Markkinatalousjärjestelmämme perustuu luottamukseen ja vaihtokauppoihin. Myyjä luo tavaran tai palvelun ja ostaja neuvottelee myyjän kanssa kulloinkin sopivan hinnan.
Jos hinta on liian korkea niin kauppoja ei synny. Jos hinta on liian matala myyjä jää tappiolle. Kysynnän ja tarjonnan laki.
Tämä ketju ja vapaa kilpailu ajaa luontevasti tehokkuutta ja innovaatioita: jos tuotteesta saatava hinta on liian matala on tuottajan pyrittävä madaltamaan omia tuotantokustannuksiaan. Esimerkiksi kodin elektroniikan kohdalla tämä on tapahtunut ulkoistamalla henkilöresursseja vaativa tuotanto halpojen työvoimakustannusten maihin. Ns. Kiina-ilmiö siis.
Tällainen kilpajuoksu halpojen hintojen perässä on kuitenkin vain osittain tervettä. Osa edullisuudesta selittyy myös tuotteen laadun heikentämisellä, joka saattaa johtaa loppujen lopuksi siihen, että halvempi tuote on kokonaiskustannuksiltaan kalliimpi pitkällä tarkkailuvälillä. ”Köyhän ei kannata ostaa halpaa” tapasi iso-mummuni sanoa.
On myös olemassa absoluuttisia rajahintoja, joiden alle ei tuotteita ainakaan pitkään voi myydä. Jos tuotteesta saatava hinta on raaka-aine- ja pääomakustannuksia alhaisempi, menee yritys kuin yritys konkurssiin.
Kulttuurituotteiden kohdalla pelaa sama mekaniikka.
Levyjä voidaan tuottaa johonkin rajaan asti halvemmalla: käytetään vähemmän päiviä äänitykseen, vähemmän päiviä miksaukseen, halvempia mikrofoneja, halvempia äänipöytiä, vähemmän eläviä muusikoita, tehdään kannet itse ja hoidetaan masterointi nyrkkipajassa Finnvoxin sijaan.
Laatu laskee, mutta jos kuluttaja ei sitä huomaa, niin silloinhan ”laatu” olikin turhaa luxusta.
Absoluuttinen alaraja on erittäin liukuva käsite. On monia tyylilajeja, joissa suurin osa tallenteista on keikkatallenteita, jotka sitten vain miksataan julkaisukelpoisiksi. Jos miksataan.
En kuitenkaan usko että kovinkaan moni haluaisi kuunnella vaikka kuinka hyvällä samplepankilla toteutettua versiota Sibeliuksen Karelia-sarjasta. Myös nykyaikaisen populaarimusiikin esteettiset vaatimukset tuotannolle ovat erittäin korkeat. Amatöörilaittein ja amatöörin taidoilla miksattu musiikki nyt vaan kuulostaa… …amatöörimaiselta ja mitään asiaa soittolistaradioon ei ole.
Suomalaista viihdemusiikkia kuunnellessa voi helposti huomata, että tuotannot on jo nyt viritetty äärimmäisen tehokkaiksi. Löysät on todellakin otettu pois.
Lisäksi kustannusten alarajaa laskee meidän musiikin tekijöiden halu tuottaa uusia levyjä omasta osuudestamme tinkimällä. Ilmaista työtä, jonka uskotaan maksavan jollain tapaa takaisin ”pitkässä juoksussa” tehdään todella paljon. Ja voi olla että kannattaakin. Saas nähdä. Mutta se, että studiotyölle ei voi välttämättä laskea mitään palkkaa vähentää jo nyt selvästi mahdollisuuksia ja halukkuutta raivata tilaa kalentereista.
Piraattien ja Vihreiden nuorten vaatimus ’epäkaupallisen’ jakamisen sallimisesta romuttaa tämän markkinatalouden perusteena olevan logiikan.
