Viime viikolla kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa päätettiin olla antamatta toiminta-avustusta ns. poliittisille kulttuurijärjestöille.
Päätös oli merkittävä. Vielä viime vuonna ko. järjestöt saivat avustusta yhteensä 77000€. Se ei kulttuurirahoissa ole ihan vähän. Konkreettista summaa tärkeämpää oli kuitenkin periaate: poliittiset kulttuurijärjestöt ovat tavanneet saada rahansa ”maan tapana” – niiden toiminta ei ole täyttänyt avustuksille asetettuja kriteereitä. Kyseessä on ollut siis käytännössä piilopuoluetuki.
Tukien poistaminen edustaa tuorempaa, terveempää poliittista kulttuuria. Poistoa ovat vihreät lautakuntalaiset yrittäneet jo 1990-luvulta saakka. Nyt aika oli vihdoin kypsä. Maan tavat muuttuvat ja hyvä niin.
Käyttämättä jääneitä rahoja siirrettiin ns. lähikulttuuriavustuksiin, joita myönnetään helsinkiläisille yhteisöille, asukasyhteisöille sekä puoliammattilais-/harrastajaryhmille taidetapahtumien ja esitysten järjestämiseen tai kaupunginosien kulttuurihankkeisiin Helsingissä. Näistä rahoista toki voivat poliittisetkin järjestöt hakea tukea oikeisiin kulttuuritapahtumiin – emmehän mekään halua ideologisten järjestöjen kulttuuritoimintaa vastustaa. Nyt vaan kaikki hakijat ovat samalla viivalla, tasa-arvoisia. Mitään korvamerkintää ei ole.
Kokouksen jälkeen fiilis oli todella hyvä. Politiikkaa harrastamalla voi oikeasti muuttaa maailmaa.
heh, aamun Hesarissa vantaalainen Perussuomalainen Timo Uppala kiittelee päätöstämme
http://www.hs.fi/verkkolehti/mielipide/artikkeli/1135261816027
Kerrankin minä olen jostain samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa!