Vuoteen 2015 saakka kuntalaki määritteli että yli 400 000 asukkaan kaupungissa on 85 valtuutettua. Kuntalain uudistuksen yhteydessä sanamuoto muuttui ja määrät samalla myös.
| Asukasluku | Valtuutettuja vähintään |
| enintään 5000 | 13 |
| 5 001 – 20 000 | 27 |
| 20 001 – 50 000 | 43 |
| 50 001 – 100 000 | 51 |
| 100 001 – 250 000 | 59 |
| 250 001 – 500 000 | 67 |
| yli 500 000 | 79 |
Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen kuvasi muutosta seuraavasti:
Uuden kuntalain perusajatus on, että valtuutettujen lukumäärä ei ole suoraan sidottu asukaslukuun, vaan kukin kunta voi harkita valtuustonsa sopivan koon. Harkintavaltaa rajoittaa vain ja ainoastaan se, että asukasluvun mukaan määräytyvää minimirajaa ei saa alittaa. Laki mahdollistaa valtuuston koon pienentämisen, ennallaan pitämisen tai jopa valtuuston koon suurentamisen.
Helsingin valtuustossa on tällä hetkellä 85 valtuutettua. Ja Helsinki olisi voinut viime vuonna siis määritellä valtuutettujan lukumääräksi ihan mitä tahansa – kunhan se olisi enemmän kuin 79.
Olisiko näin ehkä kannattanut tehdä? 85 valtuutetun lukumäärä tulee lähinnä perinteistä ja vanhasta lainsäädännöstä. Se tullee konkreettisesti myös siitä että meillä on valtuustosalissa 85 istumapaikkaa. Mutta onko se paras mahdollinen määrä demokratian kannalta? Tuolien lukumäärä ei liene riittävä ainakaan yksin perusteluksi.
Tampereella asuu noin 240 000 ihmistä, valtuutettuja on 67. Yksi valtuutettu edustaa siis n. 3500 kuntalaista ja suurimman ryhmän (sosialidemokraatit) Ari Wigelius nousi valtuustoon 200 äänellä.
Savonlinna puolestaan on 33000 asukkaallaan pienempi suomalainen kaupunki. Siellä on valtuutettuja 51. Joten jokainen valtuutettu edustaa n. 650 kaupunkilaista. Suurimman ryhmän, Keskustan, viimeinen valittu nousi valtuustoon 111 äänellä ja näemmä perussuomalainen jopa 64:llä äänellä.
Meillä Helsingissä on 650000 asukasta ja 85 valtuutettua. Jokainen valtuutettu edustaa noin 7650 kuntalaista. Ja valtuuston suurimman ryhmän viimeinen jäsen, Niskanen Dani, edustaa kuntalaisia 634 äänellä. Meillä Vihreissä, hehheh, viimeisen paikan sai Satu Silvo 856 äänellä. (Itse hävisin Sadulle tarkastuslaskennassa 10 äänellä.) Helsingissä tästä seuraakin meidän valtuutettujen muuttuminen omaksi ”luokaksemme”, jossa poliitikoksi ryhtyminen on iso askel ja kuntavaali-kampanjoiden koko ja laatutaso vastaa maakuntatason eduskuntavaalikampanjaa.
Esimerkiksi 120 valtuutetun valtuustossa jokainen valtuutettu edustaisi yhä n. 5500 kuntalaista. Se olisi yhä korkea suhdeluku ja yhä henkilökohtaisia ääniä pitäisi varmastikin useimmilla listoilla saada vähintään yli 600 päästäkseen valtuutetuksi. Mutta muutos voisi hyvinkin mahdollistaa nykyistä laajemman maantieteellisen edustuksen.
Se vaikuttaisi jossain määrin myös voimasuhteisiin: mitä enemmän valtuutettuja, sitä pienemmät ryhmät saisivat edustajansa valtuustoon. Eli meillä voisi olla vielä nykyistä enemmän pienpuolueita. Tällä hetkellä valtuustossa tosin on 12 ”puolueen” edustus, joten ehkäpä tämä ei ole kovin akuutti ongelma.
Toisaalta jaostoissa ja lautakunnissa istuisi muutoksen myötä varmasti enemmän vaalien kautta valittuja päättäjiä.
Henkilökohtaisen historiani vuoksi – voin vaikuttaa huonolta häviäjältä vaikka valtuutuksi lopulta taas nousinkin – en ehkä kehtaa asiaa sen suuremmin ajaa, mutta miettiä tätä pitäisi. Valtuusto kannattaisi pohtia valtuutettujen lukumäärää kevään 2025 vaaleihin valmistauduttaessa vuonna 2024. 85 ei ole kiveen kirjoitettu, se on vain luku ja sitä voidaan muuttaa jos niin halutaan.
Vertailuksi.
Helsingistä kolme varttia paikallisjunalla länteen on 6171 asukkaan Siuntio (30.6.2020 mukaan). Ihan tavallinen suomalainen kunta, hyvin lähellä kuntien asukasluvun mediaania. Tuolla asukasmäärällä valtuustoon valitaan 27 valtuutettua, jolloin yksi valtuutettu edustaa 229 kuntalaista. Pienin henkilökohtainen äänimäärä, jolla valtuustoon viimeksi pääsi, oli 26.
Se on siinä mielessä jopa ihannoitavaa, että ovathan tällaisessa kunnassa valtuutetut kuntalaisia lähellä.
Kun kuitenkin luottamuspaikkoja on valtuustossa 27, kunnanhallituksessa 11, neljässä päälautakunnassa kussakin 7 ja tarkastuslautakunnassa 5, paikkoja on jo tässä reilusti yli prosentti kunnan asukasluvusta, ja vielä on jaostoja ja muita, ja varajäseniäkin tarvitaan. Tämä edellyttää varsin hurjaa demokraattista aktiivisuutta kuntalaisilta.
Ja kyllähän meidän demokraattinen aktiivisuutemme onkin aivan huikeaa. Aivan tavallisena sunnuntai-iltana kunnanhallituksen kokouksen aattona meitä saattaa olla promille kunnan asukkaista vihreiden ryhmäkokouksessa ruotimassa maanantai-illan kunnanhallituksen kokouksen asioita. Tehkää perässä siellä Helsingissä.
Se ei silti tahdo riittää. Meidän viime kuntavaalien 14 ehdokkaastamme viisi valittiin valtuustoon ja siten viisi myös varavaltuutetuiksi. Kun kauden aikana kolme on muuttanut pois kunnasta, jäljelle jääneistä vain yksi ei ole noussut varavaltuutetuksikaan. Saapa nähdä, mihin näinä pandemia-aikoina päästään, mutta ei ehdokkaiden löytäminen edelleenkään helpolta tunnu. Mutta ei kai se demokratiankaan kannalta ihanteellista ole, jos lähes kaikki ehdokkaat valitaan, vaikka sitten osa vain varalle.
Voisiko itse asiassa olla niin, että nykyisen kaltainen kunnallisdemokratia toimii parhaiten ei 6000 eikä 600.000 asukkaan kunnissa, vaan ehkä siinä 60.000 tietämillä? Paikallispolitiikasta kiinnostuneita on riittävästi niin, että demokratia toimii sujuvasti, mutta paikallispoliitikkojen ei parane lopettaa päivätöitään, vaan yhteys arkeen säilyy?