Tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (SK5 4.2.2011) löytyy hallintotieteen tohtori Eero Laesterän erinomainen haastattelu otsikolla ”Meiltä ette ota”.
Kuntatalouden piti olla 9,9 miljardia euroa ylijäämäinen vuoden 2009 tilinpäätösten mukaan, mutta todellisuudessa alijäämää on kertynyt reilusti yli miljardi euroa.
Harhakuvan plusmerkkisestä kuntataloudesta ovat luoneet kunnat itse, kirjanpidollisin keinoin.
Vuoden 1997 kirjanpitouudistuksesta lähtien kunnat ovat lähes systemaattisesti alimitoittaneet poistonsa. poistot kertova käyttöomaisuuden arvon laskusta ajan myötä. Kun poistot alimitoitetaan, ne eivät vastaa tuotantovälineiden, kuten koulujen ja terveyskeskusten, todellista kulumista ja uusintamistarvetta.
Nyt kuntatalouden tulos näyttääkin peräti 11 miljardia euroa todellista paremmalta.
”Meiltä puuttuu päätöksentekoa lähes kuuden miljardin euron edestä. Edessämme on säästöpäätöksiä, joita on lykätty vuosien ajan.
—
Laesterä tietää, että valtion puolella vaikuttaa koko joukko talousviisaita, jotka osaisivat lonkalta luetella kuntatalouteen kohdistettavat leikkaussummat ja kohteetkin.
”Mutta menepä kuntaan ja tee se työ. Etsi ne konkreettiset kohteet, joista syntyy pysyviä säästövaikutuksia ja vie päätöksentekoprosessi läpi.”
—
”Kun kriisiytyvässä kunnassa ryhdytään laatimaan leikkauslistoja, kunnan johto ja päättäjät eivät saa tukea miltään suunnalta.”
—
Paikallismedia nostaa säästökohteet yksi toisensa jälkeen otsikoihin alas ammuttaviksi. Suljettavaksi esitetyn koulun oppilaiden vanhemmat käynnistävät kampanjansa. Kohde kohteelta päättäjille esitetään säästöjen mahdottomuus.
Lukekaa koko juttu. Ostakaa vaikka irtonumero tai käykää kirjastossa. Tässä ollaan suomalaisen kunnallispolitiikan ytimessä, vaikka en kaikkia Laesterän ajatuksia kuntien tehtäväkentän pöhöttyneisyydestä allekirjoitakaan.
Kokonaisuutta ei hahmota kukaan. Palvelut ja etuudet säilyvät lähinnä sen mukaan, kuka paukuttaa rumpuaan kovimmin – säästöt tehdään sieltä, mistä ne on helpoin tehdä, ei sieltä mistä niitä pitäisi tehdä, jotta saavutettaisiin todellista tehokkuutta ja aitoja säästöjä. Hädissään myydään omaisuutta ja ”yksityistetään” luonnollisia monopoleja, joka tulee kunnalle pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi.
Emilia Lajunen ja sisareni Suvi Oskala soittivat viime maanantaina Painobaarissa 5-kielisillä viuluilla.
Vaikka nämä ongelmat ovat vakavampia ja räikeämpiä pienemmissä kunnissa, tunnistin kirjoituksesta myös tukun Helsingin ongelmia.
Teemme kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa tänä keväänä kolmannen peräkkäisen säästöbudjetin kulttuurikeskukselle. Säästöjä on vuosittain haettu noin 400 000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuonna Helsinki käyttää kultuuriiin noin 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vaalikauden lopulla. Samanaikaisesti vuokrat, palkat ja muut kustannukset ovat nousseet. Todellinen säästöprosentti on siis nimellistä -1,5% kovempi.
Rankasti yksinkertaistaen Kulttuurikeskus voi säästää kolmella eri tavalla:
1. Tiloista:
Tämä oli ns. Pajusen listan ydin. Me olemme jo viime vuosina luopuneet Aino Ackten huvilasta ja Rastiksesta. Lisää on vaikea löytää menemättä viraston ydintoimintaan.
Säästäminen tiloista on siis mahdotonta.
2. Palkoista:
Kulke on säästänyt henkilöstöstä jo kohtuullisen paljon ns. luonnollisen poistuman kautta – eläköityneiden tilalle ei ole palkattu uutta työvoimaa. Tällä tapaa ei voida enää pitkään saada lisää tehokkuutta. Jonkun ne duunitkin täytyy tehdä. Toinen tapa säästää on vähentää esim. kulttuuritalojen sunnuntaiaukioloja. Eli pistää talot kiinni juuri silloin kun alueen asukkailla on aikaa niissä vierailla…
Ainoa mahdollisuus säästää henkilöstöstä on siis organisoida toimintaa radikaalisti uusiksi. Tämä tarkoittaisi joidenkin palveluiden ulkoistamista ja/tai henkilöstön siirtämistä pois Kulkelta. Voitte kuvitella millainen huuto siitä syntyisi.
