Kulttuuristrategian rinnalla kulttuuripuolella tapahtuu tällä hetkellä toinen yhtä merkittävä prosessi. Helsingin Talous- ja suunnittelukeskuksen johdolla tarkastellaan koko kulttuurialan organisaatiorakennetta.

Tämän tarkastelun taustalla on se, että kulttuurilautakunta olisi viime vuonna halunnut kaupunginteatterin oman budjettivaltansa alle. Tuolloin olisimme voineet kohdistaa osan säästötavoitteestamme (400 000€) kaupunginteatteriin ja näin meidän ei olisi tarvinnut tehdä niin isoja leikkauksia muiden teattereiden ja musiikkioppilaitosten avustuksiin. Kaupunginteatterin kohdalla närää herätti muussa teatterikentässä erityisesti se, että se välttyi säästöiltä kokonaan 2011.

Emme siis saaneet tahtoamme lävitse syksyn budjettineuvotteluissa. Saimme kuitenkin läpi kirjauksen että ”organisaatiota tarkastellaan”. On syytäkin. Kulttuurialan poliittinen hallintamalli ei mielestäni ole tällä hetkellä paras mahdollinen.

Törmäsin Harakan saarella kesällä yllättäen H.R.Gigerin teokseen!

Kulttuuri herättää kaikissa ihmisissä tunteita – sekä positiivisia että negatiivisia. Siitä on aina helppo olla jotain mieltä. Tästä seurannee myös kulttuurin suhteellinen kiinnostavuus poliittisissa piireissä. Ainakin meillä Vihreillä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäseniksi on aina paljon hakijoita, vaikka kulttuurilautakunta päättääkin suhteellisen pienistä rahoista, vain hiukan yli kuudenkymmenen miljoonan budjetista, jossa todellista ”kulttuuripoliittista liikkumavaraa” on vuositasolla vain muutamia satojatuhansia, jos sitäkään. Esim. yleisten töiden lautakunta hallinnoi noin 135 miljoonan rakennusvirastoa ja kiinteistölautakunta yli puolen miljardin vuokratulopakettia.

Myös poliittista liikkumatilaa tuntuu syntyvän muille hallintokunnille helpommin – esim. pyöräily sai viime syksyn budjettineuvotteluissa kaksi miljoonaa euroa lisärahoitusta. Tuollaisista nousuista kulttuurin vapaa kenttä voi vain haaveilla.

Ihmisten intoa päästä päättämään kulttuurista onkin sitten tyydytetty perustamalla jokaiselle laitokselle oma johtokunta. Esim. kaupunginteatterin säätiöllä on kätevästi sekä 14-henkinen edustajisto että seitsemänjäseninen hallitus.

Eikö pärjättäisi vähemmällä? Kulttuuria hallinnoi yli kuusi kertaa suurempi joukko luottamushenkilöitä kuin budjetillisesti kuusi kertaa suurempaa kiinteistötoimea. Mitä hallinnon ja budjettivallan hajauttamisesta seuraa?

HKT:n alla siis sekä edustajisto että hallitus.

Ensinnäkin siitä seuraa se, että kulttuurialan kokonaisuutta tarkastellaan ensimmäisen kerran vasta sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan Tuula Haataisen pöydällä. Sillä pöydällä taas on niin paljon asioita, että varsinainen strategisen tason ohjaus jää vääjämättä vähemmälle. Helsingissä kukaan ei mieti kulttuuripolitiikan ”suuria linjoja” ja vaikka miettisikin, niin ei kykenisi ohjaamaan. Toivottavasti tuleva kulttuuristrategia selkeyttää tilannetta. Ilman organisaatiouudistusta mainion oloinen strategia saattaa kuitenkin jäädä tyngäksi.

Konkreettisesti vuositasolla se tarkoittaa sitä, että säästöjä ei voida edes kulttuurialan sisällä aina kohdistaa sinne, missä ne vähiten kirpaisisivat.

Budjettineuvottelutasolla se tarkoittaa mielestäni kulttuurialan jo valmiiksi huonon neuvotteluaseman suhteellista heikentymistä – yhden strategisesti perustellun äänen sijaan budjettineuvotteluihin yrittää vaikuttaa viisi eri toimijaa eri intresseineen.

Omia johtokuntia perustellaan usein asiantuntijuuden tarpeella. Tiedän saavani liudan vihamiehiä, mutta mielestäni asiantuntijuus ei johtokuntien päätösasiakirjoja selaamalla näy kyllä yhtään millään tavalla. Esim. kaupunginorkesterin johtokunta, joka kokoontui vuonna 2009 kokonaiset kolme kerta merkitsi kaikki päätökset tiedoksi esittelijän mukaisesti. Eikö kaupunginorkesterin päätöksiä olisi voitu nakutella esityslistan mukaisesti aivan yhtä asiantuntevasti myös kulttuurilautakunnassa?

Oma näkemykseni onkin se, että kaupunginmuseon, taidemuseon ja kaupunginorkesterin johtokunnat kannattaisi lakkauttaa ja niiden asiat siirtää kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle. Myös kaupunginteatterin edustajiston kannattaisi lakkauttaa. Kaupunginteatterin säätiön hallitus säilyisi, mutta kaupunginteatterin avustus tulisi saattaa osaksi ammattiteattereiden avustusten kokonaispakettia ja kulttuurilautakunnan budjettivallan alle. Kaupunginteatterin kohdalla palattaisiin tällöin itseasiassa vain muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen.

Näin syntyvä ”super-kulttuurilautakunta” ei ole vielä liian iso budjetillisesti:

*arvio, koska en löytänyt Kaupunginteatterin lukuja internetistä. Suuruusluokka on oikea.

Mielestäni lautakunnalla ei olisi myöskään liikaa asioita – jos tarkempaa tutustumista joidenkin alojen kohdalta tarvittaisiin, voi lautakunta asettaa keskuudestaan jaostoja, esim. kaupunginmuseota tai teatteria varten. Näinhän toimimme jo nyt esimerkiksi avustusten valmistelussa. Voimakkaamman poliittisen aseman ansiosta lautakunta uskaltaisi myös nykyistä paremmin käyttää poliittista valtaansa.

Todennäköisesti kulttuuripolittisen päätöksenteon laatu paranisi jos kykenisimme tarkastelemaan koko kenttää kokonaisuutena ja käyttämään todellista ohjaavaa budjettivaltaa.

Toinen vaihtoehto voisi olla yhdistää museoiden johtokunnat omaksi lautakunnakseen, kirjastolle oma lautakuntansa ja tuoda HKT ja HKO uuden ”kulttuurilautakunnan” alle. HKT:n hallitus säilyisi, mutta HKT:n avustuksesta päättäisi lautakunta.

Tällöin päätöksenteko säilyisi superlautakuntaa lähempänä toimijoita, mutta samankaltaiset organisaatiot olisivat kuitenkin saman lautakunnan alla. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaupungin musiikki- ja teatteritoimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Tämä mahdollistaisi toimijoiden nykyistä tasapuolisemman kohtelun.

Tärkeä kysymys on kuitenkin se, kykeneekö poliittinen hallintokoneisto leikkaamaan itseään? Ehdotuksenihan lakkauttaisi noin 40 luottamustointa ja varajäsenet vielä päälle, yhteensä siis noin 60-70 pestiä. Rahaakin saattaisi säästyä. Rohkeutta tällaiseen päätökseen tarvitaan, toivottavasti sitä löytyy kaikista ryhmistä.