1. Muusikko tekee levyn.
2. Muusikko tarjoaa levyään kaupaksi.
3. Kuluttaja on kiinnostunut levystä ja maksaa siitä muusikon pyytämän hinnan.
Jos hinta on liian korkea, jää kauppa tekemättä. Jos hinta on liian matala jää muusikko tappiolle. Kysyntä ja tarjonta asettavat hinnan oikealle kohdalleen.
Piraattien visiossa
1. Muusikko tekee levyn.
2. Muusikko tarjoaa levyään kaupaksi.
3. Kuluttaja on kiinnostunut levystä, lataa sen ilmaiseksi ja näyttää keskisormea Muusikolle.
Kysynnän ja tarjonnan lakia ei enää ole. Muusikko jää aina tappiolle.
Kysymys latailun hyväksyttävyydestä ei ole tekninen vaan moraalinen. Se että lataaminen on mahdollista ei tee siitä hyväksyttävää.
Ennemmin tai myöhemmin saavutetaan absoluuttinen alaraja. Sen jälkeen ei ammattimainen kulttuurin tuotanto ole enää mahdollista.
Ja tämä absoluuttinen alaraja ei kosketa pelkkää musiikki- tai elokuvateollisuutta. Sama helpon kopioitavuuden aiheuttama haaste koskee kaikkea netitse jaettavissa olevaa sisältöä. Jos leffoja kerran saa jakaa ilmaiseksi, niin miksei sitten myös aikakauslehtiä, tietokoneohjelmia ja graafista suunnittelua?
”Vapaan jakamisen” salliminen tuhoaa markkinatalouden edellytykset digitaalisesta maailmasta. En voi uskoa tämän olevan ”tietoyhteiskunnan” kehityksen etujen mukaista. Ilmaisia lounaita ei vaan kertakaikkiaan ole olemassa.
”Piraattien visiossa
3. Kuluttaja on kiinnostunut levystä, lataa sen ilmaiseksi ja näyttää keskisormea Muusikolle.”
Tai sitten jos levy on hyvä, niin ostaa kalliin konserttilipun, josta artisti ottaa 82,63 % ja sitten tilaa dvd:n ja seuraavan levyn ilmestyessä ennakkotilaa levyn suoraan artistin sivuilta, jolloin artisti saa moninkertaisen katteen. Sen lisäksi saattaa vielä mainostaa artistia ystävilleen, kopioida heille levyn ja kirjoittaa jotain nettiinkin. Näin siis, JOS musiikki on hyvää. Muusikko ei jää aina tappiolle. Alan myynti ei ole kuollut.
http://www.piraattipuolue.fi/kulttuuri/artikkelit/259-tutkittua-asiaa-tiedostonjakamisesta
Kinkkisiä aikoja kyllä.
t. ei-piraatti
Niin. Monimutkaista toki. Suomalaisten bändien keikkailusta Suomessa voin muuten kertoa että bändi ei saa konserttilipuista 82,63%. Lisähuomiona toki se, että erittäin suuri osa kansasta ei koskaan käy millään keikoilla.
Jälleen kerran käy niin, että parhaiten pärjäävät isot U2-tyyppiset bändit ja toisaalta sitten amatöörit, joilla ei ole mitään ”ansaintalogiikkaa” pelissä.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin mm. täällä (linkki) ja täällä (linkki).
On totta, että 100 suurinta esiintyjää rohmuaa 50 % keikkatuloista.
Tulevaisuudessa musiikki ehkä pirstaloituu enemmän, kun jättiläiset poistuvat.
Ainiin. Ja siis ylipäätään kannan huolta kaikesta sisällöntuotannosta, en vain musiikista. Vaikea on nähdä miten Suomen Kuvalehti pysyisi t-paitakaupalla pystyssä…
En usko, että cutthroat-markkinatalouden laeille antautuminen olisi hyväksi varsinkaan näin pienen kieli- ja kulttuurialueen kulttuurintuotannolle: ilman kirjastojärjestelmää, Yleä, julkisia taidemuseoita, teattereita, taiteilija-apurahoja ja meidän monien tekemää ilmaista kulttuurityötä hukkuisimme vielä nykyistäkin pahemmin ameriikoista tuotuun viihteeseen ja vain näennäisesti ”kotimaiseen” bigbrother-idols-smurffilevy-paskaan.
