Tällä viikolla kaupunginhallituksessa mm. nuorten aloitteita, maahanmuuttajien työmarkkina-aseman parantamiseen varatun määrärahan käyttö ja efektiivisesti päätös Korkeasaaren muuttamisesta hallintomuodoltaan säätiöksi. Koko lista liitteineen löytyy täältä.

1 V 19.4.2017, Nuorten aloitteet vuonna 2016

ok. Yhteensä 20 aloitetta ja niihin vastaukset. Ruudin ydinryhmän lausunnon mukaan vastausten laatu on parantunut nyt kun ne käsitellään valtuustossa asti. Aiheet sinällään perinteisiä kouluruoasta graffiteihin ja koulusalien iltakäyttöön.

3 V 19.4.2017, Hallintosäännön täydentäminen Korkeasaaren eläintarhaa koskevilla väliaikaisilla määräyksillä

Korkeasaari ollaan muuttamassa virastosta itsenäiseksi säätiöksi hallintouudistuksen myötä. Koska siinä prosessissa kestää vielä hetkinen, nyt tehdään väliaikaisia määräyksiä hallintosääntöön Korkeasaarta koskien. Käytännössä Korkeasaaren johtaja Sanna Hellströmille annetaan väliaikaisesti enemmän valtaa.

Vaikka varsinainen säätiö-päätös tehdään myöhemmin, tehdään päätös käytännössä pitkälti jo tässä – väliaikaiseen ratkaisuun ei kannattaisi ryhtyä, jollei lopputuloksena häämöttäisi säätiömuoto. Mielestäni ratkaisu on erittäin perusteltu. Se antaa Korkeasaarelle enemmän toimintavapautta ja toisaalta vähän vaikea eläintarhaa kaupungin ydintoiminnoksi (=virasto) on ymmärtää.

4 V 19.4.2017, Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle

Myllypuron kampus Metropolia Ammattikorkeakoululle lähtee rakentumaan. Valtuusto myöntää 120 miljoonan euron takauksen.

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

1 V 19.4.2017, Taka-Töölön Mechelininkatu 34:n asemakaavan muuttaminen (nro 12342, Yleisradion entinen toimitalo)
www_hel_fi_static_public_hela_Kaupunginhallitus_Suomi_Esitys_2017_Kanslia_2017-04-03_Khs_13_El_4C00D792-ABE5-C866-84D6-584E0B500000_Liite_pdf
Helsinki tiivistyy. Tällä kertaa Taka-Töölöön noin 430 asukasta lisää kun olemassa oleva rakennus suojellaan ja sen käyttötarkoitus muutetaan liike- ja toimistorakennuksesta asuinkerrostaloksi.

Osa rakennuksesta suojellaan, mm. porrashuoneita.
www_hel_fi_static_public_hela_Kaupunginhallitus_Suomi_Esitys_2017_Kanslia_2017-04-03_Khs_13_El_4C00D792-ABE5-C866-84D6-584E0B500000_Liite_pdf

2 V 19.4.2017, Munkkivuoren ala-asteen perusparannushankkeen enimmäishinnan korottaminen

ok. Hinta nousee 9,2 miljoonasta eurosta 10,8 miljoonaan. ”Hankepäätöksen jälkeen yleissuunnitteluvaiheessa on todettu kustannuksia, joita ei hankesuunnitteluvaiheessa ole huomioitu tai ne on arvioitu liian alhaisiksi. Kustannusten nousu koostuu kolmesta kokonaisuudesta: julkisivutöiden laajentumisesta, koulun keittiön muutoksesta ja LVIA-töistä. Lisäksi rakennusalan tarjoushintataso on noussut korkeasuhdanteen takia.”

3 V 19.4.2017, Vesalan peruskoulun laajennuksen ja muutoksen hankesuunnitelma

ok. Arvonlisäverottomana 14 ,8 miljoonaa euroa. ”Vesalan yhtenäisen peruskoulun entistä yläasteen rakennusta suunnitellaan laajennettavaksi niin, että rakennukseen mahtuvat myös viereisen entisen ala-asteen rakennuksen oppilaat. Lisäksi hiljattain peruskorjattuun yläasteen rakennukseen tehdään pieniä, laajennettavan koulun toiminnan kannalta välttämättömiä muutoksia.”

4 Maahanmuuttajien työmarkkina-aseman parantamiseen varatun määrärahan käyttö

ok.

Määrärahasta osoitetaan:

– kaupunginkanslian elinkeino-osaston käytettäväksi yhteensä 698 500 euroa maahanmuuttajien työmarkkina-aseman ja yritystoiminnan edistämiseen.
– Maahanmuuttajakotivanhempien suomi toisena kielenä opetuksen järjestämiseen Stadin aikuisopistossa osoitetaan 214 500 euroa.
-Vastaavasti ruotsinkieliselle työväenopistolle osoitetaan käytettäväksi 23 720 euroa ruotsi toisena kielenä opetukseen ja varhaiskasvatusviraston käytettäväksi 163 000 euroa lastenhoitopalveluun suomi toisena kielenä opetuksessa.
– Stadin aikuisopistolle osoitetaan kurdin-, persian- ja darinkielisten kotivanhempien vertaisryhmätoiminnan järjestämiseen 20 000 euroa.
– Stadin osaamiskeskukselle osoitetaan 15 000 euroa palveluiden palvelumuotoilua varten.
– Nuorisoasiainkeskukselle osoitetaan 57 000 euroa Ole Hyvä Helsinki -hankkeeseen liittyvään kummitaiteilijatoimintaan.

5 Sosiaali- ja terveystoimialan terveys- ja päihdepalvelujen johtajan virkaan ottaminen

ok. Kaupunginhallitus päätti ottaa sosiaali- ja terveystoimialan terveys- ja päihdepalvelujen johtajan virkaan lääketieteen lisensiaatti, psykiatrian erikoislääkäri Leena Turpeisen 1.6.2017 lukien 8175,04 euron kokonaiskuukausipalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin.

6 Helsingin kaupungin palvelutoiminnan yhdenvertaisuussuunnitelman päämäärät ja periaatteet
7 Helsingin kaupungin henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet vuodelle 2017

ok. Vuonna 2015 uudistuneen yhdenvertaisuuslain mukaan kunnan on laadittava yhdenvertaisuussuunnitelmia. Valmistelu näyttää Helsingissä hyvältä eikä vain lain kirjaimen täyttämiseltä. Myös henkilöstö puoltaa yksimielisesti toimenpiteiden toteuttamista.

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

1 Vihdin Eerolan ryhmäpuutarhan alueen varaaminen hakumenettelyn järjestämistä varten

ok. Sarjassamme asiat, joita en ihan täysin ymmärrä: Helsinki käynnistää hakumenettelyn, jos löytyisi joku toteuttamaan siirtolapuutarha-alueen Vihtiin Helsingin omistamalle maalle. Siirtolapuutarhat toki mukavia, ja niiden kysyntä kasvavassa kaupungissa kova. Mutta luulisi siirtolapuutarhoja syntyvän ihan markkinoillakin.

Mutta joka tapauksessa hanke on tarkoitus toteuttaa omakustanteisesti. Kunnallisteknisistä ja muista perustaamiseen liittyvistä töistä syntyy noin 3,6 miljoonan euron kustannukset, joka tarkoittaisi noin 40 000 euron kustannusta per palsta.