Säästäminen palkkakustannuksista on siis mahdotonta.
3. Avustuksista:
Avustukset jakautuvat usealle eri taholle. Karkeasti jaoteltuna: säännöllistä tukea saavat laitokset ja harkinnanvaraiset avustukset.
Säännöllistä avustusta saavat laitokset osaavat pitää huolta tuistaan. Viime vuonna säästimme muutamia kymmeniä tuhansia euroja musiikkiopistojen miljoonapotista. Puhelimet soivat ja sähköpostiluukku kolisi.
Säännöllisistä avustuksista säästäminen on siis mahdotonta.
Ainoa kohde, josta kulttuurilautakunta voi säästää ilman adresseja tai mielenosoitusta kokouksen ulkopuolella ovat harkinnanvaraiset avustukset ja kulttuuritalojen ostopalvelut.
Nämä avustukset ja palvelut pitävät sisällään suurimman osan uudesta ja ruohonjuuritasolla tapahtuvasta kulttuuritoiminnasta kaupungissamme. Mm. Alppipuiston kesä, Espan lavan konserttisarjat, kulttuuritalojen sisällöt (taideopetus ja tilaisuudet), teatteriryhmät, tanssiesitykset, konserttisarjat, kaupunkifestivaalit ja kaupunginosatapahtumat, taideapurahat, kulttuuripalkinnot jne.
Eli kaikkein kustannustehokkain, monipuolisin, moniarvoisin ja jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleva osa kulttuurin kenttäämme saisi osakseen suurimman osan säästöistä. Minun mielestäni tämä on syvästi väärin. Onko todella niin että Suomessa tukea saadakseen kulttuurilla täytyy olla omat seinät Töölönlahdella?
(Itseasiassa tälle vuodelle vapaan kentän kohdeavustuksiin käytettävä summa nousi noin 70 000€, löysimme säästöjä muualta, mm. ne poliittiset kulttuurijärjestöt. En väitä olevani täysin syytön.)
Ensi vuodeksi säästöjä täytyy kuitenkin löytää myös kohdista 1 ja 2. Helppoa se ei tule olemaan.
Helsingin on nyt vaan pakko säästää. Viime vuonna budjetti oli noin 150 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tällaista aukkoa ei voida velkarahoituksella pidemmän päälle peittää. Tulevaisuudessa kestävyysongelma vain pahenee huoltosuhteen pahentuessa. On pärjättävä vähemmällä ja/tai kerättävä enemmän veroja.
Eero Laesterän SK:n haastattelun loppukommentti on hyvä pitää mielessä.
”Kannattaa miettiä, millaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja kuntapalveluihin lapsillamme on aikanaan varaa, jos he joutuvat samalla maksamaan velkaa vanhempiensa jo käyttämistä kuntapalveluista. Minusta on moraalinen pakko velvoittaa jokaista sukupolvea hoitamaan omat velkansa.
”2. Palkoista:
Kulke on säästänyt henkilöstöstä jo kohtuullisen paljon ns. luonnollisen poistuman kautta – eläköityneiden tilalle ei ole palkattu uutta työvoimaa. Tällä tapaa ei voida enää pitkään saada lisää tehokkuutta. Jonkun ne duunitkin täytyy tehdä. Toinen tapa säästää on vähentää esim. kulttuuritalojen sunnuntaiaukioloja. Eli pistää talot kiinni juuri silloin kun alueen asukkailla on aikaa niissä vierailla…
Ainoa mahdollisuus säästää henkilöstöstä on siis organisoida toimintaa radikaalisti uusiksi. Tämä tarkoittaisi joidenkin palveluiden ulkoistamista ja/tai henkilöstön siirtämistä pois Kulkelta. Voitte kuvitella millainen huuto siitä syntyisi.
Säästäminen palkkakustannuksista on siis mahdotonta.”
Mitä mahdotonta? Kyllä tuota tehdään yksityisellä puolella jatkuvasti, toimintaa organisoidaan uusiksi. Valitettavasti toimitte alalla jolla vain syödään verovaroja, joten sinne ne leikkaukset pitää kohdistaa. Ei ole mahdotonta, on pakko.
”3. Avustuksista:
Avustukset jakautuvat usealle eri taholle. Karkeasti jaoteltuna: säännöllistä tukea saavat laitokset ja harkinnanvaraiset avustukset.
Säännöllistä avustusta saavat laitokset osaavat pitää huolta tuistaan. Viime vuonna säästimme muutamia kymmeniä tuhansia euroja musiikkiopistojen miljoonapotista. Puhelimet soivat ja sähköpostiluukku kolisi.
Säännöllisistä avustuksista säästäminen on siis mahdotonta.”