Humen giljotiini ei varsinkaan väärin sovellettuna ole kovin hyvä työkalu lainsäädännön (tai edes eettisen ajattelun) kehittämiseksi. Tietysti on aikoja ja kohtia, joissa on irtauduttava niistä kahleista, jotka se-mitä-on ja mikä välittömästi näyttää mahdolliselta asettavat ajattelulle. Toisaalta kestävää lainsäädäntöä suunnitellessa olisi hyvä jossain määrin hyväksyä esimerkiksi luonnonlakien ja käytössä olevan teknologian kaltaisten asioiden asettamia rajoituksia ajattelun lähtökohdiksi ja pyrkiä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla siinä maailmassa, joka kuitenkin on olemassa. ”Ennen oli paremmin” ei riitä.
Itse en piraattimielisenä koe ongelmaksi niinkään nykyistä tilannetta — varsinkaan populaarimusiikin melko merkityksettömällä alueella, kirjastohenkisenä tyyppinä olen kyllä huolestunut siitä, kuinka tieteellinen julkaisu näyttää olevan kriisissä tekijänoikeussotkujen takia — vaan nimenomaan pelkään niitä todella järeitä keinoja, jotka näyttävät välttämättömiltä, jos levyntekijöiden nykyiset bisnesmallit halutaan säilyttää edes jossain määrin.
En usko, että cutthroat-markkinatalouden laeille antautuminen olisi hyväksi varsinkaan näin pienen kieli- ja kulttuurialueen kulttuurintuotannolle: ilman kirjastojärjestelmää, Yleä, julkisia taidemuseoita, teattereita, taiteilija-apurahoja ja meidän monien tekemää ilmaista kulttuurityötä hukkuisimme vielä nykyistäkin pahemmin ameriikoista tuotuun viihteeseen ja vain näennäisesti “kotimaiseen” bigbrother-idols-smurffilevy-paskaan.
Täysin samaa mieltä. Ja tästähän ei tavallaan olekaan kyse. Ns. ”apurahataide” pärjännee huomattavasti paremmin tässä kokonaismuutoksessa kuin markkinaehtoinen viihde.
Jos ilmassa olisi yhtään mitään merkkejä siitä että teinit imuttaisivat Kalevalaa ja Leinon koottuja ei mitään ongelmaa olisikaan. Tällä hetkellä nuoriso vaan sahaa omaa oksaansa – PB:n Top100-listan viihde on kaikkein eniten uhattuna.
Toisaalta kestävää lainsäädäntöä suunnitellessa olisi hyvä jossain määrin hyväksyä esimerkiksi luonnonlakien ja käytössä olevan teknologian kaltaisten asioiden asettamia rajoituksia ajattelun lähtökohdiksi ja pyrkiä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla siinä maailmassa, joka kuitenkin on olemassa.
Internet ei ole painovoiman kaltainen luonnonlaki vaan joukko ihmisten välisiä sopimuksia samoin kuin muukin yhteiskunta.
Miksi muuten ”uusi” CD-levy maksaa aina jonkun vakiohinnan kuten 19,90, 22,50 tai 12,90? Miksei artisti tai julkaisija voi päättää levyn hintaa esim. sen mukaan millä hinnalla uskoo kunkin julkaisun menevän tyydyttävästi kaupaksi? Tässähän on suuri aukko kysynnän ja tarjonnan laissa. Vai olenko missannut jotain…?
Siis että esim. vähemmän suosittu tai tunnettu artisti voisi saada levystä edes sen mitä siitä on ylipäätään saatavissa. Nykyään on jyrkkä kaikki-tai-ei-mitään -hinnoittelu.
