Trumpin voitto oli minulle aivan hirvittävä järkytys. Ylitti jopa Perussuomalaisten ”jytkyn” tärinän. Panokset ovat kuitenkin Jenkkilässä niin eri luokkaa kuin tällaisen pienen pohjoisen provinssin sisäpolitiikassa.

Yksi kysymys on kiertänyt mielessä yli kaiken viime päivinä. Miten on mahdollista puhua niin paljon niin täyttä paskaa ja silti voittaa vaalit?

Netti on tietenkin täynnään fiksuja analyyseja monelta eri kantilta. Kerrotaan että Clintonia vihattiin, Clinton ei sytyttänyt, kansa halusi muutosta, Trumpia ei äänestetty asioiden perusteella, vaan tunteella jne. Näitä tulee varmasti seuraavina viikkoina vielä lisää. Silti palaan samaan kysymykseen:

Miten on mahdollista puhua niin paljon täyttä paskaa ja silti voittaa vaalit?

static_politico_com_a2_01_4fa959254c2f9216910f47649004_160114-donald-trump-2-ap-1160_jpg
Tämä on minulle henkilökohtaisesti kovin pala kun ainakin jollain tapaa yritän perustaa poliittiset kantani faktoille ja todellisuuteen pohjaavalle analyysille. Olenpa joskus jopa vaihtanut kantaani olosuhteiden muuttuessa tai tiedon lisääntyessä.

Trumpin voitto osoittaa että voisi vaan puhua ihan täyttä paskaa. Perehtymättä lainkaan. Mitä enemmän, sen parempi, kukaan ei pysy perässä. Ehkä seuraavien vaalien lähestyessä lupaankin että minulla on muuten todella upea sote-uudistus taskussani. En kerro mikä se on, miten se toteutetaan tai paljonko se maksaisi, mutta se on kyllä todella upea. Just trust me.

Mikään ei tuntunut tepsivän. Trump operoi täysin eri maailmankaikkeudessa kuin muut poliitikot, joille yksikin asiavirhe tai tietämättömyyden paljastuminen oli kohtalokas.

Siksi olinkin todella ilahtunut ennen vaaleja kun esim. NYTimes julkaisi kattavia koosteita Trumpin valehtelusta. Ajattelin että pakkohan tämän on tepsiä. Kun fakta ja valhe tappelevat, fakta voittaa.

Paskanmarjat voittaa.

Useampi nukuttu yö myöhemmin Trumpin voitto vituttaa yhä. En vieläkään oikein kykene avaamaan Politicoa, Voxia tai TPMää. Hesarikin vähän siinä ja siinä.

Ja lauantaina siellä olikin Perussuomalaislehden ”Suomen Uutisten” päätoimittaja Matias Turkkila haaveilemassa Trump-ilmiöstä Suomessa ja kertoilemassa ”tylyn mätön” julkaisemisesta. Juttu kannattaa lukaista.
turkkila
”Tyly mättö” oli perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen haastattelu, jossa viitasaarelainen sahuri laukoo aivan mitä sylki suuhun tuo ja Suomen Uutiset julkaisee. ”En voi alkaa sensuroimaan kansanedustajien puheita.” päätoimittaja Turkkila toteaa.

No etpä tietenkään. Miksi ryhtyisit. Tai edes korjaamaan asiavirheitä. Niitä faktoja.

Toisaalta Turkkilan mukaan ”populistista puhetta ei ole tarkoitettukaan otettavaksi kirjaimellisesti”. Miten ihmeessä kansalainen erottaa sen sitten sellaisesta puheesta, joka on tarkoitus ottaa kirjaimellisesti? Turkkilan mielestä perinteinen lehdistö lähestyy kaikkia asioita ”liberaalista” kulmasta. Niin, no, suuren amerikkalaisen koomikon Stephen Colbertin sanoin: ”Reality has a well-known liberal bias”.

Oma intuitiivinen reaktioni trumpilaiseen tai perussuomalaiseen paskanpuhumiseen on vastahyökkäys. Kunhan vain ladon faktoja riittävästi pöytään, niin kyllä fakta voittaa.

