Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli lehden yleisen kokoomusmyönteiseen linjaankin nähden erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitettu juttu Jyrki Kataisen matkasta puolueensa ”Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta.” -tilaisuuteen Turkuun.

Jutun loppupuolen sitaatti tarttui silmääni:

Sekin käy selväksi, että maahanmuuttokeskustelun pintaan nostamat asenteet ulottuvat laajalle. Esimerkiksi Kreikan avustaminen näyttää monien kansalaiten silmissä samantyyppiseltä työtävieroksuvien lusmuilijoiden tukemiselta kuin maahanmuuttopolitiikka.

Miksi Kreikalle on myönnetty jättilainat, kun minun pitää pärjätä 500 eurolla kuukaudessa, eräs nainen kysyy?

Katainen myöntää ymmärtävänsä ajattelu.

”Molemmissa, Kreikan avussa ja maahanmuutossa, on piirteitä, jotka eivät vastaa suomalasten käsitystä reiluista pelisäännöistä. Täällä elää vahvana protestanttinen henki ja etiikka, että jokainen tehköön toimeentulonsa eteen töitä ja siivotkoon omat sotkunsa.”

Tottakai työnteko myös kuuluu ”luterilaiseen” etiikkaamme, mutta kyllä tuo Kataisen kuvailema eettinen linjaus tuntuu kovin vieraalta.

Mielestäni suomalaiseen henkeen ja etiikkaan kuuluu, tai ainakin on kuulunut vahvasti, myös solidaarisuus: se että jokaisesta pidetään huolta ja niitä joilla menee heikommin yritetään auttaa. Globalisoituneessa maailmassa tähän luokitukseen mielestäni kuuluu suurin osa maahanmuuttajista ja erityisesti kiintiöpakolaisista.

Katainen on tainnut nyt sekoittaa uusliberalistisen ja protestanttisen hengen toisiinsa.