Täähän on täysin mahdollista nykyäänkin. Midprice-levythän maksaa jotain 7-12€, ”pienlevy-yhtiöiden” uutustuotteet (mm. Ektro) 12€-16€ ja isojen yhtiöiden tuotokset sitten jopa 23€, joka on kyllä ihan pirun paljon minunkin mielestäni.
Lisäksi hinnat vaihtelevat kauppakohtaisesti. Tyyliin nettikaupat (CDON.com), Levykauppa Äx, Digelius ja Popparienkeli ovat edullisempia kuin Anttila.
Juuri mikään ei siis estä hinnoittelemasta tuotteita halvemmalla. Ei edes Teosto. (Muistutus Erkki Puumalaiselle ja piraateille että mekanisointimaksu per levy on noin euron.)
Tästä päästään siihen ”alarajaan” ja ”breakeveniin”. Eli 5€ hintaisia levyjä pitää myydä yli tuplasti enemmän kuin 10€ levyjä, jotta edes tuotantokustannukset saadaan takaisin.
Harva bisnesmies on valmis ottamaan riskiä että ”kyllä me tätä myydään triplasti” halvemmalla. Lisäksi Suomi noi niko markkina-alueena on oikeasti todella pieni. Esim. halvankin kamulevyn tuotantokustannuksia on todella vaikea saada takaisin alle 500 kpl 20€ myynnin. Ja kansanmusiikkilevyjä ei myydä kuitenkaan kymmeniätuhansia oli hinta mikä tahansa.
Joku minua näppärämpi osaisi varmaankin piirtää tästä sellaisen kaavion, jossa hinta ja ostohalukkuus -janat kohtaavat pisteessä x. Ja tuo x on sitten optimaalinen hinta.
Pikahuomiona että teknisen ja moraalisen erottaminen on keinotekoista, se että jotain pitäisi tehdä implikoi että niin myös voidaan tehdä, ja tekniikasta puhuttaessa sitä mitä voidaan tehdä rajaa tekniset realiteetit. Yksi näistä realiteeteista on tekniikan levinneisyys, fiinimmin diffuusioaste, tietokoneiden ja internetin diffuusioaste lähestyy 100%.
Eikö lakien pitäisi kuitenkin heijastella sitä mikä on hyväksyttävää, ei sitä mikä on teknisesti mahdollista?
Kaikilla Suomessa myytävillä autoilla voi ajaa yli 120 km/h. Eikö meillä pidä olla nopeusrajoituksia? Eikö kaahaamisesta pidä sanktioida?
Lait on jo olemassa. Vai mihin pyrit?
Paluuta vanhaan systeemiin ei enää tule. 10 vuotta sitten tuli koteihin tietokoneet ja nettiyhteydet. Maailma on muuttunut. Business-malli ja ”ansaintalogiikka” muuttuu myös ehkä lopullisesti. Siinä käy ehkä niin kuin kirjoituksessasi toteat, mutta muutosta ei voi estää.
Vaikka piratismi vähenisi (se tulee vähenemään) tulee tilalle uusia malleja kuluttaa musiikkia. Tavallaan piratismin kaltaisia, mutta laillisia, jossa voi tutustua musiikkiin rauhassa ilman, että ostaa sikaa säkissä. Meidän blogissa jokaisella kirjoittajalla on jo vähintään Spotify. Se että saako artisti korvausta sen kautta entiseen tapaan on vielä hämärän peitossa. Spotifyn mukaan artistit ovat kuitenkin innolla mukana.
Musiikkia ei tulevaisuudessa enää hankita (osteta cd-levyä tai ladata), vaan sitä kuunnellaan kuukausimaksua vastaan striiminä. Konsertteja aletaan ehkä katsomaan maksua vastaan tietokoneelta kotona.
Magnatune.com on vaihtoehtoinen paikka hankkia musiikkia. Siellä voi kuunnella ilmaiseksi levyjä ja ostaessaan voi itse päättää mitä maksaa. Huomattava osa (puolet) menee artistille. Parasta on se, että kuluttajat eivät maksa suositushintaa. He maksavat enemmän.
