Eilinen Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokous oli rankka kokemus.
Jo kokoukseen saapuminen oli tavanomaista dramaattisempaa: Kulttuurikeskuksen edustalla oli toista sataa ihmistä osoittamassa mieltään kirjastojen puolesta. Vihreät ja vasemmisto vakuuttivat paikalle tulleille että lähikirjastoihin ei kajota.
Kokouksessa ei kuitenkaan ollut kyse palveluverkosta vaan vuoden 2010 avustuksista ja siitä, miten säästöt kohdistetaan. Säästäminen ei ole kenenkään mielestä mukavaa. Etenkään kulttuuribudjetista, jossa jokaiselle määrärahalle tuntuu olevan lukuisia päteviä hakijoita ja tekijöiden heikko taloudellinen asema tiedetään.
Kirjasto säästää ensi vuonna mm. aineistomäärärahoistaan noin 160 000 euroa ja Kulttuurikeskus puolestaan esim. teatteri- ja tanssiryhmille tarkoitetuista kohdeavustuksista n. 51 000€ vuoden 2009 tasoon verrattuna.
Neljän yhdistyksen tuet, yhteensä 77 000 €, menivät kuitenkin äänestyksessä läpi muutoksitta. Vihreät äänestivät vastaan Vasemmistoliiton, SDP:n ja Kokoomuksen yhteisrintaman puolustaessa tukia. (Rkp:n edustaja oli jo poistunut paikalta.)
Mikä siis mahtaa yhdistää Helsingin porvarillista kulttuuriyhdistystä, Helsingfors Svenska Kulturföreningiä, Helsingin työväen sivistystyötä ja Työväen sivistysliiton Helsingin opintojärjestöä?
Aivan. Ne ovat ”poliittisia kulttuurijärjestöjä”.
Kulttuurikeskuksen kulttuurijärjestöille asettamia taiteellisen tai toiminnallisen sisällön kriteerejä niistä ei täytä yksikään. Työväen järjestöt edes yrittävät, mutta vuonna 2009 HPKY:n toimintaa oli teatteriesityksissä käymisen lisäksi esimerkiksi ”Kulttuurimatka tarunhohtoiselle Maltalle” ja Helsingfors Svenska Kulturförening kultivoi jäsenistöään bussiekskursiolla Vuosaaren satamaan.
Helsingin noin neljän miljardin euron kokonaisbudjetissa 77 000€ on tietenkin vain pieni pieru Saharassa. Kulttuuritoimijoille ja kulttuurin määrärahoissa summa on kuitenkin merkittävä. Mittakaavaa saa vaikkapa siitä että Helsinki käyttää ensi vuonna taiteilija-apurahoihin 140 000€ ja taiteen vapaan kentän kohdeavustuksiin 610 000€. Yksittäiset avustussummat ovat keskimäärin 5000 € – 10000 € luokkaa.
Miten kukaan voi ensi vuonna perustella Harakan taiteilijatalon (kustannukset 90 000€ vuonna 2008) tai Eläintarhan taiteilijaresidenssin (kustannukset 33 860€ vuonna 2008) lakkauttamista ”pakottavien” säästöjen nimissä, jos kaupungin tuen piiristä löytyy yhä poliittisten järjestöjen kaltaisia täysin käsittämättömiä mustia aukkoja?
”Sulle-mulle” -periaatteella jaettava piilopuoluetuki ei ole tästä päivästä. Toivottavasti ensi vuonna muidenkin puolueiden joukosta löytyy riittävästi suoraselkäisyyttä näiden yhdistysten erityiskohtelun lopettamiseksi.
(Kirjoitus julkaistu myös Helsingin Vihreiden kotisivuilla.)
Eikös tähän voittaneeseen esitykseen kuitenkin sisälly se, että tukia käsitellään ja tarkennetaan tammikuun seminaarissa?
Ei. Tammikuussa keskustellaan vuoden 2011 rahoista ja tuista. 2010 on nyt kirjoissa ja kansissa. Pöytääminenkään ei oikein onnistunut näin vuoden lopussa.
Kiinnostavaa, mistä asioista vasemmistoliitto, sdp, kokoomus ja rkp ovat keskenään samaa mieltä.
Aivan erityisen kiinnostavaa tästä olisi tehnyt se, että perussuomalaisilla olisi ollut edustaja lautakunnassa. Veikkaanpa, että vihreät ja persut olisivat löytäneet yhteisen sävelen.
Heh. Niinpä. Eiköhän me löydetä huomisen jälkeen myös kokkareiden kanssa uusi sävel. ;)
Löysittekö? Ja mistä?
Saa nähä. Lähinnä siis viittasin siihen että kun rkp+kok -järjestöjen tuet ovat ”vain” 19000€, ja toiminta niin ilmiselvän huonoa prää nykymaailmassa, niin luulen, että lautakunnan enemmistön saaminen tukien poistamisen kannalle on helpompaa vihr+kok(+rkp) [2+3+(1)] yhtälöllä kuin vihr+dem+vas (2+2+1) summalla.
”Miten kukaan voi ensi vuonna perustella Harakan taiteilijatalon (kustannukset 90 000€ vuonna 2008) tai Eläintarhan taiteilijaresidenssin (kustannukset 33 860€ vuonna 2008) lakkauttamista “pakottavien” säästöjen nimissä, jos kaupungin tuen piiristä löytyy yhä poliittisten järjestöjen kaltaisia täysin käsittämättömiä mustia aukkoja?”
Millään järkisyillä ei voikaan, kuten ei muitakaan tällaisia tukia. Miksi ylipäätään pitää jakaa jotain ”taiteilija-apurahaa”? Sen takia, että joku viitsii lonnimisen lomassa pari siveltimenvetoa vetäistä kankaalle – mutta kun ei vaan synny muuta eikä oikeat työt kiinnosta? Peräänkuulutan taas sitä omaa otetta elämään, maksetaan tällaiset harrastukset omalla työlla saaduista tuloista. Helppohan se on kaikenlaista ”taidetta” vääntää kun yhteisestä pussista tuputetaan rahaa. Sitten kehdataan vielä valittaa kun ei riitä! Kerrataanpa ja selvennetään vielä: Jos koet olevasi taiteilija, mutta et sillä itseäsi pysty elättämään, olet silloin taiteen harrastaja. Tähän ei kukaan mitään tukia ole ansainnut. Jos saat tuosta itsellesi ammatin, jolla pystyt itsesi ilman tukia elättämään – hieno juttu. Siihen asti pitäisi mennä kuten muutkin eli maksaa harrastuksensa omasta pussista!
Mikko O.:Kerrataanpa ja selvennetään vielä: Jos koet olevasi taiteilija, mutta et sillä itseäsi pysty elättämään, olet silloin taiteen harrastaja. Tähän ei kukaan mitään tukia ole ansainnut. Jos saat tuosta itsellesi ammatin, jolla pystyt itsesi ilman tukia elättämään – hieno juttu. Siihen asti pitäisi mennä kuten muutkin eli maksaa harrastuksensa omasta pussista!
Suomessa on ilmeisesti kriteereilläsi lähinnä maatalouden harrastajia.