Rakas ystävä ja toveri Tuomas ”Saloniemen Tuomas” Saloniemi on aloittanut jälleen bloggaamisen aivan liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen. ”Muniinpuhaltelijoiden maa” -kirjoituksessaan Tuomas pui nasevasti koko suomalaista yhteiskunnallista ajattelua vaivaavaa valjuutta.

Mistä munattomuus sitten johtuu?

Kuvitellaanpa että joku olisi saanut todella, siis todella, siis todella sillai aikuisten oikeesti päräyttävän idean. Sellaisen että housut kostuu ja kädet tärisee ihan kun vaan ajatteleekin.

Vaikkapa sellaisen että Helsingistä pitäisi saada maailman johtava kukkaiskaupunki! Flower-city! FLOWER-POWER! Floran päivänä olisi valtaisa paraati ja kaupunki kukkisi tuhansissa riemun kirjavissa väreissä vuoden ympäri! Kansalaisia kannustettaisiin perustamaan mehiläistarhoja ja olisi pop-up kukkapäiviä! Hipit soittais kitaralla progea ja lempi leimuais vapaana kuin rakkauden kesänä ’68 konsanaan! Upeeta! Mahtavaa!!

Seuraavaksi tästä ideasta sorvattaisiin valtuustoaloite, johon sitten ao. virastot (taidemuseon johtokunta, ytlk, ksv, kulttuuri- ja kirjastolautakunta, kiinteistölautakunta yms.) vastaisivat.

Yleisten töiden lautakunta pitäisi ideaa arveluttavana koska kukkien aiheuttaman siitepölyn siivouskustannukset ylittäisivät raamin kahdella miljoonalla eurolla vuosittain, lisäksi terälehtien imurointiin vaadittaisiin neljä henkilötyövuotta lisää ja kukkaruukut pitäisi valaa teräsbetonista koska ilkivalta. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta toivoisi että kukkia valittaessa tulisi painottaa kaupungin oman puutarhan tuotteita ja taidemuseon johtokunnan mielestä kukkaistutukset eivät saisi astua prosenttitaidehankkeiden varpaille. Kaupunkisuunnitteluvirasto normittaisi kukkaistutukset siten, että yksikään kukka ei liikenneturvallisuussyistä saisi olla kahta metriä lähempänä ajorataa.

Ensimmäisen prässin jälkeen kaupunginhallituksen esitys valtuustolle näyttäisikin tältä.

Kyllähän siitä vielä sen idean erottaa.

Valtuustokäsittelyssä Vihreä valtuustoryhmä toivoisi, että kukkia ostettaisiin vain luomutuottajilta (vaikka silloin saataisiinkin vain sinisiä kukkia) ja Kokoomus vaatisi että koko hanke tulee kilpailuttaa. Kommunisti puolestaan vastustaisi koko hanketta koska Perä-Maunulassa on vielä yksi vasenkätinen kansalainen vailla kaupungin vuokra-asuntoa ja terveysasemallekin on yli 500 metriä. Rkp kantaisi huolta kukkaistutusten kaksikielisyydestä. Demarien seniorivaltuutettu muistelisi nuoruuttaan ruusukaalien kasvattajana – kukkiihan vihanneksetkin!

Usempi gallona kokouskaffia ja vakallinen kokouspullaa myöhemmin toteutettavaksi päätyy jotain, joka on lähes mutta ei täysin erilaista kuin alkuperäinen ajatus:

Tietenkin se, mitä valtuusto päättää ja mitä kaupunki loppujen lopuksi toteuttaa ovat kaksi täysin eri asiaa, kuten Otso ansiokkasti todisti.

Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen ”Helsinki Flower City” -projektin rahoitusta leikataan 30% koska alkuperäiset lupaukset eivät oikein toteutuneetkaan. Ja loppujen lopuksi kukkaisviraston toimintabudjetti supistuu kuin Pyyluoma maailmanlopun edellä palkkojen ja (sisäisten) vuokrien noustessa indeksissä mutta budjettiraamin supistuessa.

20 vuotta käsittämättömän räjähtävän kukkaisidean keksimisen jälkeen jäljellä on vain kompostillinen nahistuneita petunioita, jähmeää byrokratiaa ja teräsbetonista valettuja perkeleellisen rumia kukkaruukkuja.

Ja sitten näppärästi mitä tahansa uutta ja hienoa ideaa voi vastustaa sillä että katsokaa nyt että miten paska tuli tuosta ”kukkaiskaupungistakin”. TJEU Kiasma ja Musiikkitalo.

No minkähän takia tuli? Löytyisikö vika peilistä idean sijaan?

Millä ihmeen tavalla kunnallinen demokratiamme voisi tehdä jotain siistiä? Unelmat kun ovat harvemmin kompromisseja. Ja vaikuttava kulttuuri ei synny ilmaiseksi (vaikka usein edullista onkin). Kermakakkua ei voi tehdä pelkistä jauhoista, tarvitaan kermaakin. Ja mieluusti muutama mansikka vielä päälle niin avot! Kyllä kelepais!

Tästä päästäänkin sitten tangentilla näppärästi Guggenheimiin. Vaikka Tuomas minut G-mieheksi leimaakin, en minä Guggenheimia ’Maailman parhaana juttuna’ ™©® pidä. Mä vaan yritän suhtautua siihen lähtökohtaisen positiivisesti että hitto edes joskus tehtäisiin jotain päräyttävää ja tehtäisiin se kunnolla.

Mulle on ihan sama jos Guggenheim kaatuu, mutta Helsingin Sanomiin tänään otsikolla ”Museoiden rahoitus kaipaa Guggenheimia” kirjoittaneen Asko Mäkelän tavoin toivon että edes joskus tulevaisuudessa:

Rahaa pitää riittää myös toiminnan ja sisällön tuottamiseen. Guggenheimin rahoitus on tasolla, johon Suomessa pitäisi pyrkiä muutenkin. Vasta silloin kulttuurikohteista voidaan tehdä matkailun vetureita. Tämä on toivottavasti Guggenheimin opetus suomalaisille.

Amen.

Toivon syvästi että esim. suoran kansalaisvaikuttamisen ja lähidemokratian kehittämisen kautta voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa toteutus muistuttaisi edes toisinaan alkuperäistä kukkapuskaa.