Lait on jo olemassa. Vai mihin pyrit?
Sori Mika, nää keskustelut jatkuu osittain vanhoista asetelmista muista threadeista ja muilta blogeilta…
Kyse on juuri siitä että lait on jo olemassa ja tulee olla olemassa tulevaisuudessakin. Kaikki tuossa kertaamasi ”uudet mallit” vaativat toimiakseen, kehittyäkseen ja onnistuakseen tekijänoikeuksien suojaa. Ja itse asiassa jopa erittäin vahvaa sellaista.
Vinon ja piraattien vaatimus ”epäkaupallisen jakelun sallimisesta” tuhoaisi paitsi pahat ”suuryhtiöt, jotka eivät halua muuttua” niin myös Spotifyn ja Magnatunen.
Jotta en vaikuttaisi internetlukutaidottomalta törpöltä mun varmaan pitäisi lähiaikoina (jahka aikaa on) niin muodostaa oma ”tulevaisuuden visioni”. Tällä viikolla olen keskittynyt lähinnä torppaamaan Vihreiden Nuorten tyhmyyksiä sen sijaan että olisin miettinyt omia uusia fiksuja avauksia.
Perästä kuuluu. Kiitos muuten kaikille, jotka ovat osallistuneet tällä blogilla asialliseen keskusteluun. Erityiskiitos Jaakkomelle; vaikka olemmekin yhä ja varmasti myös tulevaisuudessa eri mieltä monista seikoista. Rakentavaa keskustelua, jossa vastapuoltakin kuunnellaan on todella harvinaista näin voimakkaasti jakavissa aiheissa.
Okei. Nyt selvisi, kiitos. Kyllä tuossa hommaa riittää.
Luulen että keskityn nyt vaan vanhojen levyjen kuunteluun. Uusi kun on pilalle kompuroitua ja tukkoonsovitettua. Vielä kun joku saisi siihen muutoksen.
Heh, just saatiin lähes valmiiksi uuden levyn matskut. On paikoitellen niin länässä että ei usko erkkikään.
Kompressio on saundi. Sitä pitää käyttää jos siitä tykkää. Tästäkin aiheesta pitäis varmaan kirjoittaa sillä kyllä vanhat levyt paremmalta saundaa usein.
”Heh, just saatiin lähes valmiiksi uuden levyn matskut. On paikoitellen niin länässä että ei usko erkkikään.”
Mainostas nyt sitten mikäs kiekko on kyseessä? Ilmeisesti klasaria yms., jos oikein olen ymmärtänyt? Tuleehan Spotifyyn (naurua)? Ja tuleehan levynjulkaisukeikka netissä livenä? :)
Orkestar Bordurka: Orkestar Bordurka, Balkanhumppaa.
Julkaistaan 12.12. Dubrovnikissa Hesassa Balkan Fever -klubilla (linkki).
Spotifyhyn en laita ainakaan vielä. iTunesiin varmasti. Kotisivuilta/MySpacesta saanee ilmaiseksi mainospaloja.
Julkkar-pulkkar keikan -streamaanminen on muuten loistava idea. Täytyypä kysäistä nörtti-ystäviltä että miten se onnistuisi näppärästi. (Kaikki biisit on omia, joten tekijänoikeusongelmaa ei ole.)
Asennepuoli on kyllä kunnossa.
Bordurkan taustakokemus huomioiden sanoisin että ilmiselvää lämmittelijäainesta 2010 elokuuksi, kun sirkus saapuu stadionille? ;)
Ollaan ruudun ääressä jos julkkarikeikka näkyy netissä.
Olen itsekin kokenut täällä keskustelemisen mielekkääksi. Ajattelen, että itselläni ei ole kovin kiveen hakattuja TO -mielipiteitä merkityksessä ”mitä pitäisi ehdottomasti tehdä”, mutta seurailen tilannetta ajoittain melko huolestuneena.
