joukon.
Ei rahaa – ei taidetta ei ole mikään ”nyyhkyperustelu”, vaikka niin koitetaan joka puolella väittää. Elämän perusasioita on se että työllä elää. Jos taiteen on valinnut työkseen, sitä tekee myös tienatakseen. Jos ei tienaa, menee muihin töihin (tai tekee tilaustyötä jota ei juuri taiteeksi voi sanoa, alalta tiedän esim. kuvataiteilijoita). Suora seuraus on että tehdyn taiteen määrä hyvin todennäköisesti vähenee.
Niin, ”valtagenren” puolellahan kukaan ei tee mitään ”kunnianhimoisesti” ja ”vailla tuotto-odotuksia”, koska se on sitä kuuluisaa ”kaupallista paskaa”. Edellisen kommentin viimeinen kappale kuvastaa jonkinlaista ylimielistä suhtautumista muihin kuin marginaalitaiteilijoihin, jotka ilmeisesti kirjoittajan mielestä tekevät ”ainoaa oikeaa taidetta” – tai ainakin sellainen merkitys huokuu rivien välistä.
Öh juu.
Toki on olemassa monenlaista ”ansaintalogiikkaa”; henkilökohtainen mielihyvä, sosiaalinen status ym. rahallisen korvauksen lisäksi. Takuulla maailman tappiin saakka teinipojat länkyttävät kitaroita siinä toivossa että vastakkainen sukupuoli tykkäisi. Ja tykkäähän se. (Katkeroitunut haitaristi tilittää…)
”Taide” ei tässä katsannossa olekaan ”uhattuna”, sillä sen suuri motivaattori on joka tapauksessa sisäinen. (Määritellään se taide sitten erikseen myöhemmin…)
Suurin osa yhteiskunnassamme kulutetuista kulttuurituotteista on kuitenkin ammattilaisten enemmän tai vähemmän ansaintatarkoituksessa tuottamia. On mielestäni täysin selvää että jos vaikkapa leffojen tekemisestä ei saa rahaa, leffoja tullaan tuottamaan vähemmän ja ne tulevat olemaan kuppaisempia koska resurssit niiden tuottamiseen ovat pienempiä. Sillä ovatko nämä ”näkemystä omaavien amatöörien” leffat henkilökohtaisesti minua enemmän tai vähemmän viehättäviä kuin vaikkapa Michael Bayn tuorein oksennus ei mielestäni ole mitään merkitystä yleisempään logiikkaan.
Heh :) Näinhän se on.
Minulla on sellainen vika että tuppaan oikomaan kirjoituksiani koska kuvittelen että ihmiset osaavat lukea sekä rivien välistä että ajatuksiani…
Perimmältään ajoin takaa sitä että teki sitten ”oikeaa taidetta” tai ”valtavirran taidetta” (eli tuotetta jonka voi odottaa myyvän enemmän), pohjimmainen draivi kulttuurin tekijällä on kuitenkin luovuus ja taiteen tekeminen – ja ohessa on varmasti muutakin motivoivaa, kuten raha, maine, jne. Ihan varmasti sitä henkilökohtaista tunnustusta hakee tavalla tai toisella jokainen – tunnustusta siitä että on tehnyt työnsä hyvin. Samahan pätee alalla kuin alalla, ei vain luovilla aloilla.
Marginaalitaiteilijatkin elävät yleensä työstään (eli tekemillään kulttuurituotteilla), joko apurahojen muodossa tai muilla avustuksilla (enkä tarkoita pelkästään sosiaalisia tukia). Eli: jonkinlainen tuotto-odotus on siinäkin, sen luovuuden tyydyttämisen motiivin lisäksi.
Joka tapauksessa, yleensä odotetaan että työllä elää, että omaa tuotetta saa myydä ihan itse eikä kukaan ”vedä välistä” tai varasta ja jaa sitä luvattomina kopioina. Minunkin mielestäni on päivänselvää että nykyään ammattimaisesti tuotetusta kulttuurista suurin osa jää tekemättä jos siitä ei saa ”maksalaatikkoa kotiin” kuten Brunila sanoi.
Eräs tuttu vertasi meneillään olevaa tilannetta siihen, että on niitä ammattikuntia kadonnut ennenkin – esim. jäätä roudattiin muihin maihin harkkoina laivoissa, nykyään jäätä voi tehdä kotona. Vertaus oli niin päin p—tä etten osannut edes vastata. Ikään kuin luovan työn voisi korvata koneella, joka tekisi tätä ”nannaa” kaikille ilmaiseksi…
Ha.
