Nopea ajatusleikki. Miettikää elvytystä. Mikä on ensimmäinen kuva, joka tulee mieleenne? Ainakin minä ajattelin rakennusmiesten – kyllä, nimenomaan rakennusmiesten – kypäriä. Perinteisesti elvyttävä politiikka onkin tarkoittanut rakentamista: maanteitä, kiskoja ja julkisia rakennuksia. Kunnollista, miehekästä työtä. Lapiot maahan.

Ja oikeaan suuntaan mielikuva osuukin. Nyt kun valtio saa jopa negatiivisella korolla lainaa, on hyvä aika toteuttaa tarpeellisia infrahankkeita.

Elvytys jää kuitenkin puolitiehen, jos ajattelumme kulkee vain samoja latuja kuin 80-luvullakin. Suomi ei voi vain rakentaa ja kaataa metsää. Voisiko myös kulttuurilla elvyttää?

Kuva: Anssi Koskinen / Flickr cc-lisenssi

Kuva: Anssi Koskinen / Flickr cc-lisenssi

Suomalainen kulttuuripolitiikka on perinteisesti pyrkinyt nimenomaan eroon suhdannevaihteluista – on pyritty siihen että valtion tuki tippuu tilille riippumatta ympäröivän maailman murheista. Tähänkin on perusteensa, ei sinfoniaorkesteria voi palkata vain lamavuosiksi.

Mutta on myös paljon kulttuuria ja luovia aloja, joita voisi hyvinkin tukea suhdannetta vastaan ja saada nopeasti tuloksia aikaan. Yksi hyvä esimerkki on elokuvateollisuus.

Elokuvasäätiö jakaa vuosittain noin 20 miljoonaa euroa kotimaisen elokuva- ja tv-tuotannon tukemiseen, kokonaisuudessaan tukia myönnetään noin 25 miljoonaa euroa vuodessa.

Entä jos tukisimme elokuvatuotantoja vaikkapa 40 miljoonalla eurolla 20 miljoonan sijaan, mutta vain määräaikaisesti? Tekisimme suhdannepolitiikkaa kulttuurilla. Elokuvatuotantojen määrä nousisi ja erityisesti luovien alojen työllisyys paranisi, elokuvan tekeminen kun työllistää tekijöitä monilta aloilta muusikoista cateringiin. Elvytyspiikki jättäisi jälkeensä myös osaamista ja rakenteita, jotka mahdollistaisivat myös markkinaehtoisen tuotannon laadun ja määrän kehittymisen tulevina vuosina. Elokuva-ala on myös erittäin suhdanneriippuvainen – monet tekijät työllistävät itsensä paitsi elokuvilla, myös mm. mainoksilla. Elvytys auttaisi alan toimijoita yli synkimmän taantuman.

Ylipäätään luovan alan elinkeinojen edistämiseen tarvittaisiin uusia keinoja. Suomen pitää olla kilpailukykyinen sijoittumisvaihtoehto kansainvälisesti myös luovilla aloilla. Ei vain telakoille, sellutehtaille ja teknologiafirmoille.

Elokuvateollisuus on vain yksi esimerkki. Tärkeintä olisi päästä eroon ajattelutavasta, jossa elvyttäminen koskee vain kypäräpäisiä miehiä raksalla. Suomi on toivottavasti nousemassa sellunkeittäjästä osaamista vieväksi maaksi. Vientiämme ei voi enää mitata vain Helsingin Sataman kontteja laskemalla. Eikä taloutta elvyttää vain rakentamalla.