(Tämä juttu julkaistaann Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan SAYmaa-lehdessä 4/2011. Provosoinnin aika ei ole ohi.)

Jokunen viikko takaperin ylitin Facebookissa tuhannen frendin rajan. Sydänystäviä toki kaikki. Tuttavapiirini jakautuu karkeasti neljään eri ryhmään: suku, lapsuus, poliitikot ja taiteilijat. Kuluva vuosi on ollut kiintoisaa aikaa keskustella fb:ssä politiikasta ja nyt syksyllä myös kulttuuripoliittinen debatti tuntuu vain kiihtyvän. Sen sävy on ollut välillä täysin hämmentävä.

Musiikkibisneksen väki muistelee aikoja kun kultalevykin oli vielä kultalevy ja miehet puuta. AMK-oppilaitosten säilyttämistä vaativia adressit.com -linkkejä tuntuu tulevan jatkuvalla syötöllä. Edes vasemmistoliittolainen kulttuuriministeri ei voinut pelastaa taidelaitoksia leikkauksilta ja M-talon harjoitushuoneiden määrä vaarantaa orkesteiden tulevaisuuden! Ja niin edelleen. Kirjastoapurahoja pitää kuulemma jakaa vain kirjailijoille, jotka niitä ovat ennenkin saaneet. Huipentumana viime viikolla eräs kulttuurivaikuttaja vastusti Taideyliopiston perustamista vaikka, ja nyt tarkkana tytöt ja pojat, yhdistäminen tuo näiden korkeakoulujen kassaan vuosittain noin 18 miljoonaa lisäeuroa.

Outoa mussutusta. Ovatko asiat todella näin heikosti? Eivät ole.

Vanhasen toinen hallitus nosti teattereiden ja orkesterien valtionosuuksia yli 60% vuosina 2007-2011. Ensi vuonna teatterit ja orkesterit saavat siis kuluvaa vuotta lukuunottamatta enemmän rahaa valtiolta kuin koskaan aikaisemmin. Itseasiassa Helsinki jopa paikkaa valtion leikkauksia ja antaa VOS-teattereille 200 000€ ja taiteen vapaalle kentälle 500 000€ enemmän kuin viime vuonna! M-talon myötä myös kaupunginorkesterimme tuki on saanut valtaisan tasokorotuksen ja ymmärtääkseni yleisömäärätkin ovat uuden talon myötä nousussa. Rahaa tulee lasiovista ja ikkunoista.

Entä sitten AMK:t? Tuhoaako Gustafsson tulevaisuuden kulttuurielämän? Vaikeneeko viulu? Ei ja ei. Pikemminkin pelastaa. Koko AMK-järjestelmä kun on suuren remontin tarpeessa. Kun ammattikorkeakoulut tuotiin 90-luvun loppupuolella koulutuspalettiin ei kokonaisuutta valvonut kukaan ja etenkin kulttuurialan koulutuspaikkoja syntyi kuin sieniä sateella. Miksi? No yksinkertaisesti siitä syystä että kannusteet oli viritetty väärin: AMK:t saivat rahoitusta sisäänotettavien opiskelijoiden pääluvun mukaan ja tunnetusti taidetta on kiva opiskella. Hakijoita siis riitti. Täysin eri kysymys on se, montako teatteri-ilmaisunohjaajaa maahamme tarvitaan tai moniko pystyy työllistymään koulutuksellaan. Tai mikä kaikkien laitosten taiteellinen taso ylipäätään on.

Jos taas M-talon harjoitushuoneiden määrä tuhoaa suomalaisen orkesterilaitoksen, niin silloin se on kyllä jo niin heikoissa kantimissa että saa luvan tuhoutuakin. (Pop-jazz -konsalla muuten suurin osa rumpaleista on aina joutunut vuokraamaan treenikämpän koko opiskelujensa ajaksi. Kummasti on kuitenkin kovatasoisia paukuttajia valmistunut.)

Taideyliopiston perustamisesta iniseminen meneekin sitten jo täysin yli käsityskykyni. Olisi kuulemma pitänyt saada tuo lisäraha ilman yhdistymistäkin. Mieleen tulee vanha vitsi palopäälliköstä, joka saapuu paikalle vasta kun roihu on jo taltutettu ja toteaa että ”Väärin sammutettu.”.

Joku raja! Vähän positiivisempaa meininkiä pliis! Ilon kautta perkele! Pidemmän päälle kukaan ei tykkää tyypeistä jotka vain valittavat.

Kulttuurilla ja sen tekijöillä menee Suomessa todella hyvin! Maassamme on enemmän monipuolisesti koulutettuja ammattilaisia kuin koskaan aiemmin, työtilaisuuksia riittää tekevälle, tukipalvelut ovat aivan eri kuosissa kuin vielä kymmenen vuotta sitten ja julkinen tukikin kehittyy! Elävän kulttuurin merkitys myös tunnustetaan koko poliittisella kentällä yhtä nimeltämainitsematonta puoluetta lukuunottamatta.

Kyllä minä ymmärrän valittamisen terapeuttisuuden kun räntää vihmoo kasvoille ja valoa tulee taivaalta vain muutamia tunteja päivässä – sekin vähä harmaan pilvipeitteen läpi. Muthei, kohta on taas kevät! Elämä voittaa ja toivottavasti myös Kylddyyri. Enemmän tätä ja isommat lusikat!