Perheeni toimeentulo riippuu puoliksi siitä, että ammattitaiteilija (tässä tapahtuksessa juuri muusikko) saa korvauksen tekemästään työstä. Myös omassa päivätyössäni tämä kysymys on hyvin ajankohtainen, vaikka en sinänsä luovasta työstä elantoani saakaan. Tätä tarkoitin, kun sanoin olevani Hannun kanssa tekijänoikeuskysymyksissä sinänsä täysin samoilla linjoilla. Minusta luovan työn tekijälle kuuluu ehdottomasti korvaus hänen tekemästään kaupallisesti hyödynnetystä työstä täysin riippumatta hänen ”ammattilaisuutensa” tai ”amatööriytensä” asteesta.
Tarkoitin sitä, että mielestäni tuo kritisoimani vertaus on – siis juuri musiikin osalta – erittäin huonosti valittu argumentti käytettäväksi meneillään olevassa keskustelussa, sillä juuri musiikin genressä luovien toimijoiden kartta on niin mielettömän monipuolinen ja hienoa tulosta syntyy sekä monipuolisesti kaupallisella ja epäkaupallisella musiikilla elantonsa tienaavien ammattilaisten, elämäntapaköyhäilevien ”tosi taiteilijoiden” että myös näiden näkemystä omaavien ”amatöörien” keskuudessa.
Monella muulla digitaalisen riiston kohteena olevalla alueella asia on toisin. Itse en olisi todellakaan tyytyväinen elämääni jos joutuisin katsomaan loppuelämäni vain amatöörien tekemiä elokuvia tai tekemään taittotyöt ei-kaupallisilla ohjelmistoilla (sori vain Linuxnörtit ja Star Wreck- fanit), mutta voisin kuvitella joten kuten selviäväni pelkkää ”ei-ammattimaisten” muusikoiden tuotantoa kuuntelemalla. Tosin lukemattomien hienojen artistien sekä muutamien kokonaisten musiikkigenrejen kuuntelu pitäisi tällöin lopettaa kokonaan, mikä olisi varsin harmillista.
Täydennetään nyt vielä: sulattaisin tuon vertauksen nikottelematta musiikin kustantajalta/julkaisijalta, sillä äänite on kuitenkin nykyisin se pääasiallinen formaatti jonka avulla musiikista nykymaailmassa nautitaan. Ja juu, tiedän että blogin isäntä kuuluukin pienkustantajana tähän joukkoon. Jos musiikkia julkaisemalla ei saa edes omiaan pois, ei kohta voida nauttia ITE-taiteilijoidenkaan sävelistä, ainakaan järkevästi nauhoitetuista sellaisista…
Hyvä Gnu Pope, olen siis täydellisesti väärinymmärtänyt kommenttisi :) (ei, en piruile, pyydän tosissani anteeksi).
Palasin alkuun lukemaan jaakkome:n ensimmäistä kommenttia, ja yritin keksiä mitä hän tarkoitti näillä ”tuottavilla” hommilla jotka muuttuvat ”tuottamattomiksi”, ja vielä jatkaisivat sen jälkeen olemassaoloa. Tulipa mieleen taasen tuo jääharkkorahtarin homma, ja se miten metsässä useimmat piratismia puolustavat tai suosivat vertaukset ovat.
Melkein kaikki lasten kasvatuksesta (mm. päivähoito, hoitoalat yleensä) eri taiteisiin on jo tuotteistettu, joten sekään väite ei pidä paikkaansa.
Ns. ”ilmaista työtä” ei (juuri) kukaan tee muiden kuin itsensä ja perheensä hyväksi, joten sekin argumentti on tyhjää täynnä.
Minusta muusikoista puhuttaessa ammattilaisuuden raja on aika pielessä, jos esimerkiksi pidetään tiukkana rajana sitä että musiikin tekeminen on täysipäiväistä ja/tai ainoa tulon lähde. Useat tuntemani ammattimuusikot tekevät ”päivätyötä” koska musiikin tekemisellä ja keikkailemalla ei elä. Itse ajattelen että amatöörit ovat kellaribändiporukoita, jotka eivät julkaise ”oikeita” äänitteitä tai eivät juuri keikkaile. Sen vuoksi minun on vaikea kuvitella pärjääväni amatöörimuusikoiden tuottamalla musiikilla, jos ammattimainen musiikin tekeminen kutistuisi olemattomiin tai loppuisi.