Mahdotonta :), ei hyvän tähden sentään. Eipä ole ihme, että Suomen velkakello tikittää kurjaa kieltään, jos tällainenkin on mahdotonta… Antaa puhelimen soida ja sähköpostiluukun kolista vaan. Miten se tekee tuosta mahdotonta? Toistan itseäni, mutta kulttuuri on valitettavasti hyvinkin luonteva kohde rajuille leikkauksille.
Ja ennen kuin tuomitset minut kulttuurinvihaajana, voin antaa hieman taustatietoja itsestäni. Olen työskennellyt (tai siis käytännössä harrastellut, mutta siitä maksettiinkin minulle ihan mukavasti) useamman vuoden musiikin parissa aikanaan. En elätellyt mitään harhakuvia siitä pääasiallisena työnä itselleni. Kävin ihan rehellisissä töissä, ja vapaa-aikaani käytin tähän. Ja kaikki musiikkialan työhöni (lue harrastukseeni) liittyvät kustannukset ja hankinnat olen hoitanut ihan omasta pussistani. Harmittaa tällainen, että ylipäätään ajatellaan että pitäisi saada keskittyä vaan siihen taiteeseen kun se nyt sattuu olemaan se ”kutsumusammatti” ja tulla sillä toimeen. Siitähän näissä taiteilija-apurahoissa ja muissa tukimuodoissa kuitenkin on kyse. Nykyään olen lähestulkoon ”kutsumusammatissa” jonka koen hyvinkin miellyttäväksi. Aina näin ei ole ollut. Olen tehnyt kyllä vähemmän mukavia töitä aiemmin ja raa’alla työllä sekä kouluttautumisella päässyt toiveammattiin. Helppoa ei ole ollut ja voimia vienyt, mutta palkinto on hyvä. Suosittelen kaikkia ”artisteja” kokeilemaan…
Hyvä Mikko O.
Jos luet kirjoitustani lainaamiasi kohtia pidemmälle, huomaat, että kirjoitan:
Ensi vuodeksi säästöjä täytyy kuitenkin löytää myös kohdista 1 ja 2. Helppoa se ei tule olemaan.
Eli kyllä, olen myös sitä mieltä, että sekä tiloista että henkilöstökuluista täytyy löytää säästöjä. Mahdottomuudella viittaan poliittiseen mahdottomuuteen.
Mikko O.: ”Valitettavasti toimitte alalla jolla vain syödään verovaroja, joten sinne ne leikkaukset pitää kohdistaa.”
Tämä on erittäin yksipuolinen käsitys siitä kokonaisuudesta, jota yhteiskunnaksikin kutsutaan. Helsingin kansainvälinen ja kansallinenkin vetovoima perustuu osaltaan myös maamme laajimpaan kulttuurin tarjontaan. Sellaista kirjoa ei ilman julkista tukea synny.
Lisäksi menemättä sen syvemmälle valtion ja kuntien väliseen rahanjakoon, on useiden kulttuurilaitosten (erityisesti musiikkioppilaitokset) ylläpitäminen kuntatalouden näkökulmasta erittäin kannattavaa toimintaa. (Valtio maksaa niin suuren osan kustannuksista, että kulttuurilaitoksia voi syystäkin pitää jatkuvana elvytyspolitiikkana.)
Tiedän, että näkemys on yksipuolinen, enkä itsekään pidä siitä, että tilanne on tällainen. Tämä yksipuolinen näkemys on valitettavasti myös totta. Tuosta vetovoimasta ja sen taloudellisesta hyödystä kuluihin nähden voitaneen olla montaakin mieltä. Myönnän, etten ole mitään tilastotietoja asiasta nähnyt, mutta epäilen kovasti että plussalle päädytään. Kuntatalous kuitenkin on lopulta sama kuin valtiontalous. Samasta yhteisestä kassasta ne rahat tulee. Elvyttävää se tosiasiallisesti ei ole, koska siitä melko vähänlaisesti on tulopuolelle kirjattavaa? Se ei paljoa pidemmän päälle lohduta, että kunnat jäävät plussalle jos valtio tekee miinusta kuten nyt tapahtuu.
Toki maailmaan pitää mahtua paljon muitakin arvoja kuin talous, mutta jollei asioille ihan tosissaan nyt tehdä jotain, ei näihinkään ole kohta senttiäkään annettavaa. Ellei sitten valtion rahakirstun vartijoiden suunnitelma ole ajaa maatamme jättivelkoihin jotka jätetään maksamatta. Tässähän ei puhuta mistään valtavan suurista summista valtion talouteen nähden, mutta pienistä puroista kasvaa suuri joki. Muita puroja samaan jokeen ohjattavaksi olisi mm. kehitysapu (joka tehotonta, jopa naurettavassa määrin), maahanmuuttaja kustannukset ja urheilutuet. Ikävää, mutta minkäs teet. Tai pari kohtaa noista ei nyt niinkään ikäviä ole…
Vähän jo mentiin laajempaankin aiheeseen, mutta nämä ”turhat” tuet saavat minut helposti juttutuulelle.