Viime viikolla uutisoitiin että Senaatintorilla järjestetään Arcade Fire -yhtyeen maksullinen konsertti.
Olin todella yllättynyt uutisesta. Missä ihmeessä asiaa oli valmisteltu? Pääsylipullinen konsertti kaupungin keskeisellä torialueella on merkittävä uusi avaus, joka mielestäni kuuluu ehdottomasti poliittisen päätöksenteon eikä virkamiesvalmisteluun piiriin. Valitettavasti tässä vaiheessa konsertin valmistelua poliittiset päättäjät (YTLK) on pakkoraossa: lupa on käytännössä annettava näin lähellä konsertin päivämäärää, on ajatus kannatettava tai ei. On tärkeää, että tämänkertaista lupaa ei pidetä ennakkotapauksena, vaan aiheesta käydään lähitulevaisuudessa kunnollinen julkinen keskustelu.
No onko ajatus sitten hyvä? Soveltuuko maksullinen tapahtuma Senaatintorille? Ilmaistapahtumien areenanahan paikka on tullut tutuksi.
Ensimmäinen ajatukseni oli kielteinen. Miksi noin keskeinen paikka pitäisi voida sulkea yksityistilaisuutta varten. Ja vielä noin halvalla! 7000€ tuntuu todella vähäiseltä summalta. Kyllähän Helsingissä paikkoja riittää.
Vähän aikaa pohdittuani aloin kuitenkin lämmetä ajatukselle. Kysymys on häiriön laajuudesta. Suljetaanko tori tyystin vai vain osa? Tällä kertaa toria ei suljeta kokonaan, vaan lava sijoittuu portaiden ääreen, jolloin kulkuyhteys säilyy. Ja lavan takana voi varmaankin nauttia konsertin äänistä vaikka näkyvyyttä ei tietenkään ole. Itseasiassa Senaatintorihan on vähemmän ”elävä” paikka kuin esimerkiksi Kaisaniemen puisto, jossa konsertteja järjestetään jatkuvasti. Ja juhannuspäivän jälkeisenä päivänä Helsingin keskustassa on kyllä tavallisesti hiljaisempaa kuin huopatossutehtaalla.
Itseasiassa tuomikirkon portailla istuva yleisö toi mieleeni Dionysoksen teatterin – klassisen amfiteatterin. Toki indierokkikin Senaatintorille sopii, mutta eikö tuollaiselle paikalle sopisi myös esimerkiksi ulkoilmaoopperaa? Punainen viiva Senaatintorilla Valtioneuvoston linnan edustalla? Perverssin ristiinnaulitsemiskulkueen sijaan Matteus-passio? Teatteria? Sirkusta? Paikka olisi ”tavallista festarilavaa” selvästi mielenkiintoisempi.
Tärkeää on kuitenkin se, että tapahtumien kestot ovat rajallisia. (Yksittäinen konsertti vie rakentamisineen ja purkuineen noin kolme päivää.) Koko kesäksi ei toria saa missään nimessä sulkea.
Toinen kysymys on se, millä perusteilla julkisen tilanteiden hinnat määräytyvät. Ehkäpä nykyistä, lähes mielivaltaiselta tuntuvaa, hinnoittelua järkevämpää olisikin määritellä toimivat (korkeammat) listahinnat ja hoitaa elinkeino- tai kulttuuripoliittisesti perusteltu subventio sitten avustusten kautta. Kustannusvaikutus olisi sama, mutta päätökset ja perustelut olisivat läpinäkyvämpiä.
Omat ajatukseni noudattelevat samaa rataa. Kulttuuripoliittisesti ajatus on kannatettava, kuten tuot kirjoituksessasi erinomaisesti esiin.
Alunperin 4.5. kavahdin erityisesti sitä, että menetelmällisesti päätöksentekoketju ei voi toimia niin, että virkamiehet antavat nahkapäätöksenä luvan Senaatintorin sulkemiselle. Koskaan aiemmin kaupunkimme merkittävin julkinen aukio ei ole ollut suljettu muille kuin pääsylipun haltijoille.
Jotta luvan antaminen ei muodostaisi ennakkotapausta, on YTLK:n tuotava päätöksessään selkeästi julki, että kaupungin linja ja sen mahdolliset muutokset tehdään tästä tapahtumaluvasta erillään.
Olisiko sinulla aikaa kirjoitella kanssani tällaista lauseketta?
Minulla ei periaatteessa ole mitään sitä vastaan että kaupungin virkamiehet myyvät yhteistä tilaa konserttiareenaksi, mutta pitäisi sitten edes katsoa että mihin hintaan.
Livenation ja Eastway ovat ihan voittoa tavoittelevia, yksityisiä yrityksiä, eivätkä varmasti tuo indiebändiä senaatintorille (sic!) jotenkin hyväntekeväisyyttään tai laupeuttaan. Ei kaupungin pidä lähteä tukemaan tällaisia firmoja suuntaan eikä toiseen. Itseasiassa jos senaatintorin saa todella 7000 eurolla kolmeksi päiväksi, niin liiketaloudellisessa mielessähän ko. puulaakien kannattaa järjestää joka ainoa keikka tästä lähin senaatintorilla. Noin halpaa keikkamestaa ei nimittäin löydy yhtään mistään.
Hannu muistaakseni kirjoitti markkinahäiriöstä paasitornin rytmihäiriö- klubien suhteen. Nyt Helsingin kaupunki järjestää vastaavaa veikeyttä pääkaupunkiseudun juhlatiloille.
Tästä ollaan Tuomas varmaan samaa mieltä. Jos luet tarkasti blogaukseni viimeisen kappaleen, niin sieltä se löytyy:
Eli melkoisen korkeat listahinnat ja sitten jos tarvitaan subventiota jostain syystä, niin se sitten näkyviin erikseen asian osaisen hallintokunnan avustuksiin. Kyllä tuosta keikasta olisi mielestäni voinut lähtökohtaisesti useampia kymppejä pyytää. Jotainhan nuo jäähallitkin maksaa.
Joo, luin ja jopa ymmärsin mitä kirjoitit. En aina kyllä ihan tajua sitä päänsisäista sfääriä missä näitä päätöksiä valmistellaan. Jotenkin tuntuu että valmisteleva virkamies ei ole tullut työhuoneestaan moneen kuukauteen ulos.
Tämän lisäksi en kyllä ymmärrä minkälainen on indie- (tai joissain medioissa underground-) bändiksi nimetty orkesteri, joka myy senaatintorin täyteen ja joka on euroopankiertueella. Se kuulostaa vähän sellaiselta käsitteelliseltä mahdottomuudelta, tai sitten minä olen vain taas ymmärtänyt jotain väärin.