Ammattimaiseksi tekeminen siis mielestäni muuttuu kun taustalla on joko koulutusta alalle tai pitkä kokemus (tai molemmat), ja julkaisutoiminta on muutakin kuin omakustanteita. Se on tietysti vähän makuasia mihin sen rajan vetää.
Eipä mitään.
Tartuin tuohon kyllä totta puhuen vähän provoillakseni, koska on välistä mukava hieman huudella ”akateemisiin norsunluutorneihin”. Tekijänoikeusnaakeloiden (kuten vaikkapa nämä nerokkaat ammattipiraattien hyysääjät) kanssa kommunikointi on vain niin uuvuttavaa, että kaikki argumentit tulisi valita tarkkaan. Tuo ”ei rahaa > ei enää uutta musiikkia” on väittämänä liian helppo todistaa vääräksi (oikea versio olisi ”ei rahaa > vähemmän ja melko tavalla eri lähtökohdista luotua uutta musiikkia”).
Musiikin ammattilaisuuden käsitettä on taidettu tässä blogissa ruotia aiemminkin. Sanottakoon, että sitä on minusta olemassa kahta sorttia: on henkilöitä, jotka ansaitsevat merkittävän osan tuloistaan musiikin parissa, sekä niitä joiden toimeentulo tulee kokonaan tai pääosin muualta, mutta joiden luovan työn tulokset ovat tarpeeksi yleisöä kiinnostavia tai korkeatasoisia – ja tietenkin myös eri välimuotoja näistä. Tässä jälkimmäisessä ryhmässä on koko joukko niitä, joiden mielenkiinto musiikin tekemisellä saatuun rahalliseen hyötyyn on hyvin pieni tai jopa olematon. Uskoisin, että harva heistä kuitenkaan suhtautuisi musiikkiaan kohdanneisiin tekijänoikeusrikkeisiin (esim. luvattomaan kaupalliseen käyttöön) mitenkään kevyesti.
Tekijänoikeusnaakeloiden (kuten vaikkapa nämä nerokkaat ammattipiraattien hyysääjät) kanssa kommunikointi on vain niin uuvuttavaa, että kaikki argumentit tulisi valita tarkkaan. Tuo “ei rahaa > ei enää uutta musiikkia” on väittämänä liian helppo todistaa vääräksi (oikea versio olisi “ei rahaa > vähemmän ja melko tavalla eri lähtökohdista luotua uutta musiikkia”).
Näinpä. Perusargumentti ”to-aktivistien” puolelta kun tuntuu olevan, että ”sitten se musa vaan muuttuisi”.
Tällainen ”tekijänoikeudeton” ”vapaan jakamisen maailma” on jo olemassa. Ei kukaan pakota ammattimuusikkoja suojaamaan teoksiaan. Kuka tahansa voi jättää teoksensa joko täysin suojaa vaille tai käyttää vaikkapa CC-lisenssiä. Ei Teoston mafiosot ole aamulla ovikelloa rimpauttelemassa pesäpallomailojen kanssa jos näin tekee.
Kumma kyllä, tämä ”tekijänoikeusvapaa ihanuus” vaan ei juurikaan kiinnosta ketään. Tervemenoa kuuntelemaan pelkkää mikseri.nettiä.
Naakelot haluavat jakaa nimenomaan _ammattimuusikoiden_ tekemää materiaalia. Tässä kohtaa myös rakas GnuPope argumenttisi hiukan ontuu: vaikka tiedän toki monien (erityisesti populaarimusiikin marginaaleissa) työskentelevien saavan varsinaisen elantonsa muualta kuin musiikista, on se kaikkein ”kiinnostavin”, ”halutuin” ja eniten jaettu materiaali pääosin musiikilla elantonsa tienaavien ihmisten tekemää. Ja tarkoitan tässä koko ketjua äänittäjistä muusikoihin.