Selvennyksenä muuten, että tarkoitin ”populaarimusiikin melko merkityksettömällä alueella” sitä, että fantasia kaiken informaation rajattomasta & ilmaisesta saatavuudesta kaikkialla (informaation tuotannon pysyessä vähintään entisellä tasollaan) ei mielestäni toteutuessaan juurikaan parantaisi ihmisten elämää siksi, että kaikki saisivat kuunnella kaikkea musiikkia ilmaiseksi: todella monenlaista musiikkia voi nytkin kuunnella elämänsä täydeltä aika vaatimattomilla taloudellisilla panostuksilla, ilmaiseksikin. Tämän tiedonvapaus -aspektin järjelliset hyödyt ovat mielestäni lähinnä tieteiden ja ohjelmistonkehityksen kaltaisilla alueilla.
”Eikö lakien pitäisi kuitenkin heijastella sitä mikä on hyväksyttävää, ei sitä mikä on teknisesti mahdollista?”
Ehdottomasti kumpaakin! Jos ihmisten netinkäyttöön ei olisi teknisesti mahdollista mitenkään puuttua, piraateilla ei kai olisi mitään huolta tai syytä politisoitua. Itse epäilen, että piratismiin ei kuitenkaan voida kovin tehokkaasti puuttua sellaisilla teknisillä keinoilla, joiden laajamittainen käyttöönotto ei olisi etiikan, oikeusvaltioperiaatteiden tai jopa esimerkiksi talouden kannalta päätöntä. Euroopassa Suomi mukaanlukien ollaan nähdäkseni jo ylitelty melko merkittäviä rajoja päätettyjen keinojen toimivuutta tai periaatteellisia implikaatioita juuri ihmettelemättä. Välittömiä käytännön ongelmia tästä ei ole toistaiseksi juuri ollut, mutta hyvinä aikoina on tärkeä pitää kiinni vahvoista periaatteista.
Pahin tähänastinen virhe (noh, ei liity suoraan tekijänoikeuksiin) oli mielestäni se sähköäänestysjuttu. Järjestelmä olisi käsittääkseni mahdollistanut suhteellisen helposti vaalivilpin sekä vaalisalaisuuden rikkomisen ja sitä olisi ollut täysin mahdotonta valvoa. Kokeilu epäonnistui ainoastaan surkeaan käyttöliittymäsuunnitteluun liittyvien epäselvyyksien vuoksi, mutta muista periaatteellisista ongelmista ei keskusteltu juuri lainkaan, ehkä siksi, että USA:ssa on käytössä vastaavanlaisia järjestelmiä.
Tämänkaltaisen äänestysjärjestelmän käyttö Suomessa nyt ei olisi välittömästi ollenkaan vaarallista, mutta esimerkiksi Afganistanissa nyt tai Suomessa yhteiskuntarauhan järkkyessä se voisi olla demokratian toteutumisen ja siihen kohdistuvan luottamuksen kannalta täysin katastrofaalinen ratkaisu.
Nykymuotoisten tekijänoikeuksien valvominen tulisi nähdäkseni (en väitä näkeväni kovin hyvin) aivan lähitulevaisuudessa vaatimaan keinoja, jotka olisivat monella tapaa kokeillun muotoista sähköistä äänestystä ongelmallisempia. Tällöin jouduttaisiin aika selvästi tinkimään joko ihmis- tai tekijänoikeuksista.
Sähköisestä äänestyksestä lienemme täysin samaa mieltä. Mielestäni sille ei ole mitään järjellistä perustetta. Säästöjä ei synny ja uskottavuus jopa heikkenee. ”Sähköistämistä” vain ”sähköistämisen vuoksi”. Tieto-Enatorille töitä… Eihän viulujakaan ole täysin korvattu sähköviuluilla vaikka toki näin voitaisiin haluttaessa tehdä. Digitalisointi ja ”sähköistäminen” ei ole itseisarvo vaan väline.