Paskanmarjat voittaa.

Oma intuitiivinen tapani reagoida populistiseen sanomaan on siis väärä. Tuhoisan väärä.

Puolueemme oppi tämän karusti 2011. Silti se polttelee. Niin väärältä tuntuu antaa paskan virrata ohi kuin Vantaanjoen tulva-aikaan. Mitä ylipäätään voi tehdä jos faktatsekkaus ei vaan kertakaikkiaan tehoa?
duty_calls-2
Minulla ei ole hyviä vastauksia. Ainakin pitää oppia hillitsemään intuitio. Pitää keskittyä omaan sisältöön ja jättää Perussuomalaiset muhimaan omaan liemeensä. Ja ainakin Helsingissä se soppa on aika-ajoin niin sakiaa että ei siihen ulkopuolisia kaivata kauhan varteen. Mutta viisasten kiveä minulla ei ole. Ja tunnepuhe, jonka oma puolueeni on tietoisesti ottanut käyttöön tuntuu minulle vieraalta. Minä haluan puhua betonista, kapasiteeteista ja kaarresäteistä kun keskustellaan liikennepolitiikkasta, enkä siitä miten onnelliset pikkujalat kävelykadulla sitten aikanaan tepsuttavat.

Mutta tuo on vain henkilökohtainen ongelmani. Entä sitten laajemmin?

Median sirpaloitumisen myötä todellisuus sirpaloituu. Liberaalissa demokratiassa meillä ei ole keinoja kieltää sananvapautta ja hyvä niin. Paskaakin voi puhua eikä totuudenvartijoita ole. Netissä vielä vähemmän. Sekin on todellisuutta jota ei saa pois. Siksi onkin ehkä ihan hyvä että ”Suomen Uutiset” ei edes esitä noudattavansa Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeita. Se tuottaa rehellistä propagandaa, jos sellaista on olemassa. Kukin nauttikoon omalla vastuullaan.

Ja vastuutontahan tuollainen on. Koko yhteiskuntajärjestyksemme pohjaa jaetulle todellisuudelle, jossa yhdessä elämme. Ilman yhteistä todellisuutta asioista sopiminen muuttuu vähitellen mahdottomaksi. My way or highway. Yhdysvaltain täysin polarisoitunut poliittinen kulttuuri hyvänä esimerkkinä. Avoin ja rehellinen tiedonvälitys on demokraattisen yhteiskunnan välttämätön perusoletus.

Mutta miten sitten perinteinen media voi käsitellä populistisia liikkeitä, jotka tietoisesti ovat päättäneet käsitellä todellisuutta toisin kuin muut? Kaiken negatiivisen julkisuuden jälkeenkin Hakkarainenkin sai toisissa eduskuntavaaleissaan enemmän ääniä kuin aiemmin. Perussuomalaiset haluavat pelata jalkapalloa rugbyn säännöillä.

Mitä HS, Yle tai Keskisuomalainen voivat tehdä? Klikit kiinnostanevat kaikkia kaupallisia mediataloja. Entä pitäisikö muidenkin puoluemedioiden ryhtyä tuottamaan ihan avointa propagandaa enemmän tai vähemmän näennäisjournalismin sijaan? Houkutus lienee kova.

Onneksi Lidlin parkkipaikan ja uutisoidun todellisuuden lisäksi on olemassa se todellinen todellisuus, joka vääjäämättä luo niitä reunaehtoja, joiden piirissä päätöksiä todellisuudessa tehdään. Ja jos oma politiikan tekemisen tapa ja sen sisällöt perustuvat fantasialle ja itse keksityille faktoille, jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan. TJEU. Toivotaan että Trumpin kohdalla oppimiskäyrä ei ole kovin verinen.

Ehkä pitää vaan luottaa. Luottaa siihen että todellisuus ja rehellisyys kantavat. Vaikka nyt kävikin selväksi että lippalakit sopivat ainakin appelsiinille, niin sen kanssa on elettävä. Todellisuuden. Ei sen maailman minkä olisin halunnut, vaan sen mikä on. Tuolla ulkona.