Eräs tuttu vertasi meneillään olevaa tilannetta siihen, että on niitä ammattikuntia kadonnut ennenkin – esim. jäätä roudattiin muihin maihin harkkoina laivoissa, nykyään jäätä voi tehdä kotona. Vertaus oli niin päin p—tä etten osannut edes vastata. Ikään kuin luovan työn voisi korvata koneella, joka tekisi tätä “nannaa” kaikille ilmaiseksi…
Apua. Pää räjähtää. Yritetään.
Tekijänoikeusaktivistit viittaavat usein siihen historialliseen tosiseikkaan, että valtavirran tapaa jaella musiikkia on aina vastustanut muutosta. Nuotinpainajat vastustivat pianorullia, pianonrullamaakarit vahalieriöitä, vahalieriöt savikiekkoja jne. Totta. Ja joka kerta muutos kuitenkin tapahtui.
Minkä ”aktivistit” jättävät huomioimatta on se, että jokaisessa murroksessa syntyi myös uusi tapa saada tekijänoikeuskorvauksia. Mediasta ja tuotteen välitystavasta huolimatta tekijänoikeudet säilyivät. Ovat säilyneet jo Gutenbergin päivistä saakka.
Se, että kulttuurituotteiden jakelusta syntyy uuden teknologisen kehityksen vuoksi vähemmän kustannuksia kuin aiemmin ei tarkoita sitä, että tekijänoikeudet olisivat kuolleet, eivätkä todellakaan sitä, että kulttuurituotteiden synnyttämiseen tarvittava henkinen ja taloudellinen pääoma olisi pienentynyt.
Samaan tapaa kuin siirtyminen nuottien myynnistä savikiekkojen myyntiin loi uusia tapoja ja tarpeita suojata tekijänoikeuksia, luo tämä nykyinen murros niitä. Kaikki niistä eivät välttämättä ole vielä edes nähtävissä.
Itse olen vähitellen alkanut tulla sellaiseen lopputulokseen että ”ilmainen internet” – internet, jossa mistään palveluista tai tarjonnasta ei tarvitse maksaa mitään tulee jossain vaiheessa, ehkä jo lähitulevaisuudessa, tiensä päähän. Jo nyt mielenkiintoisin sisältö on usein maksullista (HS, Economist). En usko myöskään Spotifyn olevan businessamallina olevan kestävä nykyisellään.
Ilmaisia lounaita ei ole. Jos haluamme huippulaatuista journalismia, kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvia, meidän tulee maksaa siitä tavalla tai toisella.
Itse olen vähitellen alkanut tulla sellaiseen lopputulokseen että “ilmainen internet” – internet, jossa mistään palveluista tai tarjonnasta ei tarvitse maksaa mitään tulee jossain vaiheessa, ehkä jo lähitulevaisuudessa, tiensä päähän.
Alan olla samaa mieltä, tai tavallaan voisi ehkä sanoa että ilmainen se ei ole ollut koskaan – aina joku maksaa, ja kiertoteitse tavalla tai toisella laskusta osa lankeaa käyttäjälle. Mainostajat odottavat tuottoa mainoksilleen, joista ovat sivustojen ylläpitäjille maksaneet sievoisen summan. Tulee vähän semmoinen kutina että netin ”kuherruskuukausi” on lopussa, ainakin jossain suhteessa. Alkuaikojen iloiset koodarit jotka tekivät (tai tekevät vielä toistaiseksi) lähes ilmaista työtä ovat kasvaneet aikuisiksi.
Joskus minua häiritsee tapa kuvailla nettiä ”kansalaisoikeutena”, mediana joka pitäisi olla kaikkien ulottuvilla ikään kuin valtatie. Alkuajan ideologia on ollut ehkä puhdasotsainen, mutta totuus on että vain murto-osa maapallon asukkaista pääsee nettiin ja aika pienellä osalla on siihen loppujen lopuksi edes todellista tarvetta. Lisäksi kaikki maksaa, ja tällaisen teknologian ylläpito ja kehittäminen ei ole halpaa. Ei ole vaikea arvata kuka sen lopulta kustantaa.
Sorry jos meni vähän (tai oikeastaan aika paljon) ohi aiheen, kunhan perjantai-illan iloksi vähän filosofoin.
Jep. Erittäin suuri osa netin ”palveluista” (mm. Youtube) ovat vahvasti tappiolla – ansaintalogiikkaa ei ole kyetty synnyttämään. On vain koettu tärkeäksi ”olla siellä mukana”, ”ajan hermolla”, ”inessä” jne.. Järjettömiä määriä riskipääomaa on syydetty täysin tyhjänpäiväisiin hommiin. (Riot On, anyone?)