Euroopassa Suomi mukaanlukien ollaan nähdäkseni jo ylitelty melko merkittäviä rajoja päätettyjen keinojen toimivuutta tai periaatteellisia implikaatioita juuri ihmettelemättä. Välittömiä käytännön ongelmia tästä ei ole toistaiseksi juuri ollut, mutta hyvinä aikoina on tärkeä pitää kiinni vahvoista periaatteista.
Tämä on rationaalinen argumentti, jota itsekin olen pyöritellyt enkä ole päässyt juuri mihinkään ”lopulliseen” ratkaisuun. On selvää että esim. Hadopi-lain kaltaiset ehdotukset mahdollistaisivat ”huonoina” aikoina ”huonoja” asioita. Ja tällä hetkellä netin valvontaa laajamittaisesti harrastavat vain diktatuurit. Toisaalta taas sitten Kiinassa sensuurista huolimatta kaikki ”nettilatailu” on täysin vapaata kun tekijänoikeuslakeja ei ole olemassa.
Onko kaikki pelko kuitenkaan täysin aiheellista? En pidä ”slippery slope” argumenttia kovinkaan uskottavana. Ei siitä, että tekijänoikeudellisen sisällön levittämistä valvotaan verkossa ole seurannut Suomeen Teosto-mafia -diktatuuria, jossa kuluttajan on pakko ostaa Lauri Tähkän uusin tai joutuu Pohojanmaalle uudellenkoulutettavaksi. (”Suudellaan ” -biisiä 120db voimalla ja silmät tikuilla auki.)
Sananvapauteen ja muihin vapauksiin liittyy paljon muutakin kuin internet – verkko on vain yksi media muiden joukossa.
Ylipäätään jokseenkin huvittavaa on että maailman historian laajinta sananvapautta nauttivien Suomen ja Ruotsin kansalaiset jaksavat huudella olemattomien mörköjen perään. Kyllä piraatit saavat puolueeksi järjestäytyä ja ilmaista mielipiteitään. Ja minä tulen olemaan ensimmäisenä barrikaadeilla vaatimassa heille näitä oikeuksia.
Sananvapauteen kuuluu kuitenkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta mielestäni muitakin seikkoja kuin pelkkä mahdollisuus päästä minkä tahansa materiaalin ääreen. Laajemmin asiaan liitty myös se, että meillä on olemassa järjestelmä, joka mahdollistaa sanomisen jalostamisen ja jalostumisen.
Torilla jossa kaikki huutavat yhteen ääneen ollaan köyhempiä kuin torilla, jossa muut antavat suunvuoron niille, joilla sanottavaa on pelkän mölinän sijaan.
Sananvapautta tämänhetkinen, olemassaoleva IPR -lainsäädäntö koskettaa mielestäni lähinnä siinä, että dvd -levyjen katsomisen mahdollistavien ohjelmien koodia ei saisi levittää, eikä levyjen katsomiseen tarvittavasta teknologiasta saa keskustella julkisesti.
Kaksi linkkiä tästä ja siihen liittyvästä oikeudenkäynnistä:
http://mjr.iki.fi/eucd/
http://mjr.iki.fi/decss/
Kun nyt linkkaamaan ruvettiin, niin mitä mieltä olet tästä tekstistä:
http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/11/wikileaksiin-vuodettu-muistio-paljastaa-acta-neuvottelujen-torkeydet
Teksti on tietysti kirjoitettu ei-niin-neutraalilla tyylillä ja käsittelee asiaa vain yhdestä näkökulmasta, mutta mielestäni tämä näkökulma on tässä actaneuvotteluasiassa ihan relevantti.
Olen noista DRM-hommista varmaan aika pitkälti sun kanssa samaa mieltä. Ja pelottavaltahan toi piraattiliiton juttu vaikuttaa, mutta eihän se ”oikeesti” varmastikaan ihan noin mene. Kyllä Suomessa on Suomen lait ja EU:n direktiivit, jotka pitää EU-parlamentin ja eduskunnan hyväksyä.