Rahoitusmarkkinoiden kriisi tulee vaikuttamaan myös netin ”innovaatioiden” luonteeseen. On mielenkiintoista nähdä miten pitkään esim. Twitter pysyy pystyssä. Sillähän ei ole mitään tulolähdettä. Mainio palvelu, monet käyttävät ja diggaavat. Mutta ei tule pysymään ikuisesti pystyssä pelkän riskirahan turvin jos ansaintalogiikkaa ei synny.
Kellään ei ole oikeutta ansaita työllään. Markkinatalouden kaipaama vapaus tarkoittaa, että ihmisillä pitää olla oikeus *yrittää* ansaita työllään. Jos tilanne on sellainen, että sinänsä hyvinvointia kaikille tuottavasta työstä ei jostain syystä onnistu saamaan rahaa, on markkinatalouden vastaus ”paska homma, mene oikeisiin töihin”.
Rajoittamaton markkinatalous on aika hirveä otus.
Tekijänoikeuksista puhutaan yleensä aika löysästi. Oikeus muodostaa ja myydä esim. yksinoikeuksia teoksen levittämiseen tai teknisen ratkaisun hyödyntämiseen ei ole nähdäkseni varsinaisen tekijänoikeuden ydinaluetta; nämä oikeudet ovat enemmänkin vapaan markkinatalouden päälle liimattua ohjalua, jonka mielekkyys riippuu tilanteesta ja jonka luonnetta pitää pystyä muuttamaan teknologis-taloudellisen tilanteen muuttuessa. Tekijänoikeuksien varsinaista ja muuttumatonta ydinaluetta on mielestäni enemmänkin se, mitä tekijän on saatava työllään (yrittää) tehdä eikä se, mitä tekijän on saatava kieltää toisten sillä tekevän.
Selvennän vielä, etten ollenkaan tarkoita, etteikö näitä kieltoja ja rajoituksia tulisi olla olemassa. Pointti on enemmänkin se, etten haluaisi puhua näiden kieltojen ja rajoitusten tarkasta muodosta tavalla, joka yrittää tehdä niiden nykyisestä muodosta absoluuttisen oikeuden.
En epäile hetkeäkään etteikö se musiikin tekeminen olisi tekijälleen oikeaa työtä. Mutta jos musiikin tekijä puolustaa rahankeräystavoista esim. hyvitysmaksua, niin se jo osoittaa kuinka itsekäs omaan mahan tuijottaja se muusikko on. Tällöin meille ”palkan” maksajille tulee helposti mieleen, että jos muusikko ei pysty elättämään itseään suoraan musiikillaan niin menköön niihin ”oikeisiin töihin” eli sellaisiin jossa saa palkkansa suoraan tekemisistään.
Maksan veroilla mielelläni palkan poliiseille, palomiehille, kunnan ylläpito porukoille, lääkäreille jne. jne. Ja jopa pitkin hampain suostun siihen, että yllämainittujen lisäksi tämä verojärjestelmä ylläpitää 30% turhia suojatyöpaikkoja. Mutta en haluaisi enään ketään siihen porukkaan lisää. Enkä siten halua maksaa muusikoille palkkaa ilman vastiketta. Ja hyvitysmaksu jos mikä on vastikkeetonta hyvää. Tai eihän se oikeastaan ole vastikkeetonta, sillä hyvitysmaksun maksamisesta johtuen imutan musiikkini netistä. Mutta silloin joudun itse hakemaan sen vastikkeen ja olen samalla jopa rikollinen.
Eli minä maksan vastiketta ”ei mistään” ja jotta se ”ei mitään” olisikin jotain, joudun tekemään rikoksen ja imuttamaan sen maksamani musiikin netistä.
Nettikeskustelut inspiroivat minut animoimaan parhaita niistä.
Tähänkin blogiin oli siteerattu muutama tosi mahtava murjaisu.
Myöntäkää pois, jollakin on hauskaa niitä naputellessaan…
Otan mielelläni vastaan kommentteja animaatio-ideastani.
Käykää tsekkaamassa You Tube-sivustolta ”Vaarallinen jäätelökesä”.
Tai linkki alla:
https://www.youtube.com/watch?v=ltJuXH75O-M
=) Sirpa K